Kärsivällisyys

Kuvateksti
kuva: Unsplash

Kärsivällisyys on vaikeaa elämän tärkeissä hetkissä, kuten ennen synnytystä, kosimista tai sairauden koevastausta.

Jotain odottavan maailma muuttuu tuskastuttavan hitaasti. Huippuideankin toteuttaminen vie aikansa.

Kärsivällisyys on oikean hetken vaalimista.

Valtaosa ihmisistä haluaa heti kokea tai olla jotain parempaa. Menestyneitä ihmisiä kuuntelemalla huomaa, että muutos vaatii sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä ja omista virheistä oppimista.

Kärsivällisyys on kaiken aloittamista alusta, kun kukaan ei usko unelmaasi. Se voi vaatia uhrautumista ja pään pyörittelyn ja nauretuksi tulemisen sietämistä. Pohjimmiltaan kyseessä voi olla pelon voittaminen ja huomatuksi tai hyväksytyksi tulemisen odottaminen. 

Kärsivällisyys saa mahdottomalta tuntuneen asian sujumaan lopulta helposti. Se on nöyryyttä, kunnianhimoa ja tuhansia toistoja. Sen muuttamista, mikä vielä tänään on mahdotonta.

Kärsivällisyyttä koetellaan, kun se kohtaa vääryyttä, epätasa-arvoa ja alistamista.

Itseensä, toiseen tai meihin uskominen ja sitkeä itsensä puolustaminen on kärsivällisen ihmisen työtä. Samalla se on anteeksiantamista ja anteeksipyytämistä. Vääryyden korjaamista oikeilla teoilla.

Kärsivällisyyden opettelu on myötätunnon harjoittelua. Sen pohtimista, miten olla armelias itselleen ja muille. Leimahtaneen vihan sammuttamista, kutkuttavan jännityksen sietämistä tai kyynelten nieleskelyä.

Kärsivällisyys saa itsensä kehittämisen tuntumaan tavoittelemisen arvoiselta. Se saa ihmisen nauttimaan omista pienistä salaisuuksistaan ja saavutuksistaan. Hymyilemään ja kiljumaan täyttä kurkkua kaverin kanssa, porukalla tai joskus vain omassa mielessään.

                            

Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. 

Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.