Ensihoitajien aloite: Poliisien määrä turvattava

Kansalaisaloitteella kerätään allekirjoituksia poliisien vähimmäismäärän turvaamiseksi.

Kuvateksti
Poliisin vähimmäismäärä halutaan lakiin. Kuva Annika Rauhala

Poliisin resurssit on turvattava ja poliisien määrä pitää kirjata lakiin. Tähän tähtää kahden ensihoitajan Sanna Kauppisen ja Erik Lydénin vireille panema kansalaisaloite.

Aloitteen mukaan poliisien vähimmäismäärän pitää pohjautua pitkäjänteiseen yli hallituskausien perustuvaan suunnitteluun. Aloitteen tekijät muistuttavat, että sisäministeriön julkaisema sisäisen turvallisuuden selonteko osoittaa, että kiireellisten tehtävien vasteaika on pidentynyt.

Kauppinen ja Lydén korostavat, että toimiva viranomaispalveluiden kokonaisuus on yhteiskunnan kulmakiviä. Esimerkiksi terveydenhuollon ja sosiaalipalvelujen pitää voida luottaa siihen, että alan työntekijöiden turvallisuus on taattu.

Poliisien vähentäminen voi myös vaarantaa kansalaisten turvallisuuden, sillä esimerkiksi väkivaltatehtävissä ambulanssi ei voi mennä aina paikalle ilman poliisia.

– Poliisin odottaminen saattaa viivästyttää uhrin avunsaantia, sanoo Erik Lydén.

Kansalaisaloitteeseen kerätään nimiä 8.1.2017 saakka. Allekirjoittajia nyt yli 5 800. Aloitteella on myös Facebook-sivu.

 

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
22.6.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
11.3.2021