Hannu Timonen työskenteli metrovartijana. Nyt matkustajana hän on huomannut työn muuttuneen entistä rankemmaksi. Kuva: Jaakko Martikainen

Metrovartijana työskennellyt Hannu opiskeli sairaanhoitajaksi – ”Kaipasin myönteistä vuorovaikutusta”

Kymmenen vuotta sitten metrovartija Hannu Timonen pohti, mitä potilaalle tapahtuu ensiavun jälkeen. Nyt hän tietää.

Koulunkäynti ja opiskelu eivät Hannu Timosta kiinnostaneet, kun hän sai peruskoulun päätökseen vuonna 1993. Hannu lähti suoraan työelämään ja päätyi turva-alalle. Hän ehti työskennellä vartijana ja järjestyksenvalvojana kolmekymppiseksi, kunnes alanvaihto hiipi mieleen 2000-luvun alkuvuosina.

Vartijana ihmisten kohtaaminen sujui enimmäkseen negatiivisessa hengessä, ja Hannu alkoi väsyä vuorovaikutuksen yksipuolisuuteen.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

”Vartija saapuu paikalle aina, kun jotain väärää tai ikävää on tapahtunut tai ainakin sellaista on odotettavissa.”

Hoitoalasta Hannu kiinnostui kahdestakin syystä. Vartijana Hannu oli mukana ensiapu- ja ensihoitotilanteissa. Hän alkoi kiinnostua siitä, mitä esimerkiksi tapaturmaan joutuneelle tai sairauskohtauksen saaneelle ihmiselle tapahtuu ensihoidon jälkeen. Miten hoito etenee? Entä mitä ihmisen elimistössä tapahtuu?

”Koen, että vanhusten hoito on yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.”

Sairaanhoitaja Hannu Timonen

Hannu oli toiminut myös aktiivisena sopimuspalokuntalaisena kymmenen vuotta 2000-luvun alussa. Siinä tehtävässä hän kiinnostui pelastusalan työstä ja alkoi haaveilla pelastajan ammatista. Hän haki pelastusopistoon, mutta ei päässyt. Vaimo ehdotti vaihtoehdoksi lähihoitajaopintoja. Hannu otti niistä selvää, haki ja pääsi.

”Suuntautumisvaihtoehdoksi valitsin ensihoidon. Ajattelin, että siitä saattaisi olla hyötyä, sillä mielessä pyöri edelleen brankkarin ammatti.”

Ovet pelastajaksi eivät kuitenkaan auenneet toisellakaan kertaa, mistä Hannu on nykyään tyytyväinen. Hän valmistui lähihoitajaksi vuonna 2009 ja päätyi lyhyen sairaankuljetuspätkän jälkeen hoitamaan vanhuksia Helsingin kotihoitoon.

Hannu oli lähtenyt vartijan töistä päästäkseen ammattiin, jossa vuorovaikutus olisi myönteisempää. Toive toteutui. Kun hän teki ensimmäiset sijaisuutensa lähihoitajana vanhusten hoidossa, hän huomasi toivomansa muutoksen heti: hoitajana hän oli toivottu ja vuorovaikutus sujui myönteisissä merkeissä.

Työ tuntui muutenkin mielekkäältä ja tärkeältä.

”Koen, että vanhusten hoito on yhteiskunnallisesti merkittävää työtä.”

Hannu jatkoi opintojaan sairaanhoitajaksi, koska hän halusi laajentaa osaamistaan ja tietämystään. Isän yllättävä kuolema vuonna 2015 viivästytti valmistumista, ja opinnäytetyö valmistui 2018. Sen jälkeen hän työskenteli sairaanhoitajana Helsingin kotihoidossa tähän syksyyn asti.

”Kotihoidon vaativuus on lisääntynyt asiakkaiden lisääntymisen myötä. Esimerkiksi lääkkeiden määrä on kasvanut, ja sairaanhoitajan lääkehoidon osaamiselle on tarvetta.”

Tällä hetkellä Hannu on vastaavana sairaanhoitajana lyhythoitoyksikössä, johon esimerkiksi muistisairas vanhus voi tulla hoitoon omaishoitajan vapaan ajaksi.

Vartijana Hannu työskenteli ­vartiointiliikkeen palveluksessa Helsinki-Vantaan lentoasemalla, Helsingin rautatieasemalla ja metrossa. Lentoasemalla työ oli pitkälti läsnäoloa ja näkymistä, sillä järjestyshäiriöitä ei juuri ollut.
Rautatieasemalla ja metrossa vartijalle oli työtä senkin edestä.

Turva-ala seurasi myös kotiin.

Metrossa vartija oli mukana erilaisissa vaaratilanteissa käytännössä joka vuorossa. Iltaisin ja viikonloppuisin oli vilkkaampaa, mutta häiriötilanteita oli myös päivisin ja arkena. Turva-ala seurasi myös kotiin.

”Asiakkaat tunnistivat siviilissä. Se ei ollut mukavaa, vaikkei minulla vielä silloin ollut lapsia.”

Vartijan työssä tarvittaville ominaisuuksille on ollut käyttöä myös hoitoalalla. Hannulle kehittyi pitkä pinna, mistä on ollut apua vaikeiden asiakkaiden kohtaamisessa ja hoitamisessa. Myös kyvylle ratkoa ongelmia nopeasti on ollut käyttöä.

”Tunnistan päihdeasiakkaiden käytöksen nopeasti ja osaan sopeuttaa oman toimintani sen mukaiseksi.”

Hoitoalalla Hannu on välttynyt fyysiseltä väkivallalta, mutta sen uhkaa on ollut ilmassa. Hän muistaa kotihoidon asiakkaan, jonka huumeita käyttävä lähipiiri vietti aikaansa tämän kotona.

”Asiakas itse ei ollut uhkaava, mutta asunnossa oli vieraita, joihin ei voinut luottaa. Sinne ei voinut yksin mennä.”

Vartiointialalta voisi ottaa Hannun mielestä oppia myös hoitoalan työturvallisuuden kehittämiseen.

”Vähänkään haasteellisempaan tilanteeseen tai paikkaan ei mennä turva-alalla yksin.”

Parasta hoitoalalla on Hannun mielestä se, että kättensä jäljen näkee parhaimmillaan saman tien. Potilaan vointi kohenee nesteytyksessä silmissä. Haavanhoito tuottaa tuloksia, ja lyhytkin kohtaaminen voi helpottaa vanhuksen yksinäisyyttä.

Alanvaihtoaan Hannu ei ole katunut päivääkään. Hän on pannut merkille, että metrovartijan työ vaikuttaa entistä työläämmältä. Länsimetro on lisännyt matkustajamääriä, mutta vartijoiden määrä ei välttämättä ole lisääntynyt samassa suhteessa. Vartijoita ei näy vaunuissa ja asemilla hänen mielestään yhtä paljon kuin kymmenen vuotta sitten.

Nuorena opiskelu ei Hannua kiinnostanut, mutta vanhemmiten tiedonhalu on vain kasvanut.

”Suoritan parhaillaan hoitotieteen aineopintoja avoimessa yliopistossa. Tavoitteena on maisterin paperit.”

Julkaistu Tehy-lehdessä 12/2020.

Mainos
Mainos