Sairaanhoitajia korvataan lähihoitajilla Ruotsissa

Sairaanhoitajapula on Ruotsissa johtanut siihen, että sairaanhoitajia korvataan lähihoitajilla.

Kuvateksti
Sairaanhoitajapula on Ruotsissa pakottanut tinkimään hoitohenkilöstön osaamisesta. Kuva Lehtikuva.

Skånelainen Ystadin sairaala on vähentänyt sairaanhoitajien määrää ja korvannut heitä lähihoitajilla (undersköterska). Päätöksen taustalla on sairaanhoitajapula. Asiasta kirjoitti Vårdfokus, joka on ammattiliitto Vårdförbundetin jäsenlehti.

Skånen sairaalat ovat kärsineet sairaanhoitajapulasta. Alueen palkat ovat matalammat ja työsuhteen ehdot kireämmät kuin muualla, joten sairaaloilla on ollut vaikeuksia rekrytoida ja pitää hoitohenkilöstöä.

Päivystyksessä on aikaisemmista 16:sta sairaanhoitajasta jäljellä viisi. He eivät enää ehdi käydä potilaiden asioita lääkärin kanssa riittävästi läpi, vaan koko työaika menee esimerkiksi lääkehoitoon.

– Aiemmin ei olisi tullut kuuloonkaan jättää lääkärin kiertoa väliin, mutta enää siihen ei ole aikaa. Kerron lääkärille näkemykseni ja menen tekemään muita töitä. Lääkäri tulevat kierron jälkeen kertomaan, mihin tulokseen he ovat tulleet, sairaanhoitaja Louise Ekbland sanoo.

Päättäjät ovat ratkaisseet sairaanhoitajaongelman korvaamalla heitä lähihoitajilla. Henkilökunnasta 60 prosenttia on lähihoitajia ja sairaanhoitajia 40 prosenttia. Ystadin sairaalassa ollaan menossa vielä pidemmälle, sillä pyrkimys on pärjätä niin, että hoitohenkilöstöstä sairaanhoitajia olisi vain 30 prosenttia.

Tehyn työvoimapoliittinen asiantuntija Mervi Flinkman pitää skånelaisten toimia riskinä potilasturvallisuudelle. Leikkauspotilaiden kuolleisuus on tutkitusti ollut korkeampi sairaaloissa, joissa hoitajien koulutustaso oli matalampi ja henkilöstömitoitus niukempi.

Potilaiden pitäisi Flinkmanin mielestä Suomessa saada tietää, millainen henkilöstömitoitus ja osaamisen taso sairaalassa on.

– Myös hoitovirheiden määrä pitäisi julkistaa. Näin kansalaiset voisivat valita potilasturvallisimman sairaalan.

Potilasturvallisuus ei ole Ystadin sairaalan palvelujohtaja Monika Söderholmin mielestä uhattuna, koska lääkäreiden työpanosta on päivystyksessä lisätty ja sairaanhoitajilta on siirretty kirjallisia tehtäviä osastosihteereille. Myös avustaviin tehtäviin on palkattu lisää henkilökuntaa.

– 80 prosenttia päivystyksen työtehtävistä on sellaisia, että ne voi hoitaa ilman korkeampaa hoitoalan koulutusta.

Sairaanhoitajat puolestaan saavat Söderholmin mukaan lisää haasteita, mikä lisää työtyytyväisyyttä. Sairaanhoitajat kokevat kuitenkin työn ja vastuun lisääntyneen liikaa.

– Lähihoitajat ovat taitavia, mutta he eivät voi ottaa kokonaisvastuuta potilaasta sairaanhoitajan tavoin, sairaanhoitaja ja luottamusmies Maria Jersgren sanoo.