Äiti töihin, lapset päiväkotiin – Johanna Aron tavarapyörä starttaa kello 5.45

Sairaanhoitaja Johanna Aro laskee pyöräilleensä viime vuonna ainakin viisituhatta kilometriä.

Kuvateksti
Sairaanhoitaja Johanna Aro kulkee tavarapyörällä säällä kuin säällä. Kuva: Pasi Leino

Uskomaton tilaihme! Automainoksista tuttu sanapari sopii mainiosti sairaanhoitaja Johanna Aron sähköavusteiseen tavarapyörään. Sen kyytiin mahtuu kaksi lasta ja neljä ruokaostoksista pullistelevaa kassia.

Ekologinen kulkuväline asettui kaarinalaiskotiin keväällä 2016. Aloitteen teki Johannan puoliso, jolle pyöräily oli pitkään ollut tärkeä kuntoiluharrastus. Johanna myöntyi ostopäätökseen hyötyliikunnan kaipuussa: jumppakerrat olivat uhkaavasti harventuneet pienten lasten ja vuorotyön myötä.

– Vietin mieheni kanssa yhden päivän erikoisliikkeessä, jossa perehdyimme erilaisiin pyörävaihtoehtoihin. Lopulta valitsimme Hollannissa valmistetun mallin, jossa tavaratila on edessä.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Se on hyvä siksi, että kuljettaja näkee koko ajan matkustajat ja kuulee heidän puheensa.

Lastin kanssa pyöräily nostaa sykettä ja hengästyttää, vaikka sähkö antaakin apua ylämäkiin.

Johanna työskentelee Turun yliopistollisen keskussairaalan Sydänkeskuksessa. Jos työvuoro alkaa aamuseitsemältä, Johanna lähtee lasten kanssa matkaan kello 5.45.

– Jätän heidät Kaarinassa päiväkotiin ja poljen siitä pyörätietä pitkin työpaikalle. Tämä yhdensuuntainen reitti on 13 kilometriä.

Jos isä ja lapset viettävät vapaapäivää, Johanna pyöräilee töihin yksistään. Silloin hän ottaa alleen cyklocrossin, joka tarjoaa tavarapyörää paremman treenin. Cyklocross näyttää maantiepyörältä, mutta sen renkaat ovat leveämmät, voimakkaammin kuvioidut ja pitävämmät.

Syksyllä Johannan perheessä vaihdetaan nastarenkaat sekä polkupyöriin että autoon. Tavarapyörä on perheen kakkosauto, mutta se on ykköskäytössä. Sillä mennään myös kauppaan ja harrastuksiin.

6-vuotias Neo ja 4-vuotias Molly viihtyvät raitisilmakuljetuksessa kuin lapset yleensäkin auton takapenkillä, joskus kinastellen, yleensä sopuisasti.

Liikkuessaan seurue kiinnittää katseet ja herättää uteliaisuuden.

– Ikämiehet kyselevät kaupan pihassa teknisiä yksityiskohtia. Pikkuväki tahtoisi kokeilukyytiin ja piiloon kuomun alle.

Teksti Erja Taura-Jokinen