Yleisimmät syyt tehohoidolle ovat hengitys- ja verenkiertovajaus sekä tajunnan häiriöt. Hoito tapahtuu teho-osastoilla, joissa on erityiskoulutettu henkilökunta ja laitteet potilaiden tarkkaan valvontaan, elintoimintojen seurantaan ja hoitoon. Teho-osastoja on yliopistollisissa sairaaloissa ja keskussairaaloissa.
Erikoissairaanhoidon päivystykseen joutuneista aikuisista suomalaisista noin joka sadas tarvitsee tehohoitoa. Lisäksi tehohoitoa annetaan suunnitellusti leikatuille potilaille, jotka muodostavat noin neljäsosan teho-osastojen potilaista.
”Suomalaisen tehohoidon tulokset ovat hyviä. Tehohoidossa keskeistä on arvio siitä, että potilaalla ennakoidaan olevan hoidon myötä hyvät edellytykset toipua. Suurin osa potilaista toipuukin itsenäiseen elämään kykeneviksi.”
Teho-osastojen rooli ja käytännöt eri sairaaloissa vaihtelevat. Joillakin teho-osastoilla hoidetaan ennalta suunnitellusti leikkauksen jälkeen tulevia potilaita, joiden ennuste on hyvä. Toisilla osastoilla hoidetaan ainoastaan vaikeasti sairaita päivystyspotilaita. Koska teho-osastolla hoidettujen potilaiden sairauden vaikeudessa on eroja, myös kuolleisuusluvut vaihtelevat sairaaloittain.
Tehohoidon kuolleisuusindikaattori ilmaisee kuolleisuutta kuukauden, kolmen kuukauden ja vuoden (30, 90 ja 365 päivää) kuluttua teho-osastolle tulosta. Kuolleisuusindikaattorista on poistettu sydänkirurgiset potilaat, joilla on muihin tehohoitopotilaisiin verrattuna erittäin hyvä ennuste. Myös elinluovutusta varten teho-osastolle otetut potilaat on poistettu tästä indikaattorista.
”Teho-osastojen välisiä kuolleisuuseroja ei siis ole mielekästä vertailla ilman potilasjoukkojen välisten erojen huomioimista. On syytä muistaa, että satunnaisvaihtelu vaikuttaa tuloksiin. Yleisesti ottaen teho-osastojen väliset erot hoitotuloksissa ovat vähäisiä.”
