Papa on turha ottaa nuorilta naisilta

Itsestään parantuvien solumuutosten hoito aiheuttaa haittaa ja turhia kustannuksia. Rokote, kondomi ja tupakoimattomuus pienentävät syöpäriskiä.

Kuvateksti
Seulontaohjelman ansiosta kohdunkaulansyöpä on Suomessa merkittävästi harvinaistunut. Kuva: Lehtikuva

Papa-testauksen ei voitu osoittaa pienentävän kohdunkaulasyövän riskiä alle 30-vuotiailla naisilla Suomen Syöpärekisterin toteuttamassa tutkimuksessa. Sen sijaan 35 vuotta täyttäneillä naisilla riski pieneni merkittävästi, joten heidän kannattaa osallistua seulontaan. 

– Kohdunkaulasyövän ennaltaehkäisyssä on kriittistä, että seulontaikäiset naiset osallistuvat seulontaohjelmaan, painottaa tutkija Petra Makkonen.

Seulontaohjelman ulkopuolisten papa-kokeiden syöpää ehkäisevän vaikutuksen todettiin olevan vähäinen. Syitä siihen, miksi nuorten naisten papa-testaus ei ole yhtä vaikuttavaa, ei vielä tiedetä ja asiaa tulisi tutkia lisää.

Kaikki 30–60-vuotiaat naiset kutsutaan Suomessa kohdunkaulasyövän seulontaan viiden vuoden välein. Joissakin kunnissa kutsutaan lisäksi 25- tai 65-vuotiaat. Seulontaohjelman ansiosta tauti on merkittävästi harvinaistunut.

Papa-näytteitä otetaan runsaasti myös seulontaohjelman ulkopuolella erityisesti nuorilta naisilta. Heillä kohdunkaulasyövän riski on pieni. Nuorilla naisilla löytyy paljon esiasteita, jotka lähes aina paranevat itsekseen. Itsestään parantuvien solumuutosten hoito aiheuttaa haittaa ja turhia kustannuksia.

Nuoret voivat pienentää riskiään käyttämällä kondomia ja lopettamalla tupakan polton. Kohdunkaulan syövän merkittävin taustatekijä on ihmisen papilloomaviruksen eli HPV:n aiheuttama pitkittynyt infektio. Riskiä voi pienentää HPV-rokotteella, joka annetaan kansallisessa rokotusohjelmassa 11–12-vuotiaille tytöille. 

Tutkimuksen tulokset tukevat nykyisiä ohjeita siitä, ettei oireettomilta alle 25-vuotiailta tulisi ottaa papa-testiä. Myös 25–29-vuotiaiden seulonnassa tulee noudattaa harkintaa. Papa-testejä ei myöskään pitäisi ottaa rutiininomaisesti oireettomilta naisilta seulontaohjelman ulkopuolella, sillä kohdunkaulasyövän seulonta on vaikuttavampaa ja myös kustannusvaikuttavampaa seulontaohjelmassa toteutettuna. 

Tutkimuksessa selvitettiin sekä joukkotarkastusohjelmassa että sen ulkopuolella otettujen papa-testien vaikutusta kohdunkaulasyövän riskiin suomalaisilla alle 40-vuotiailla naisilla.