Idea pellavan kasvatuksesta syntyi työpaikan kahvihuoneessa – nyt Tiina Sosoilla on oma pelto ja kaksi rukkia

Sairaanhoitaja Tiina Sosoi kehrää lankaa itse kasvattamastaan pellavasta.

Kuvateksti
Tiinalla on kaksi rukkia. Tämän modernin rukin hän osti hollantilaisesta verkkokaupasta.
Kuva: Hanna Tarkiainen

Rukki pyörii tasaisen rauhoittavasti. Järvenpääläinen sairaanhoitaja Tiina Sosoi, 58, kehrää pellavalankaa hollantilaisesta nettikaupasta ostamallaan modernilla rukilla. Sen käyttäminen on hiukan helpompaa kuin perinteisen mummomallin, jollainen Tiinalta myös löytyy. Perusidea on molemmissa laitteissa sama.

”Rukissa kuidut kiertyvät keskenään, jolloin muodostuu kestävää lankaa”, Tiina selittää.

Kehräys on nyt trendikästä, sillä Taitoliitto on valinnut sen vuoden 2023 käsityötekniikaksi. Kehräyskursseja järjestetään esimerkiksi monissa kansalaisopistoissa.

Vajaat kymmenen vuotta sitten Tiina istui lääkäriaseman kahvihuoneessa ja unelmoi työkaverinsa kanssa viljelystä. Olisipa ihanaa kasvattaa pellavaa ja kutoa itse hamekankaat!

”Laitoimme paikallislehteen ilmoituksen, että halutaan vuokrata pelto pellavanviljelyä varten. Jo seuraavana keväänä meitä oli kymmenkunta viljelijää kasvattamassa pellavaa ja perunaa. Mutta ruokahalu kasvoi ja hankimme mökin, Rauhalan, jonka pihapiirissä on pelto.”

Tiina on järjestänyt tilalla kursseja, joissa on voinut opetella erilaisia käsityötekniikoita. Hän on pitänyt Helsingissä myös käsityökauppaa, mutta nyt kauppa toimii verkossa ja Tiina keikkailee muutaman kerran viikossa lasten ja nuorten lääkäriasemalla.

Pellavan siemenet Tiina kylvää peltoon perinteiden mukaan Erkin päivänä eli 18. toukokuuta. Kesällä riittää kitkemistä, mutta muuten pellava kasvaa itsekseen. Syksyllä Tiina korjaa pellavat ja kuivattaa ne lyhteinä. Ennen kehräystä on vielä kolme käsittelyvaihetta: loukutus, lihtaus ja häkilöinti.

”Häkilän piikkeihin jää karkeaa kuitua, josta tulee karkeaa rohdinpellavaa. Hienoin kuitu on aivinaa.”

Kehräämistään rohdinpellavista Tiina aikoo kutoa saunapefletin.

”Mutta vielä joskus ompelen omista pellavista pellavamekon.”