Lastenhoitaja Miia Komi pitää siitä, että yksikään päivä ei ole samanlainen. Kuva: Mikko Nikkinen

Vuoropäiväkoti on auki kellon ympäri – ”En vaihtaisi enää päivätaloon”, sanoo lastenhoitaja Miia Komi

Meripirtin vuoropäiväkoti hiljenee kohti iltaa, mutta kiinni se ei mene koskaan. Tilanteet ja työlistat muuttuvat vuorohoidossa tiuhaan.

Loppukesän lämpö hellii kotkalaisen Meripirtti-päiväkodin pihaa. Puiden takana kimmeltää Suomenlahti. Monissa perheissä valmistaudutaan rentoon lauantai-iltaan, mutta täällä Meripirtissä on täysi tohina päällä.

Pihalla telmii Joutsenia, Vesikirppuja, Majakoita ja Simpukoita. Leikkiautot, lannevanteet ja pallot saavat kyytiä. Pojat kanniskelevat ämpärissä ötökkää.

Varttia vaille viisi aletaan kerätä leluja varastoon ja siirtyä sisään iltaruokailuun. Hoitajat ja lapset kulkevat sisään eri ovista oman ryhmänsä tiloihin.

”Onko hiekkaa kengissä?” kyselee yli 3-vuotiaiden Joutsenten kanssa tänään työskentelevä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Miia Komi.

”Minä osaan laskea vaikka miten moneen”, ilmoittaa Veeti ja alkaa tarmokkaasti luetella numeroita.

Maya kantaa sisään aarteitaan, tikkuja ja keppejä. Ne hän laittaa lokeroon.

Meripirtti on Kotkan kaupungin ainoa ympärivuorokautista varhaiskasvatusta tarjoava päiväkoti. Omien vakituisten hoitolasten lisäksi päiväkodissa käy lapsia niistä kotkalaisista perheistä, jotka tarvitsevat vuorohoitoa keikkaluonteisesti. Meripirtissä hoidetaan myös vuorohoitoa tarvitsevia esikoululaisia. Esiopetus on Kotkassa järjestetty kouluihin, joten eskarilaiset kulkevat Meripirtistä taksilla esiopetukseen.

Omia vakituisia hoitolapsia on Meripirtin vuoroyksikössä kirjoilla noin 80. Esikoululaisia on hieman vaihdellen 10–15 ja vakituisesti ”keikkailevia” lapsia kourallinen.

Lasten määrä elää koko ajan tunnista, päivästä ja viikosta toiseen.

Lastenhoitaja Miia Komi

Ensimmäiset lapset tulevat hoitoon viideksi aamulla ja viimeiset haetaan iltayhdentoista maissa. Lähes aina lapsia jää myös yöksi.

”Lapsia tulee ja menee pitkin päivää, ja lapsimäärä elää koko ajan tunnista, päivästä ja viikosta toiseen”, kuvailee Miia.

Vuoropäiväkodissa työskenteleviltä vaaditaan paljon joustavuutta. Miia on tottunut siihen, että yksikään päivä ei ole samanlainen. Hän naurahtaa, ettei koskaan edes katso etukäteen vuorolistoja, koska ne muuttuvat kuitenkin. Vanhempien on ilmoitettava hoidontarve viikkoa aiemmin. Sen pohjalta muutetaan perusvuorolistaa. Muutoksia ei tehdä ilman työntekijöiden suostumusta.

”Vaikka me puljaamme työvuorojen kanssa koko ajan, en vaihtaisi enää päivätaloon. Olen ilta- ja yöihminen ja pidän myös arkivapaista. Paljon riippuu toki työntekijän elämäntilanteesta, sopiiko vaihteleva vuorotyöskentely. Meillä ei ole perheessä enää pieniä lapsia.”

Tänään on ruoaksi lohikiusausta.

Lohikiusaus tuoksuu. ”Onko iso vai pieni nälkä?” Miia kyselee ja annostelee ruokaa lautasille.

Joutsenia on paikalla kuusi ja lisäksi samaan tilaan tulee syömään kaksi Majakkaa. Heitä hoitaa varhaiskasvatuksen lastenhoitaja Marja-Riitta Mänttäri eli Manna.

Veeti ilmoittaa, että haluaa voidella itse leipänsä, koska on jo eskarilainen. Ruokailu sujuu rauhallisesti. Lapset ovat hyväntuulisia, he pelleilevät ja naureskelevat.

Varhaiskasvatuslaissa ei ole omia vuorohoitoa koskevia säädöksiä, vaan esimerkiksi hoitajamitoitukset ovat samat kuin päiväyksiköissä. Vuorohoidossa lasten lukumäärä ei kuitenkaan välttämättä kerro mitään, koska monia erilaisia tilanteita voi olla menossa samanaikaisesti.

Haasteita voi tulla esimerkiksi iltaisin, kun hoitajan pitäisi olla nukuttamassa joitakin lapsia ja samaan aikaan lähettämässä toisia kotiin.

Päiväkodissa kokeillaan viikonloppuisin 12 tunnin työvuoroa.

Meripirtissä henkilöstöä on kuitenkin riittävästi, sanoo Manna, joka on myös Tehyn pääluottamusmies alueella.

”Peruslistassa on arki-iltaisin iltavuorossa neljä hoitajaa. Viikonloppuisin työntekijöitä on yhteensä viisi plus yöhoitaja. Laitoshuoltaja on paikalla seitsemänä päivänä viikossa aamusta iltaan – olemme sen suhteen onnekkaita.”

Keväällä Meripirtissä alkoi valtakunnallisestikin ainutlaatuinen pilotti, jossa kokeillaan 12 tunnin työvuoroa viikonloppuisin. Se tarkoittaa, että yksi työntekijä tekee töitä kello 7–19, toinen 8–20 ja kolmas 9–21. Lisäksi vahvuuteen kuuluu kaksi normaalia aamu- ja iltavuoroa tekevää hoitajaa.

12-tuntisen vuoron kokeilu lähti työntekijöiden aloitteesta. He halusivat jatkuvuutta lasten päiviin.

”Tämä toimii hyvin. Nyt näemme koko päivän kulun: Sama hoitaja voi olla vastaanottamassa lasta ja laittamassa häntä kotiin. Tiedämme, mitä lapset ovat päivän aikana tehneet, miten syöneet ja nukkuneet”, Miia summaa.

Kun kasvatustieteiden tohtori Kaisu Peltoperä tutki tuoreessa väitöskirjassaan vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden ajatuksia vuorohoidosta, kävi ilmi, että vuorohoitoa kuvattiin helposti joko myönteisenä tai kielteisenä. Lapsia pidettiin joko etuoikeutettuina ja aktiivisina oppijoina tai 24/7-yhteiskunnan uhreina ja hoivantarvitsijoina.

Myös vuorohoidon luonnetta kuvailtiin jännitteisesti joko palveluna perheille tai varhaiskasvatuksena lapselle. Tutkija korostaa, että vuorohoito voi olla molempia samaan aikaan.

”Tutkimuksessa vuoropäiväkodin arki nähtiin usein kodinomaisena, eikä pedagogiikkaa tuotu niinkään esiin. Moni työntekijä kuvaili, että ’me vain leikitään’. Mutta leikkihän on juuri sitä varhais­kasvatuksen pedagogiikan ydintä.”

Työn itsenäisyys ja yksilöllisyys ovat plussaa. Haasteena on sirpaleisuus.

Lastenhoitaja Miia Komi

Hän lisää, että vuorohoidon rauhalliset illat ja viikonloput mahdollistavat yksilöllisen ja lapsen tarpeita huomioivan otteen. Hoitajille vuoroyksikkö tarkoittaa myös enemmän ammatillista vastuuta, sillä varhaiskasvatuksen opettajat ovat usein töissä vain arkipäivisin.

“Itsenäisyys ja yksilöllisyys ovat plussaa. Haasteena on sirpaleisuus. On vaikea pitää toiminta kasassa, kun lapsia tulee ja menee koko ajan”, Miia miettii.

Tänään kaunis ilma kutsuu vielä ulos iltaruoan jälkeen. Miiasta on kiva, että vuoropäiväkodissa voidaan toimia joustavasti ja improvisoiden. Iltaruoan jälkeen voidaan lähteä vaikka retkelle, jos siltä tuntuu.

Nyt Maya, hänen isosiskonsa Penny sekä Min haluavat askarrella ennen ulkoilua. Meripirtissä askartelut toteutetaan työpajatyyppisesti tilanteen mukaan. Majakat ovat askartelun jo tehneet.

Ideana on rakentaa isoista jäätelötikuista palapeli. Min piirtää omaan palapeliinsä sydämen, Penny kukkasen ja Maya äidin. Äiti saa vihreät hiukset.

Miia tekee viikonloppuisin 12-tuntista työvuoroa, ja joskus hänet napataan mukaan leikkeihin.

Eevi on vasta aloittanut hoidossa ja hän viihtyy ulkona hoitajansa Pirjo Holopaisen eli Pimin kyljessä. Yhtäkkiä Eevin kasvoille leviää hämmästynyt ilme. Suu ja silmät menevät O:n muotoisiksi, kun Eevi näkee pitkän tummatukkaisen miehen päiväkodin portilla.

Kun tyttö hoksaa, kuka tulija on, pikkuiset kasvot sulavat hymyyn ja hän kipittää suoraan isän syliin.

Pitkin iltaa vanhemmat ja isovanhemmat hakevat lapsia kotiin. Vuorohoidon tarve ei tule ainakaan vähenemään, sillä epätyypilliset työajat lisääntyvät koko ajan. Manna muistaa, että kun hän aloitti vuoropäiväkodissa vuonna 1991, viimeiset lapset haettiin jo kahdeksalta. Sen jälkeen viimeinen hakuaika on hiljalleen hivuttautunut eteenpäin.

”Nyt yhteiskunta pyörii monin paikoin, kuten kaupan alalla, vuorokauden ympäri.”

Ilta-aurinko heijastuu päiväkodin ikkunasta. On aika lähteä sisään iltapalalle. Mannan työpäivä päättyy. Miia ja Pimi jatkavat kahdeksan lapsen kanssa.

Pimi syöttää puuroa ja mehukeittoa pikkuiselle Elville. “Kasvatatko sinä Elviä?” kysyy Veeti.

Pyryllä on kiire lusikoida puuronsa, sillä hän näki tutun auton kurvaavan ikkunan taakse.

“Minua tullaan hakemaan formula-autolla”, poika ilmoittaa.

Miia vie Pyryn tämän äidille ja kertoo päivän kulusta. Jossain välissä Miia yrittää haukata omaa eväsleipäänsä.

Illalla lapset rauhoittuvat nukkarissa, kun lastenhoitaja Miia Komi lukee heille iltasatua Metsän väki ei saa unta.

Yöhoitaja Linda Kosma tulee töihin kahdeksalta. Tänään on poikkeuksellinen päivä siinä mielessä, että kukaan lapsista ei jää yöksi. Yöhoitaja voi kuitenkin halutessaan tehdä yövuoron työvuorolistan mukaan.

Pimin on aika lähteä kotiin. Normaalisti töissä olisi yhdeksään asti kaksi ilta­hoitajaa, mutta osa henkilöstöstä on edelleen lomalla.

Kaikesta huolimatta nukkaria tarvitaan tänäänkin, sillä Elvi nukutetaan ennen kuin hänen äitinsä hakee hänet.

”Kuka lähtee kuuntelemaan iltasatua?” kysyy Miia. Maya ja Penny haluavat lähteä mukaan, ja myös Veetiä patistellaan rauhoittumaan.

Miia laittaa kaihtimet kiinni ja säätää yövaloa. Lapset käyvät patjoille lepäämään. Ollaan kuin turvallisessa hämärässä pesässä.

”Metsän väki ei saa unta…”, aloittaa Miia.

Samaan aikaan Linda kokoaa ryhmätiloissa Minin kanssa palapeliä. Nooa ja Eemi rakentavat palikoista ”taktenttia”. Se on komea linnoitus.

Kohta Maya, Penny ja Veeti hipsivät pois nukkarista, jonne Miia jää vielä silittelemään Elviä ja soittamaan tuutulaulua tabletilta. Uni ottaa tytöstä voiton, ja Miia on itsekin nukahtaa nukkarin hiljaisuudessa. Hänen on kuitenkin aika kuitata työvuoro päättyneeksi ja lähteä kotiin.

Miia suunnittelee käyvänsä saunassa ja katsovansa hieman telkkaria ennen nukkumaanmenoa. Sunnuntaisen 12-tuntisen jälkeen hänellä on vuorossa vapaapäivä.

Ovikello soi taas: Nooa tullaan noutamaan. Ja kohta haetaan Elvi – pieni nyytti jatkaa unia äidin olkaa vasten. Ja sitten lähtee Eemi.

Kello on kaksikymmentä vaille kymmenen. Muutaman kilometrin päässä Mayan ja Pennyn äiti Isa Karhu astuu ulos Kymenlaakson keskussairaalasta. Kirurgisella vuodeosastolla sairaanhoitajana työskentelevän Isan iltavuoro on päättynyt ja on aika hakea tytöt kotiin.

Isa starttaa auton ja ajaa pimenevässä yössä päiväkodille. Kun Maya näkee autonvalojen pyyhkivän ikkunaa, tytöt kiirehtivät pukemaan. He kantavat äidille piirustuksia, palapelit ja lokerossa odottaneet tikut.

Kolmikon lähdettyä Linda jää yksin. Hän aikoo käyttää yön tunnit paperitöihin kuten vuorolistojen ja ruokatilausten tekemiseen. Kun ensimmäiset lapset tulevat hoitoon viideltä, Linda on heitä vastaanottamassa.

Sairaanhoitaja Isa Karhu hakee Mayan ja Pennyn kotiin iltavuoronsa jälkeen.

Vuorolista kuin tilkkutäkki

Varhaiskasvatuksen vuorohoito on työntekijöiden keskuudessa pidetty työmuoto, mutta se vaatii valtavasti joustavuutta työntekijöiltä. Näin sanoo Suomen Lastenhoitoalan Liiton (SLaL) toiminnanjohtaja Eila Seppälä-Vessari.

Eniten haastetta aiheuttavat alati vaihtuvat ja peruuntuvat työvuorot. Ne muuttuvat koska perheiden hoidon tarve muuttuu. Ravintola- ja palvelualalla työskentelevien sekä keikkatyötä tekevien vanhempien työvuorot elävät koko ajan.

Jos yöksi ei ole jäämässä yhtään lasta, työnantaja saa perua työvuoron vielä viimetinkaan – siihen asti, kunnes työntekijä on lähtenyt töihin. Slalin ohje on, että puhelimeen ei tarvitse vastata.

”Työvuorolistat ovat monesti kuin tilkkutäkki, josta ei edes näe alkuperäistä peruslistaa. Henkilöstö uupuu siihen, kun omaa elämää ei voi suunnitella”, Seppälä-Vessari huomauttaa.

Pahin työvuorolista, jonka Tehyn edunvalvonta-asiantuntija Pekka Mykkänen on nähnyt, oli yhden työntekijän kolmen viikon lista, jossa oli 15 työvuoroa ja 30 muutosta.

”Joka ikistä vuoroa oli rukattu sinne ja tänne.”

Tehyn ratkaisu työvuorojen vekslaukseen on se, että henkilöstöä palkataan riittävästi.

”Vertaan tätä usein Töölön tapaturma-asemaan. Siellä on olemassa resurssit tuottaa ja tarjota palvelua, on potilaita tai ei. Näin pitäisi olla myös päiväkodeissa”, Mykkänen korostaa.

Teksti Tiina Suomalainen, kuvat Mikko Nikkinen