Mies riuhtoi ja yritti lyödä ensihoitajia – sai 3 kuukautta ehdollista vankeutta

Potilas uhkasi tappaa paikalle tehtävän saaneet ensihoitajat.

Kuvateksti
Ensihoitajien työssään kokema väkivalta on viime vuosina lisääntynyt. Kuva: Annika Rauhala

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi miehen kahteen ensihoitajaan kohdistuneen pahoinpitelyn yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta yhteensä kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen.

Samassa oikeudenkäynnissä käsiteltiin myös muita rikoksia, joista syyttäjä vaati rangaistusta. Mies tuomittiin yhteiseen rangaistukseen neljästä teosta.

Ensihoitajat olivat saaneet tehtävän yksityisasuntoon, ja potilas oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti, riuhtonut ja yrittänyt lyödä ensihoitajia kuitenkaan osumatta. Kamppailun aikana ensihoitajat olivat kaatuneet lattialle, ja toinen loukkasi olkapäänsä. Samalla potilas uhkasi tappaa ensihoitajat.

Tuomioistuimen mukaan ensihoitajilla oli perusteltu syy pelätä turvallisuutensa olevan vakavassa vaarassa.

Toinen ensihoitajista oli yhteydessä oikeusprosessin aikana Tehyn lakimieheen ja sai toimintaohjeita oikeudenkäyntiin.

– On tärkeää, että ensihoitajien työssään kokema väkivalta ja sen uhka ilmoitettaisiin aina viranomaisille. Käytännössä tämä tarkoittaa rikosilmoituksen tekemistä. Työnantajan tuki prosessissa on tärkeä. Ensihoitajien työssään kokema väkivalta on viime vuosina lisääntynyt, Tehyn lakimies Laura-Maria Poikela sanoo.

Tuomio ei ole lainvoimainen.