Hoitajien työviihtyvyys kannattaa nyt sparrata huippuunsa

Työehtosopimusneuvottelujen suuri jännitysnäytelmä sai sovun myötä päätöksen. Palkankorotusten lisäksi se näkyy konkreettisina parannuksina hoitajien arjessa. Toivottavasti tästä alkaa päättäjien pöydässä myös entistä syvällisempi keskustelu hoitoalan veto- ja pitovoiman kehittämisestä.

Kuva: Canva

Kieltämättä hoitotyössä on pitkään eletty väsyneissä ja välillä turhautuneissakin tunnelmissa. Työehtosopimusneuvottelujen suuri jännitysnäytelmä sai sovun myötä päätöksen. Palkankorotusten lisäksi se näkyy konkreettisina parannuksina hoitajien arjessa, ja hyvä niin.

Nyt solmittu sote-sopimus on voimassa vuoden 2025 huhtikuun loppuun saakka. Toivon, että siinä ajassa pääsemme vihdoin yhdessä työnantajien kanssa kiinni hoitoalan arjen kehittämiseen ja sujuvoittamiseen. Tehtävää hoitoalan pelastamiseksi kun on vielä jäljellä.

Historiallista sote-uudistusta ja hyvinvointialueiden käytäntöjä on nyt helpompi lähteä sorvaamaan yhteisvoimin maaliin. Hoitajapulassa ympäri Suomea on yhtä aikaa ratkaistava tärkeä kysymys: Millainen on hoitajia puoleensavetävä hyvinvointialue ja työnantaja?

Hoitajapula on niin paha, ettei se luonnollisestikaan katoa palkkasovun myötä. Silti neuvoteltu sopimus on oikeanlainen signaali hoitajille. Se avaa toivottavasti päättäjien pöydissä aiempaa syvällisemmän keskustelun hoitoalan veto- ja pitovoiman kehittämisestä.

Hyväksytty sovintoehdotus estää työnantajia asettamasta rekrytointikieltoja, joiden avulla hoitajia on estetty hakeutumasta paremmin palkattuun työhön yksityiselle työnantajalle. Tämä työehtosopimuksen kirjaus on tervetullut, koska jokaisen työnantajan tulee olla aidosti veto- ja pitovoimainen, jos ne aikovat houkutella hoitajia puoleensa. Työnantajamielikuva ja hoitajien työviihtyvyys kannattaa jokaisella sote-alan työpaikalla siis sparrata viimeistään nyt huippuunsa.

Muutama asia on hoitoalalla viime vuosien aikana muuttunut. Pitkä työtaistelu osoitti, miten sitkeä joukkovoima hoitajista tarpeen tullen löytyy. Silmiin pistävää on sekin, etteivät hoitajat enää vaikene kohtelustaan tai työoloistaan.

Hoitajien ulostuloista on selvinnyt jokaiselle elintärkeä asia. Terveyspalvelut eivät toimi ilman sen suurinta ammattiryhmää, hoitajia. Siksi hoitajien yli ei voi kävellä, eikä heitä voi ohittaa päätöksenteossa.

Työtaistelun aikana käymistäni keskusteluista jäi päällimmäiseksi mieleen seuraavat asiat. Hoitajat ovat palkkansa ansainneet ja me ansaitsemme kunnon työolot. Vain hyvinvoiva hoitaja kykenee parhaaseen mahdolliseen hoitotyöhön. Tärkeitä ajatuksia jokainen. Ne on syytä pitää visusti mielessä, sillä hoitajapula ei ihan heti katoa Suomesta.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.