Valinnanvapaus voi vaikuttaa työsuhteisiin

Valinnanvapaus saattaa lisätä yt-neuvotteluja työpaikoilla.

Kuvateksti
Sote-yksikkö tuottaa perustason palvelut, joihin kuuluvat muun muassa terveystarkastukset ja yleinen sairauksien toteaminen ja hoito. Kuva Annika Rauhala.

Sote-uudistuksen sisältämä kansalaisen valinnanvapaus voi pahimmillaan johtaa liikkeenluovutusten lisääntymiseen ja jatkuviin yhteistoimintaneuvotteluihin. Hallitus julkisti lakiluonnokset eilen.

Hallituksen lakiluonnoksen mukaan kansalainen sitoutuu valitsemaansa palveluntuottajaan vuodeksi. Sen jälkeen hän voi halutessaan vaihtaa palveluntuottajaa.

Työnantajat voivat joutua muuttamaan suunnitelmiaan asiakasmäärien mukaan, mikä voi puolestaan vaikuttaa työvoiman tarpeeseen.

– Valinnanvapaus voi vaikuttaa sote-alan työsuhteiden pysyvyyteen kielteisesti, sanoo neuvottelupäällikkö Riikka Rapinoja.

Myös STTK:n johtaja Katarina Murto nostaa tärkeimmäksi kysymyksesi henkilöstön aseman turvaamisen muutoksessa. Valtava muutos edellyttää erittäin osaavaa johtamista sekä henkilöstön osallistamista ja hyvää tiedonsaantia tulevista muutoksista.

– Jatkossakin on turvattava osaava ja motivoitunut henkilöstö sekä kohtuulliset työ- ja palvelussuhteen ehdot sekä työsuhdeturva, Murto muistuttaa.

Valinnanvapauden myötä kansalainen listautuu valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi. Sote-yksikkö tuottaa hänelle perustason palvelut, joihin kuuluvat muun muassa terveystarkastukset ja yleinen sairauksien toteaminen ja hoito. Hän voi myös valita suunhoidon yksikön.

Palveluntuottajat voivat myöntää maksuseteleitä yksittäisiin palveluihin. Palveluntuottaja tarkoittaa esimerkiksi maakunnan liikelaitosta, yritystä, järjestöä tai yksittäistä ammatinharjoittajaa. 

Asiakasseteli ja henkilökohtainen budjetti olisivat asiakkaan käytössä maakunnan tekemän palvelutarpeen arvioinnin perusteella. Maakunta määrää maksu- ja asiakasseteleiden sekä henkilökohtaisen budjetin arvon ennalta.

Koulu- ja opiskeluterveydenhuolto on rajattu valinnanvapauden ulkopuolelle.

Lakiesitys lähtee lausuntokierrokselle ensi vuoden alussa. Hallitus antaa lakiesityksen eduskunnalle lausuntokierroksen jälkeen alkuvuodesta.

Sote-ja maakuntauudistuksessa Suomeen perustetaan 18 maakuntaa. Muun muassa sote-palvelut, pelastustoimi ja ensihoito siirtyvät niiden vastuulle vuoden 2019 alussa.