Mitä työkokemuslisään kuuluu julkisella sektorilla laskea mukaan?

Olen lähihoitaja. Työskentelin aiemmin viisi vuotta varhaiskasvatuksessa. Nyt olen töissä laboratoriossa julkisella puolella. Työnantaja ei ole laskenut varhaiskasvatuksessa työskentelyä työkokemuslisää kerryttäviin vuosiin. Onko tämä oikein?

Kuvateksti
Lähihoitajan tehtävä nimikkeestä riippumatta katsotaan samaksi ammattialaksi, kun määritellään työkokemuslisää.
Kuva: Jaakko Martikainen

Kysymykseen vastaa neuvotteleva edunvalvonta-asiantuntija Heidi Laurila.

Varhaiskasvatuksessa työskentely on laskettava mukaan työkokemuslisään. Ota yhteyttä luottamusmieheen.

Työsuhteeseesi sovellettavan sote-sopimuksen mukaan työkokemuslisää kerryttää työskentely asianomaisen hyvinvointialueen palveluksessa. Myös työskentely toisen työnantajan palveluksessa kerryttää työkokemuslisää, jos siitä on olennaista hyötyä nykyisessä tehtävässä. Olennaista hyötyä katsotaan olevan saman ammattialan työstä.

Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat linjanneet, että lähihoitajan tehtävä nimikkeestä riippumatta (esim. lastenhoitaja tai hammashoitaja) katsotaan samaksi ammattialaksi, kun määritellään työkokemuslisää. Jos lähihoitaja on työskennellyt esimerkiksi kuntatyönantajalla päiväkodissa ja siirtyy sitten vanhustenhuoltoon hyvinvointialueelle, hän työskentelee edelleen samalla ammattialalla.
 

Mainos alkaa
Mainos päättyy