WHO ja ILO hämmästyivät Euroopan terveydenhuollon huonoa kestävyyttä

Eurooppalaiset järjestöt jakavat huolen suojainten puutteesta sekä terveydenhuoltohenkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta koronakriisin keskellä.

Kuvateksti
Kaikki Euroopan maat jakavat huolen suojaimien riittävyydestä koronakriisin kestäessä. Kuva: Leena Louhivaara ja iStock

Kansainvälinen työjärjestö ILO ja kansainvälinen terveysjärjestö WHO ihmettelevät Euroopan terveydenhuollon haavoittuvuutta.

Euroopassa pitäisi olla hyvä terveydenhuolto, mutta silti on ilmennyt valtavia puutteita suojainten saatavuudessa, tiedon puutteessa ja henkilökunnan riittävyydessä koronakriisin riepotellessa Eurooppaa. Esimerkiksi Italiassa on tullut ongelmia, kun henkilöstö itse on sairastunut suojainten puutteen takia.

– Tämä kertoo siitä, että kriisin jälkeen terveydenhuollon resurssit pitää ottaa erityisen huolelliseen tarkasteluun, Tehyn yhteiskuntasuhteet ja kehittäminen -yksikön johtaja Kirsi Sillanpää sanoo.

Huolet tulivat esiin tällä viikolla Euroopan julkisten alojen ammattiliittojen kattojärjestö EPSU:n kokouksessa. Myös koronasta puhuttiin tällä viikolla Pohjolan julkisen alan ammattiliiton, NOFS:n kokouksessa. Molempien järjestöjen toiminnassa Tehy on vahvasti mukana.

– Pohjoismaissa on tehty samansuuntaisia toimia alkuvaiheessa terveydenhuollon kapasiteetin nostamiseksi ja henkilöstön kouluttamiseksi kuin Suomessa. Rajoituksissa Ruotsi kulkee omia polkujaan, mistä järjestöt toivat myös esiin huolta, Kirsi Sillanpää toteaa.

Ikäihmisten tilanteesta kannetaan Euroopan laajuisesti huolta. Esimerkiksi suojainten käytössä kotihoidossa ja vanhainkodeissa on eriäviä toimintamalleja ja ohjeita maakohtaisesti. Esimerkiksi Romania on pyytänyt Suomelta tiedollista apua suojainten käytöstä. Suomesta on annettu THL:n ohjeita.

Ammattiliittojen rooli on korostunut kriisin keskellä.

– Liitot tekevät paljon työtä työpaikoilla työturvallisuuden eteen sekä viranomaisten ja kunkin maan hallituksen kanssa, Tehyn kv-asioiden päällikkö Sari Koivuniemi kertoo.

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
31.3.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
27.9.2021