Haussa huumorintajuinen hoitaja

Kuvateksti
Kuva: Canva

 

Kirjoitin aiemmin hoitoalan työpaikkailmoituksista. Osa lukijoista pyysi minua tutustumaan hoitajien ilmoituksiin vielä tarkemmin. Millaisia ominaisuuksia niissä hoitajilta toivotaan?

Ryhdyin tuumasta toimeen ja klikkasin auki työpaikkailmoituksen, jolla etsitään lähihoitajaa. Työnantaja toivoo hyväsydämistä sekä huumorin- ja tilannetajuista hoitajaa.

Toisessa työpaikkailmoituksessa halutaan palkata minkä tahansa hoitajan koulutuksen saanut henkilö. Rivien välistä välittyy paniikki saada suurin piirtein kuka tahansa töihin, mielellään jo tänään. Kolmannen ilmoituksen mukaan hoitajan on osattava kuunnella asiakasta aina herkällä korvalla ja oltava halukas oppimaan uutta.

Seuraavassa ilmoituksessa hoitajalta odotetaan arvostavaa ja yksilöllistä potilaan kohtaamista. Väitän, että se on yksi hoitotyön perusasioista, mutta vaatii yllättävän paljon aikaa hoitajalta. Sitä, että hoitajamitoitukset ja muut resurssit ovat työpaikalla kunnossa.

Sairaanhoitajana lähtökohtainen oletukseni on, että saan hoitaa jokaisen potilaan yksilöllisesti tusinatavaran sijaan. Siksi kääntäisin odotukset toisin päin. Millä keinoin työnantaja takaa minulle työrauhan, jotta voin keskittyä hoitotyössäni siihen, mihin minut on koulutettu ja palkattu?

Luen uteliaana myös muiden sote-alan ammattilaisten työpaikkailmoituksia. Ero ilmoitusteksteissä käytetyssä kielessä on silmiinpistävä. Työtehtäviä kuvataan enemmän ammatillisen osaamisen kautta.

Yhtäkkiä samat työnantajat hakevat ammatti- ja organisointitaitoista henkilöstöä kehittävällä työotteella. Työntekijää, jolle monipuolinen tehtävä tarjoaa hyvän mahdollisuuden kehittyä alansa ammattilaisena. Välillä toki niissäkin haetaan joustavaa ja reipasta tyyppiä.

Tosin en huomaa yhtäkään työpaikkailmoitusta, jossa haettaisiin vaikkapa reipasta lääkäriä tai huumorintajuista sosiaalityöntekijää. Ehkä sellaisiakin ilmoituksia on.

Työnantaja painottaa muissa ilmoituksissaan voimakkaammin etuja, joita rekrytoitavalle työntekijälle luvataan. Tarjolla on asiantuntevaa senioritukea ja urapolkuvaihtoehtoja. Työnantajat ehdottavat ammatillisen kiinnostuksen mukaan räätälöityä työnkuvaa, joka vahvistaa hakijan osaamisia. Lisäksi mainostetaan työsuhdeasuntoja, maksuttomia koulutusmahdollisuuksia ja työntekijän elämäntilanteen mukaan joustavia työaikoja.

Kertaakaan ei kuvailla maisemaa työhuoneen ikkunasta tai kivoja hiihtolatuja, jotka lähtevät ihan kotiovelta lähimetsään, kuten hoitajien työpaikkailmoituksissa saattaa lukea. Kieli poskessa mietin, että pitäisikö hoitoalalla siirtyä vain hoitajien tekemiin työnantajailmoituksiin. Niillä hoitaja etsisi itselleen sopivaa työnantajaa, työpaikkaa ja palkkaa.

Yksi ainoa hoitoalan työpaikkailmoitus herättää oman kiinnostukseni. Se on asiallinen, houkutteleva ja sisältää yllättävän rekrytointivaltin. Vakituiseen työsuhteeseen palkattavalle sairaanhoitajalle maksetaan rekrytointipalkkio. Koeajan päättymisen jälkeen saisin 500 euroa ja toiset 500 euroa työsuhteen kestettyä vuoden. Kiinnostun paikasta heti. Suosittelen ilmoituksen lukemista uusia työmahdollisuuksia hakeville hoitajakollegoilleni.

On hyvä muistaa, että jatkuva rekrytointi ja perehdyttäminen on työnantajalle valtavan kallista. Fiksuilla ja hoitajaa ammattilaisena arvostavilla sanavalinnoilla on tärkeä merkitys globaalin hoitajapula-ajan rekrytoinnissa.

Lue myös: 5 asiaa, jotka olisin halunnut tietää hoitotyöstä etukäteen

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Suosittelemme sinulle

Tehy
Julkaisupäivämäärä
24.9.2021
Tehy
Julkaisupäivämäärä
7.4.2021
Hyvä kysymys
Julkaisupäivämäärä
26.4.2022