Olen kaksi kertaa saanut henkilökohtaisen lisän. Sen myöntäminen on perusteltu asiakastyytyväisyydellä, kouluttautumisella ja työpaikan käytäntöjen kehittämisellä. Naiskollegani saivat lisän vastaavilla ansioilla.
Rahassa laskettuna olen toki ansainnut useita mies- ja naiskollegoitani enemmän. Syy on yksinkertainen. Olen tehnyt mielelläni ylitöitä työpaikalla ja keikkavuoroja henkilöstöpalvelujen kautta.
Sairaanhoitajana olen saanut aina kohtalaisen helposti töitä. Ilkeimpien naiskollegoiden mielestä hyvät työllistymismahdollisuudet ovat johtuneet haarovälistä, ei korvien välistä. Heistä miehiä palkataan helpommin ja miehet pääsevät muutenkin hoitotyössä naiskollegoita helpommalla.
Muistan myös kollegoiden kommentit, joiden mukaan miehet ovat tervetulleita naisvaltaiseen työporukkaan. Se kuulemma jollain tavalla tasaa työilmapiiriä ja tuo uusia näkökulmia hoitotyöhön. Miehet on nähty myös monia naishoitajia rennompina työkavereina ja työt ovat miesten kanssa sujuneet sen kummempia ihmettelemättä.
Vaikea sanoa, ovatko yllä mainitut näkökulmat toisiaan parempia, ja onko niissä kuulopuheita enempää perää. Aikoinaan sairaanhoitajan virkaa hakiessani valintaa koskevat asiakirjat olivat julkisia ja virka myönnettiin sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksellä. Päätökseen tyytymättömille oli varattu valitusmahdollisuus.
Kokemukseni mukaan sairaanhoitajan työt ovat hoitotyössä jakautuneet aika lailla tasan sukupuolesta riippumatta. Palkkatasa-arvokin on toteutunut sairaanhoitajakollegoiden kesken. Ainakin näissä asioissa sairaanhoitajan työ on ilmeisesti pari sataa vuotta aikaansa edellä.
Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.
