Unsplash: Sharon Mc Cutcheon

Milloin saa kuolla?

Tämä asia nousi taas ajatuksiini parin potilastapauksen myötä. Toinen heistä kaksissakymmenissään, toinen yhdeksänkymmentä. Molemmilla toive kuolla. Toinen oli yrittänyt päästä täältä omin toimin pois. Toisella oli vieno pyyntö, ilmaan heitetty toive, kaiken loppumisesta. 

Ihmisoikeuksien julistuksessa sanotaan, että jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Elämä ja sen turvaaminen on yksi terveydenhuoltojärjestelmämme peruspilareita.

Mutta entä kuolema ja kuoleminen? Millaisia oikeuksia yksilöllä on kuolemansa suhteen? Ihmisoikeuksien julistuksessa mainitaan myös oikeus hyvään kuolemaan. Hyvään kuolemaan liittyy ainakin hyvä lopun ajan hoito, ja silloin puhutaan saattohoidosta tai terminaalihoidosta. Mutta entä itse kuoleminen? Keskusteluissa vilahtaa säännöllisesti myös eutanasia, jossa kuolemaan vievää sairautta sairastava ihminen haluaa nopeuttaa kuolemaansa omasta tahdostaan. 

Ulkopuolisten voi ymmärrettävästi olla vaikea hyväksyä ja ymmärtää tällaista toivetta. Eikö elämä olekaan elämisen arvoista? Pyhää? Eikö aina löydykään asioita, joiden takia elämä olisi mielekästä? Nuorten ihmisten kohdalla kuoleman toive voi olla ulkopuolisille suorastaan sietämätön ajatus. Elämää kun olisi vielä niin paljon edessä. Ehkä nuori ihminen ei vain ymmärrä, miten hienoa elämä oikeasti on? Nuori voisi vielä parantuakin, jos vain eläisi pidempään ja tautiin löydettäisiin apu ja hoitokeino. 

Halu kuolla voi näyttäytyä myös itsemurhayrityksinä. Usein ajatellaan, että yritys on avunhuuto. Ainakin siltä se vaikuttaa silloin, kun ihminen on ottanut kuolettavan annoksen lääkkeitä, kirjoittanut jäähyväiskirjeen ja soittanut sitten läheiselleen tai hätäkeskukseen saadakseen apua. Mutta joskus itsemurhaa yritetään ihan tosissaan, ilman toivetta selvitä tai saada enää apua. Pettymys ja epätoivo on nähtävissä potilaan silmistä, kun hän herääkin sairaalassa. Edelleen hengissä. 

Meidän on vaikea ymmärtää ja hyväksyä ihmisen halu kuolla. Etenkin silloin se tuntuu vaikealta, kun ihminen on nuori, ei fyysisesti vakavasti sairas tai kun ajattelemme hänen elämänsä kääntyvän vielä paremmaksi ja kun ajattelemme, että me voisimme tätä ihmistä vielä auttaa. Monesti selitämme itsellemme, miksi hänen kannattaisi elää, mistä elämänilo voisi löytyä ja mistä voisi vielä hakea apua. Saatamme ajatella, että hänen kuolemansa olisi toisia, läheisiä kohtaan väärin.

Mutta hyvin harva meistä tietää, miltä itsemurhaa toivovasta ihmisestä tuntuu. Meistä harva tietää millaista on elää, kun elämä ei enää tunnu elämisen arvoiselta. On ehkä rikottu liikaa. Viety voimat. Kulutettu ilo loppuun. Ajauduttu umpikujaan. Ja jääty yksin. 

Milloin ihminen siis saa kuolla? Ja kuka siitä päättää? Kuka antaa kuolemalle luvan?