Kuva: Pexels

Olipa kerran Satumaa

Olipa kerran Satumaa, jossa duusereista oli muodostunut iso ongelma. Duuserit veivät vallakeilta ja tuotantolaitoksilta aivan liikaa pelimerkkejä. Siksi tuotantoa oli lisättävä ja se onnistui parhaiten myymällä Satumaa sisäisille ja ulkoisille jättituotantolaitoksille ja -ketjuille.

Ulkomaisessa komennossa duusereiden perus- ja lisäpelimerkit ja tuotantolaitosten käyttämät pelimerkit oli hilattava alas keinolla millä hyvänsä. Tuotantoa oli tehtävä vain tuottavina hetkinä, koska tuotantolaitoksiin sijoittaneiden oli pumpattava lisäpelimerkkinsä niistä ulos.

Satumaan duusereista myyjien tilalle palkattiin nollatuotantosopimuksilla hyllyttäjiä, sairaanhoitajia korvattiin hoiva-avustajilla, kahvilat vaihdettiin itsepalveluautomaateiksi, matkatoimiston duuserit vaihdettiin chatti-robotteihin verkossa, eivätkä konduktöörit myyneet enää matkalippuja. Jäljelle jääneet duuserit tekivät kaikkea muuta tuotannollista kuin mihin heidät oli tuotantokoulutettu.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Oli aivan tavallista, että duusereita lensi tuotantolaitoksista ulos milloin tahansa tuotannollisista syistä. Samaan aikaan tuotantolaitosten vallakit halusivat lisää tuotantoon sitoutuneita ja tuotannon hyväksi joustavia tiimipelaajia. Tuotannosta oli jo tehty aiemmin pakkotahtista pelimerkkien painamista, koska duusereita ja vallakkeja oli tuotantolaitosuudistuksissa vähennetty aivan liian paljon. Duusereiden tai vallakkien jäädessä pois tuotannosta heitä ei korvattu enää uusilla yksiköillä. Kilpaileva tuotanto tai ali- ja ylituotanto oli duusereilta kielletty.

Täydentävä tuotantolaitoskoulutus tapahtui duusereiden omassa latauspisteessä tai heidän suorittamansa tuotannon ohessa verkossa. Myös osa tuotannosta oli tehtävä duusereiden latauspisteissä, koska tuotannon tunnit eivät muuten heille riittäneet. Vallakkeja duuserit tapasivat lähinnä silloin kun tuotannolle asetettiin entistä kovemmat tehostamistavoitteet tai duuserista tehtiin tehottomuutensa vuoksi häpeällinen ja varoittava esimerkki muille.

Vallakkien yllätykseksi tuotannon duusereista alkoi kasvaa itsekkäitä. He pitivät huolta vain itsestään ja arvostivat yhä enemmän latauspisteisiin vetäytymistä. Tiimipelaaminen oli mahdotonta eloonjäämiskamppailua käyville duusereille tsunamimaisen tuotantokuorman, ostopalveluduusereiden ja satojen uusien vallakkien kehitysideoiden ristipaineessa.

Tuotannossa duuseri kampitti toista, jotta hän kykeni pitämään työnsä ja kahmimaan pelimerkkejä jälkeläistensä lataamiseen. Duuseri ymmärsi, että tuotantoon oli jonossa tuhansia tulijoita. Olivathan lukuisat duuseripoistot ajaneet Satumaan massatuottamattomuuteen. Maan vallakkien mukaan siitä oli syyttäminen vain laiskoja duusereita, jotka eivät tuottaneet vuosikvarttaalettain lisää pelimerkkejä.

Satumaan ja tuotantolaitosten vallakit ihmettelivät, miksi duuserit eivät olleet lojaaleja tuotantolaitoksiaan kohtaan kuten aiemmin. He eivät huomanneet, että duusereita oli alettu kohdella tuotantolaitoksissa vain numeroina. Duuserit yrittivät selviytyä ainoastaan ne tunnit, joista heille annettiin liian vähän pelimerkkejä. He katosivat tuotannosta heti saadessaan tilaisuuden tai käyttivät pelimerkkinsä tuotannon lisäämisen sijasta tuotannollisista syistä latautumiseen.

Jatkuva paine tekemättömästä tuotannosta, kiihtyvästä tuotantotahdista johtuva stressi, huonot tuotanto-olosuhteet, pätkätuotanto, pelimerkkien käyttövoiman heikentyminen ja pelko tuotantolaitospaikan menettämisestä johtivat kiihtyvään duusereiden hajoamiseen. Heiltä hajosi keho, mieli, sielu tai suhteet muihin, eivätkä he kyenneet luomaan ja lataamaan uusia duusereita. Ja se oli Satumaassa merkki huonosti rakennetusta duuserista.

Vallakkien tarjoamasta tuotannosta oli lopulta luotu jännittävä selviytymispeli, josta vain harvat selvisivät vaurioitta – vallakit itsekin. Osalle duusereista ei jaettu koulutustuotannosta valmistuttua digipelilipuketta, joten he pelasivat Afrikan tähteä terveys-, työvoima- ja sosiaalituotannossa. Pelimerkit olivat tosin sieltä loppu, koska maan sisäiset ja ulkoiset tuotantolaitokset eivät juuri halunneet maksaa osaa tuotannon pelimerkeistään Satumaahan, eikä duuseri voinut sitä estää.

Satumaan duuserit ylivelkaantuivat pelimerkkilaitoksille, pikavippilaitoksille ja vallakkien jälkeläiskeskittymille. Pelimerkkien lainakorot olivat niin korkeita, ettei duuseri voinut tavallisella tuotannolla maksaa niitä koskaan takaisin. Duusereiden latauspisteet ja -virta olivat niin kalliita, että isoimmissa duuseriyksiköissä latauduttiin peräkammarissa tai muutaman neliön kuutioissa ilman latausmahdollisuuksia.

Satumaan peli loi markkinat sivutuotannolle ja Satumaan duuserit elivät lyhyinä huumattuina hetkinä kuplivaa elämää ja vaihtoivat vallakeilta salaa pelimerkkejä ja tuotantoa keskenään. Samaa tekivät vallakitkin.

Nuoret, tuotantokoulutetut ja vahvat duuserit alkoivat sopulimaisen massamuuton yli Satumaan rajojen. Duuserivuoto oli niin suurta, että maahan jäivät vain tyhmimmät perusduuserit. Maan vallakit antoivat jäljelle jääneiden duusereiden nimetä vallakkeja tuhansia vuosia vanhoilla arvovaltaisilla säännöillä, jotta Satumaassa pysyttiin tyytyväisenä.

Duuserit olivat alkaneet vallakkien riemuksi nimetä johtopaikoille hassuja hahmoja, populisteja ja pelimerkeille persoja puolilatautuneita duusereita. Tästä Satumaan pelin hallitsijat olivat haltioissaan. Satumaata sai seuraavatkin vuosisadat hallita vallakkien jälkeläiskeskittymät, jotka muodostivat muutaman prosentin Satumaan hahmoista.

Tällaisessa pelissä vallakit omistivat lähes kaikki maan pelimerkit ja siten Satumaan pelin ja kaikki duuserit. Tietämättöminä Satumaan pelistä siellä pelattiin maailman onnellisinta tuotantolaitospeliä.

Ja niinpä Satumaassa kaikki latautuivat kuka milläkin tavoin latauksensa loppuun asti.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille.

Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.