Kuka minä olen?

Otsikon arkipäiväiseen kysymykseen on vaikea vastata. Siihen vastaa helposti nimellä tai ihmissuhteiden, ajatusten tai tunnetilojen mukaan. Olen kummisetä ja työkaveri, minulla on selvät mielipiteet ja olen yleensä iloinen. Mutta minuuteni ei muutu, vaikka nämä asiat elämässäni muuttuisivat.

Kysymykseen voi yrittää vastata myös ammatin tai tekemisen kautta tai kuvailemalla kehoaan. Minä olen opettaja ja minä olen lihava. Entä, jos vaihdan ammattia ja laihdun, muuttuuko minuuteni? Ei.

Alastonta minuutta on jotenkin vaikea paljastaa. On paljon helpompaa mennä statuksen, tittelin tai roolin taakse. Kuvitella määrittelevänsä itsensä yhteiskunnallisesti hyväksytyllä tavalla tai muiden silmin.

Minuuden salaaminen on paljon helpompaa. Mitä tuntemattomampi kysyjä, sitä helpompi on kertoa pieni valkoinen valhe. Kertoa muunneltu totuus, vähätellä itseään tai yrittää olla parempi kuin on.

Minuutta on itseasiassa aika vaikea kuvailla. Olenhan ainutlaatuisella tavalla minä, en kukaan muu enkä mitään muuta. Minulle ei ole vertailukohtaa, mittaria, eikä oikeata tapaa olla olemassa tai elää. Mitä minuus siis on?

Uskon minuuden olevan energiaa, aitoutta ja totuutta. Alastomuutta oman mielen ja kehon edessä. Sielun ytimessä olevaa rakkautta, raakuutta ja valoa ilman varjoa.

Minuus tulee parhaiten esiin olemalla yksin pimeässä huoneessa. Tutustuminen ja matka minuuteen voi silloin alkaa. Ja kuinka vaikeaa se onkaan? Erityisesti, jos on tottunut määrittelemään itsensä tekemisten, ajatusten, tunteiden, roolien tai muiden ihmisten kautta.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille.

Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.