Ympäristöahdistusta on hyvä kanavoida käytännön toimintaan.
Merkkejä ilmastonmuutoksesta voi huomata jo itsekin luonnossa, ja mediasta hälyttäviä tietoja osuu silmiin jatkuvasti.
Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n helmikuussa julkaisemassa raportissa nostettiin ensimmäistä kertaa esille myös ilmastoahdistus ja ilmastokriisin vaikutus mielenterveyteen.
Ilmastoahdistus on yksi ympäristöahdistuksen muoto. Ilmastokriisin lisäksi ahdistusta aiheuttavat luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen, ympäristön saastuminen ja luonnonvarojen ylikulutus.
Ympäristön muuttumiseen liittyvät tunteet voivat olla vaikeita ja ahdistavia: pelkoa, hämmennystä, surua, epätoivoa, inhoa, voimattomuutta, häpeää ja syyllisyyttä.
Hyvä uutinen on, että kartoittamalla omia toimintamahdollisuuksiaan, ahdistavat tunteet voivat muuttua merkityksellisyyden kokemukseksi, vaikuttamisen haluksi, toivoksi, yhteenkuuluvuudeksi ja iloksi.
Terveysalan ammattilaiset kohtaavat ympäristökriisiin liittyviä tunteita paitsi itsessään myös potilaissa ja asiakkaissa.
Ympäristöahdistusta voivat kokea kaikki, mutta erityisen alttiita sille ovat lapset ja nuoret. Aihepiiri korostuu nuorten, nuorten aikuisten, perheiden ja mielenterveystyön parissa.
Kolme neljästä nuoresta pitää tulevaisuutta pelottavana.
Kolme neljästä maaliskuussa julkaistuun Nuorisobarometriin vastanneesta kertoo tuntevansa surua luonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä ja lajisukupuutosta.
Viime syksynä julkaistu laaja kansainvälinen kyselytutkimus puolestaan kertoi 16–25-vuotiaiden tuntevan suurta ilmastoahdistusta joka puolella maailmaa. Kymmenestätuhannesta vastaajasta 75 prosenttia sanoi pitävänsä tulevaisuutta pelottavana ja 81 prosenttia katsoi ihmiskunnan epäonnistuneen planeettamme suojelussa.
”Oman tunnemaailman ja asenteiden pohtiminen on ensiarvoisen tärkeää”, sanoo tutkijatohtori Panu Pihkala Helsingin yliopistosta. Hän on myös kirjailija ja pappi, joka tunnetaan erityisesti ympäristöahdistuksen tutkijana.
Pihkala kannustaa uskaltautumaan omiin tunteisiin, vaikeisiinkin. Se tarkoittaa tunteiden tunnistamista ja nimeämistä, niiden kokemista ja ilmaisemista. Vasta tämän jälkeen voi auttaa paremmin asiakkaitaan tai potilaitaan.
Pihkala muistuttaa, että kaikilla tunteilla on jokin viesti. Ympäristötunteisiin liittyy paljon esimerkiksi surua, vaikka siitä ei ole juuri puhuttu. Tuore IPCC:n raportti tuo nyt esille, että ilmastosuru on otettava huomioon terveydenhuollossa.
Kun omista ilmastotunteista on päässyt perille, ahdistustaan voi alkaa kanavoida toimintaan ja miettiä, mitä voisi tehdä ympäristöuhkien vähentämiseksi. Millainen toiminta sopisi omaan elämäntilanteeseen ja aikatauluihin? Esimerkiksi terveydenhuollon ammattilainen voi kartoittaa kouluttautumismahdollisuuksiaan ympäristöahdistukseen liittyvissä kysymyksissä.
Perheen perustaminen voi herättää tulevaisuuteen liittyviä huolia.
Pihkalan mielestä ilmastoahdistukseen liittyvää pohdintaa ja kouluttautumista ei pitäisi jättää silti pelkästään yksilöiden harteille.
”Aiheen haastavuuden vuoksi myös työyhteisöissä olisi tärkeää luoda tukirakenteita ja sellaista toimintakulttuurin muutosta, joka mahdollistaa ympäristötunteista keskustelemisen ja ammatillisen vertaistuen saamisen kollegoilta.”
Esimerkiksi mielenterveystaitojen omaksuminen vahvistaisi yksilöiden ja yhteisöjen psykologista joustavuutta ja resilienssiä. Mielenterveystaitoihin kuuluvat muun muassa myötätunnon ja hyväksyvän läsnäolon harjoittaminen ja vuorovaikutustaidot.
Panu Pihkala pitää tärkeänä, että terveysalan ammattilaiset tiedostaisivat ympäristöahdistuksen monimuotoisuuden. Jotkut asiakkaat ja potilaat puhuvat asiasta suoraan. Toisilla se vaikuttaa pinnan alla kroonisena stressitekijänä, joka voi aktivoitua voimakkaammaksi, kun tulee uutta tietoa ympäristöuhista tai ihmisen oma elämäntilanne nostattaa tunteita pintaan.
Esimerkiksi perheen perustaminen tai lastenlasten syntymä ovat elämäntapahtumia, jotka voivat herättää tulevaisuuteen liittyviä huolia, stressiä ja ahdistusta.
Pihkala arvelee, että kaikki eivät ole itsekään havainneet, kuinka ilmastoahdistus kuormittaa mieltä. Se saattaa kuitenkin lisätä koronapandemian ja Ukrainan sodan rinnalla henkistä painolastia entisestään.
Onko meillä sitten toivoa?
Panu Pihkala pitää tärkeänä toivon sanomaa. Siihen sisältyy ajatus, että vaikka emme tiedä lopputulemaa, elämä on aina merkityksellistä.
Pihkalan mielestä elämme yhteiskuntana ympäristö- ja ilmastotunteiden murrosikää.
”Yhteiskuntien käytöksessä on siirtymävaiheen, murroskauden piirteitä. Niihin kuuluu tempoilevuutta ja muutoksen kanssa kipuilua. Joitakin asioita tehdään jo painokkaasti, mutta asian suhteen ei osata olla välttämättä linjakkaita.
Kasvukipuja on monenlaisia.
”Muutos on vankasti käynnissä eli näköpiirissä on valoa. Yhteiskunta ei enää pelkästään angstaa, vaan muutumme myös.”
Lisää tietoa: Ympäristöahdistuksen mieli -hanke järjestää ympäristöahdistukseen ja tunteisiin keskittyviä vertaistukiryhmiä, infotilaisuuksia ja koulutuksia ympäri Suomea ja verkossa. Savonia-ammattikorkeakoulu on julkaissut kaikille avoimen, 2 opintopisteen laajuisen Ilmastonmuutos ja terveys -opintojakson. Facebookissa toimii Suomen ilmastohoitajat -ryhmä.
