Minnan terveys ja talous romahtivat – auttajasta tuli autettava

Jos Minna Rautio, 42, olisi yli kaksi vuotta sitten kertonut elämästään, tarinaan ei olisi mahtunut kovin montaa valon pilkahdusta. Terveys oli kovien kipujen vuoksi romahtanut ja taloudesta saattoi sanoa samaa jatkuvien rahahuolien takia. Kaunistelematta sanoen: Minna oli köyhä ja kipeä.

Minnan terveys alkoi reistailla jo nuorena. Hän valmistui sosionomiksi diakoniatyön suuntautumisvaihtoehdosta, mutta vähän päälle 20-vuotiaana hän joutui jäämään selkäkipujen vuoksi pois töistä.

– Halusin työhön, jossa saatoin auttaa muita. Olin palkattomassa harjoittelussa seurakunnan diakoniatyössä muutaman kuukauden ennen opiskelemaan hakua, joten tiesin, mihin olin pääni pistämässä. Koin sisäistä kutsua auttamistyöhön. Halusin myös välittää toivoa. Henkilökohtainen usko on ollut minulle kantava voimavara lapsuudesta saakka, vaikka en olekaan uskonnollisesta kodista.

Minna opiskeli Lahdessa. Työt hän aloitti sijaisuuksilla eri seurakunnissa Jämsässä, Lempäälässä ja Kuhmoisissa. Työhön kuului muun muassa asiakkaiden avustamista, mutta sitä Minnan terveys ei kestänyt.

Kaikki eivät työpaikalla uskoneet terveysongelmiin. He arvelivat, että kyseessä oli työhaluttomuus.

– Se tuntui pahalta, sillä olen aina tykännyt tehdä töitä. Minulla on työkokemusta verhojen myymisestä vaipanvaihtoon.

Kun oireiden syyksi vahvistui Kelan lääkärin diagnosoima selkärankareuma, pahat puheet loppuivat siihen paikkaan.

Vaikka diagnoosi löytyi, sopiva hoito puuttui. Pahimmillaan kivut levisivät polveen ja käsiin niin, ettei Minna pystynyt kävelemään tai avaamaan maitopurkkia. Jatkuvat kivut ajoivat vuosia kestäneeseen, kiihtyvään sairauslomakierteeseen, mikä vei lopulta määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle pari vuotta sitten.

Sitä ennen hän ehti työskennellä viitisen vuotta Muhoksen kunnan terveyskeskuksen toimisto-ohjelmien pääkäyttäjänä. Ennen määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä hän oli yrittänyt pitää kiinni työstään tekemällä ensin 80- ja sen jälkeen 60-prosenttista työaikaa. Hän asui jo tuolloin Oulussa. Töihin oli tunnin ajomatka.

– Sinnittelin töissä kipulääkkeiden voimalla.

Koska krooniset kivut eivät hellittäneet, Minnan oli pakko jäädä pois töistä. Kasvavilla sairauspoissaoloilla ja lyhenevällä työajalla oli suora vaikutus ansioihin. Rahan tulo väheni vähenemistään. Tilannetta pahensi, että Minnalla oli velkaa.

– Yritin selvitä yksin. Toinen virheeni oli, että olin mennyt ottamaan lainaa lainan päälle, enkä kertonut siitä kenellekään.

Köyhyys ei tarkoita Minnan mielestä sitä, ettei kotona voisi olla kaunista.

Silti Minna tahtoi pärjätä omillaan. Hän oli eronnut tyttärensä isästä, kun tyttö oli vauvaikäinen. Viimein vuosien 2013–14 kuluessa hänen oli pakko myöntää itselleen, että hän tarvitsee ulkopuolista apua selvitäkseen yksinhuoltajana.

– Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa. Kivut ja köyhyys kietoutuivat yhteen vähitellen.

Arki oli muuttunut ankeaksi. Minna joutui laskemaan menot sentin tarkkuudella. Koska rahaa ei tahtonut riittää edes elämiseen, hän oppi, mistä saa halvimmalla ruisleipää ja muita peruselintarvikkeita. Stressaavinta oli, ettei varaa ollut mihinkään yllättäviin menoihin, kuten tukkeutuneen viemärin avaajaan.

– Köyhyydessä ei ole särkymisvaraa. Minulla oli kymmenen euroa, mutta en voinut ostaa sillä aukaisuainetta, koska tarvitsin rahan johonkin muuhun. Avun sain tutulta.

Kaupassa käydessään Minna joutui usein sanomaan tyttärelleen suoraan, että nyt ei ole varaa, kun tämä olisi halunnut ostaa hedelmiä.

– Häpeä. Köyhyys on hirveä häpeä. Kaikista pahimmalta on tuntunut se, ettei aina ole voinut ostaa terveellistä ruokaa lapselleen. Sitä suren, että minkä jäljen tämä jättää tyttäreeni.

Köyhyyden kokeminen häpeäksi juontuu Minnan mielestä edellisten sukupolvien iskostamista asenteista ja perinnöstä, joita kannamme mukanamme. Vaivaistalot ja sota-ajan puute ja kurjuus istuvat lujana mielessämme. Moni vaalii myös yksinpärjäämiseen eetosta.

Monet ajattelevat, että köyhyys on aina itse aiheutettua.

Minna onnistui saamaan talous- ja velkaneuvontaa, mitä kautta vyyhti lähti purkautumaan. Takaisinmaksut ovat nyt loppusuoralla.

Myös terveydessä on tapahtunut käänne parempaan. Krooninen kipu on alkanut helpottaa.

– Noin vuosi sitten löytyi biologinen lääke, joka sopii minulle.

Määräaikainen työkyvyttömyyseläke päättyy helmikuun lopulla. Minnalla on vakituinen työsuhde Muhoksen terveyskeskuksessa, mutta paljon istumista vaativaan työhön ei selkärankareuman takia ole paluuta.

Minna aloittaa työkokeilun sosiaaliohjaajana Muhoksen kunnassa maaliskuun alussa. Hän on mahdollisuudesta kiitollinen.

– Tulevaisuus on muuten auki. Katson avoimin mielin, mitä se tuo tullessaan. Luotan siihen, että elämä kantaa ja työasiatkin järjestyvät.

Minna aloitti viime syksynä kriisityöntekijän opinnot, jotka hän saa valmiiksi kevään kuluessa. Hän toivoo, että se avaa mahdollisuuksia työllistyä. Hän haluaisi hyödyntää saamaansa oppia vaikkapa työyhteisösovittelijana. Vahvuudekseen hän laskee sen, että tuntee auttajien ja autettavien maailman monelta kantilta.

– Olen saanut työkykyni takaisin ja haluan auttaa muita.

Minnalla on työn alla omia kokemuksia ja yleistä pohdintaa yhdistelevä kirja siitä, miten köyhyys vaikuttaa yhteiskuntaan.

Krooninen sairaus ja köyhyys ovat lamauttava yhdistelmä. Ne voivat nujertaa vahvemmankin. Minna kertoo, että matkan varrelle mahtuu paljon pettymyksen tunteita ja mielialanlaskuja.

– Lopulta paloin loppuun. Työ ei ollut ainoa syy siihen. Pitkäaikainen kipu, menetykset ja surematon suru vaikuttivat myös.

Miten Minnan onnistui päästä jaloilleen? Miksi hän ei luovuttanut?

Oikea lääkitys antoi toivoa paremmasta. Toinen voimia antava asia oli vapaaehtoistyö. Minnasta tuli Invalidiliiton kokemustoimija, joka kiertää erilaisissa tilaisuuksissa kertomassa omasta sairaudestaan.

– Pian huomasin, että en puhu pelkästään sairaudesta vaan samalla myös köyhyydestä.

Kun puhutaan köyhyydestä, jotkut yhdistävät sen mielenterveys- ja päihdeongelmiin. Minna muistuttaa, ettei hänellä – kuten monella muullakaan köyhällä – ole kumpiakaan.

Köyhyys liittyy myös luokkayhteiskuntaan. Kun köyhyys siirtyy seuraavalle sukupolvelle, puhumme köy­hyyden ylisukupolvisuudesta. Piiloköyhyys on sitä, kun palkkatulo ei tahdo riittää.

– Monet ajattelevat, että köyhyys on aina itse aiheutettua.

Siitä Minna on iloinen, että kahden vuoden sairauseläkkeen vuoksi hänellä on ollut aikaa olla lapsensa kanssa. Hänestä sitä voi jopa pitää yhdenlaisena rikkautena.

Myös toinen asia antaa ilon aiheita. Kun on ollut aikaa parantua, on ollut aikaa miettiä.

– Kun jäin sairauseläkkeelle, ajattelin, että minusta ei ole enää mihinkään ja että minusta tulee nuori eläkeläinen. Nyt olen löytynyt oman arvoni. Olen löytänyt arvoni ilman työtä.

Minna tietää osaamisensa ja tunnistaa näkemyksensä. Vahvuudet löytyvät verkostoista ja ihmisten kohtaamisesta.

– Mutta ilman ulkopuolista apua en olisi selvinnyt.

Minnan rooli vaihtui sairastamisen ja köyhyyden vuoksi avun antajasta avun tarvitsijaksi. Minna oli ollut tukiperheenä, mutta sitten hänen tyttärensä sai tukiperheen.

Kokemustoimijan roolin myötä Minna on mennyt mukaan järjestötoimintaan ja päässyt auttamaan muita. Se on palauttanut elämään mielekkyyden.

– Esimerkiksi psykiatri Ben ­Furman puhuu korvaavan kokemuksen käsitteestä.

Monet tutkimukset osoittavat, että muiden auttaminen lisää onnellisuutta enemmän kuin avun saaminen. Minna on tästä elävä esimerkki. Elämä hymyilee pitkästä aikaa, ja Minna on löytänyt tulevaisuuden toivon.

Köyhyyteen ajautuneille ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleville hänellä on selkeä viesti.

– Vaikka joka paikassa hoetaan varhaista puuttumista, se tulee yleensä aivan liian myöhään. Liian paljon on kiinni sosiaalityöntekijän persoonasta ja siitä, miten hän suhtautuu köyhyyteen.

Köyhänä Minna on saanut tuntea, että ei riitä, että köyhä sanoo olevansa köyhä. Köyhälle lankeaa jatkuvan todistelun taakka. Todistuksia pitää toimittaa moneen paikkaan: Kelaan, Kevaan, työnantajalle ja työvoimatoimistoon. Vaikka ihminen muistaisi ja jaksaisi toimittaa kaikki dokumentit ajallaan, se ei vielä takaa mitään.

– Jos todistus jää lojumaan virkailijan pöydälle viikonlopun yli, se voi merkitä viikkojen viivästystä rahan saamisessa.

Minna muistuttaa, että hoitajalla on iso vastuu, kun tämä arvioi kipupotilaan kuntoa.

– Kipujen vähättely tuntuu kaikista pahimmalta. Pitkäaikaissairas on oman sairautensa paras asiantuntija. Moni menee töihin liian varhain, kun ei ole varaa olla menemättä. Vaikka sairausloma pitäisi käyttää parantumiseen, se voi olla liian lyhyt. Silloin aika kuluu toipumisen sijaan sen stressaamiseen, ettei ole vielä työkykyinen.

Ihmisen pitää olla aktiivinen saadakseen etuja. Esimerkiksi erikoissairaanhoidon sairaalamaksujen huojennus on asia, mistä Minnan mukaan moni ei tiedä.

Minna haluaa omalta osaltaan olla poistamassa tietämättömyyttä. Hänen oma avoin esiintymisensä on johtanut siihen, että hänelle tarjotaan apua ja samankaltaisten ongelmien kanssa kamppailevat pyytävät häneltä neuvoa.

Minna itse on saanut villasukkia, karpaloita ja kiitosta.

– Ihmiset kiittävät, että olen tehnyt köyhyyden näkyväksi. Heiltä voi tulla viesti, että avullasi sain asiani hoidettua. Se lämmittää..

Lähteenä käytetty: Anna-Maria Isola ja Esa Suominen: Suomalainen köyhyys.