Kuva: Unsplash

Hoitajan käsistä näkee elämän

Sairaanhoitajana käteni ovat koskettaneet monenlaisia ihmiskohtaloita. Ne ovat pesseet vastasyntyneen ja silittäneet kuolevan poskea. Ne ovat annostelleet lääkkeen sairauskohtaukseen, elvyttäneet ihmisen takaisin elämään, ja halanneet niin elämänhalunsa saanutta kuin menettänyttä.

Käteni ovat kohonneet hoitotyössä sekä ihmetyksestä että itkusta kasvoilleni. Ne ovat suojanneet minua väkivaltaisen potilaan iskuilta, ja laskeutuneet lohdutukseksi ja suojaksi hädissään olevan hartioille. Olen napannut potilaan kiinni ennen kuin hän satuttaa itsensä, ojentanut ruokatarjottimen toivottaen hyvää ruokahalua, ja tervehtinyt sitten huolestuneena ja hiljaa huonosti voivaa potilastani.

Kosketukseni on ollut potilaalle tuttu ja turvallinen, tuntematon ja pelottava tai liian kylmä ja kovakourainen. Onnistuessaan kosketukseni on ollut ainutkertainen, auttava ja ihmisarvoa kunnioittava. Epäonnistuessani potilaan elämä on valunut kuin hiekka sormieni välistä autiomaahan. Joskus ihmistä on voinut kosketta enää vain katseella, läsnäololla tai muutamalla hänen tärkeäksi kokemallaan sanalla.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Hoidollisessa kosketuksessa tärkeintä ei ole lopulta ollut oma tarkoitukseni, vaan saamani vastakaiku. Se, miten aikomukseni sairaanhoitajana on aistittu, tulkittu ja sallittu. Siksi olen opetellut pyytämään luvan ennen toisen ihmisen kiusallista koskettamista. Hyväksymään sen, etten hyvästä tarkoituksestani huolimatta, ole aina tervetullut rikkomaan ihmistä suojaavaa ihoa ja sen rajaa.

Hoitotyössä kosketukseni on ollut usein kuitenkin tervetullut, toivottu ja jopa kaivattu. Erityisen tarpeelliseksi sen ovat kokeneet tehoyhteiskunnan takapihalle pois muiden silmistä lakaistut. Yksinäiset, hylätyt, unohdetut ja köyhät ihmiset. Liikuttava hetki hoitotyössä on ollut tällaisen potilaan toteamus, hoitajan käsissäsi näen elämän.

Käteni ovat tehneet myös arjesta juhlan. Ne ovat koristelleet osastoa itsenäisyyspäiväksi, jouluksi, pääsiäiseksi, juhannukseksi, syntymäpäiviksi ja läksiäisiksi. Ne ovat kätelleet tervetulleeksi uudet opiskelijat, kaipauksesta tutut työkaverit ja tuhansin eri tavoin ja tuntein sairaalaan tulevat ja sieltä lähtevät potilaat läheisineen.

Lopulta karheat käteni ovat sulkeneet raskaan päivän päätteeksi osaston oven kiinni. 

Lue myös: Kiitos, kun pelastitte henkeni

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

 

Kommentit

Käyttäjän Ph kuva

Pakko kommentoida! Perus/lähihoitaja kokee myös näitä tunteita ja tapahtumia. Koska ovat vielä lähempänä potilasta/avustettavaa, kuin sairaanhoitajat. Pitää myös muistaa, että lähi-ja ph ovat tärkeitä ihmisiä terveydenhuollossa!!
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kommenttisi on outo. Itse en ole lähi- tai perushoitaja, mutta en myöskään väitä tässä kirjoituksessa etteivät he olisi tärkeitä ihmisiä terveydenhuollossa.

Käyttäjän Sanna kuva

Jan Holmberg, hieno kirjoitus.
Käyttäjän Jan Holmberg kuva

Kiitos. :)

Käyttäjän SH Kalle kuva

Kiitos hienosta kirjoituksestasi. Viimeisimmät ajat olen viettänyt Irlannissa hoitotyössä ja pohtinut juuri tätä kosketuksen tärkeyttä :)