Unsplash / Joshua Hoehne

Sinä osaat laskea!

”Sinä osaat laskea!” julistaa lääkelaskujen opettajamme meille luentosalissa eräänä aamuna.

”Jos joku on joskus sanonut sinulle, että et osaa laskea tai olet huono matikassa, tämä henkilö on ollut väärässä. Unohda se!”

Matematiikan tehtävät olivat myös pääsykokeessa asia, joka minua etukäteen mietitytti. Epäilin syvästi kykyjäni selvitä niistä. En ole koskaan ollut matemaattisesti lahjakas, en ainakaan ole pitänyt itseäni sellaisena. Vieraat kielet sen sijaan ovat luonnistuneet itseltäni paremmin, ja myös motivaatio uusien kielien oppimiseen on ollut korkea. On paljon kivempaa tehdä jotain, jossa tuntee, että on hyvä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Koulumatikasta minulla ei ole myöskään kovin hyviä muistoja. Jo alakoulussa laskin pieleen menneitä matikankoelaskuja uudestaan keittiössä itkua tuhertaen. Viimeistään yläkoulussa tipuin kärryiltä, sillä opettajamme mielestä oli ihan ookoo laskea myös lukion matikkaa hieman ennakkoon, jotta tietäisimme, mitä sieltä on tulossa. Tuijotin edessäni olevaa paperia ja katsoin, kun muut tarttuivat laskimiinsa. Omaani en osannut edes käyttää. En vain ymmärtänyt tehtäviä, vaikka kuinka rauhallisesti yritin niitä tavata. Ja pian nousi paniikki, joka tuntui vellovana tunteena vatsanpohjassa.

Koska olenhan tehnyt monet asiat elämässäni niin sanotusti väärässä järjestyksessä, keskeytin lukion jo sen ensimmäisellä luokalla oltuani vuoden vaihto-oppilaana heti peruskoulun jälkeen. Vuosia myöhemmin, kahden lapsen äitinä, tentin aikuislukion. Kirjoitukset menivät kohtuullisen hyvin, mutta kesti vielä tovi, että sain ylioppilastutkintotodistuksen. Minulla nimittäin oli useampi matematiikan kurssi tekemättä, ja pakollisethan oli suoritettava.

Lopulta päätin skarpata ja tentin kaikki puuttuvat kurssit yhden syksyn aikana. Todistukseen tuli kutonen matikasta, mutta se ei haitannut. Pääasia oli, että pääsin läpi, vaikka samalla en päässyt irti ajatuksesta, että ei liene huonompaa ihmistä kuin minä, mitä matematiikkaan tulee.

Katson yhä epäuskoisena Arcadan luentosalissa opettajaa, joka on juuri väittänyt, että osaan laskea. Toki matemaattiselle itsetunnolleni on tehnyt hyvää päästä läpi pääsykokeen laskutehtävistä, mutta silti mieltäni kalvaa epäilys. Mitähän lääkelaskuista mahtaa seurata? Niiden tulee kuitenkin olla paketissa ennen ensimmäisen harjoittelun alkua.

Alamme laskea laskuja yhdessä, mutta huomaan pian, että olen jatkuvasti opettajaa edellä. Meille on suositeltu noin viisi euroa maksavaa peruslaskinta, jota en ole vielä muistanut käydä hankkimassa. Lasken siis laskuja päässä ja paperille, ja kerta toisensa jälkeen saan tuloksen. Ja vieläpä oikean tuloksen, voiko tämä olla tottakaan!

Hillitsen hurmiotani ja muistutan itseäni, että lääkelaskut ovat helpompia kuin esimerkiksi lukion matikka. Silti en voi olla tuntematta suurta onnistumisen iloa. Olen koko lapsuuteni ja aikuisuuteni ajatellut, että en osaa laskea laisinkaan. Kyseessä lienee sama ilmiö kuin ihmisellä,  joka on valittu liikuntatunneilla pesäpallojengiin viimeisenä ja joka ei koe itseään sporttiseksi, eikä ehkä siksi saa itseään liikkeelle monen vuosikymmenenkään jälkeen. 

Vääränlainen uskomus itsestä voi estää kokeilemasta uusia lajeja. Vääränlainen uskomus voi estää pyrkimisen opiskelemaan. Jollain se voi viedä kokonaan kipinän liikunnasta. Joku taas ajattelee, että ei ole kelpo hoitajaksi, koska "ei osaa" matikkaa.

Uskomus on saattanut jäädä pääkoppaamme pyörimään jonkun ohimennen heittämästä lauseesta. Aina emme ehkä edes tiedosta, että meillä on uskomuksia, jotka salaa estävät meitä tekemästä asioita. Kun itseen iskostuu mielikuva omasta osaamattomuudesta, siitä on vaikea päästä eroon. Mutta onneksi ei mahdoton. 

Joskus ei tarvita kuin sen yhden ihmisen sanat, jotka saavat itsen vakuuttuneeksi, niin hyvässä kuin pahassa. 

Tällä kertaa hyvässä: Minä osaan laskea.

Mainos
Mainos