”Norjassa hoitotyötä ei kuormiteta hierarkialla”, sanoo oppilaita maalaiskoulussa hoitava Hanna Lakso

Hanna Lakso lähti Norjaan töihin heti terveydenhoitajaksi valmistuttuaan. Nyt hän on maalaiskoulun terveydenhoitaja.

Kuvateksti
Terveydenhoitajan konttori on aina auki oppilaille, Hanna Lakso sanoo.
Kuva: Hanna Lakson kotialbumi

Hanna Lakso, 42, on juuri jutellut etelänorjalaisen Kirkevollin ala-asteen viidesluokkalaisten kanssa murrosiästä ja ajanut sen jälkeen 40 minuutin matkan kotiinsa Nøtterøyn saarelle etätöihin. Hänen pitää olla koululla läsnä arkisin yhdeksästä kahteen, mutta muuten hän saa järjestää työpäivänsä vapaasti.

Hanna aloitti kouluterveydenhoitajana viime elokuussa ja tekee nyt juuri sitä työtä, jonka innoittamana hän nuorena lähti hoitoalalle

”Kotikunnassani Pohjois-Suomessa Pelkosenniemellä oli terveydenhoitaja, jonka ammatti tuntui minusta tärkeältä ja järkevältä.”

Koululaiset kutsuvat Hannaa nimityksellä helsesøsterin eli terveyssisar. Hänen konttorinsa sijaitsee keskeisellä paikalla koulun sisäänkäynnin vieressä. Lapset tulevat herkästi purkamaan sydäntään terveydenhoitajalle, jonka ovi on aina avoinna.

Hanna järjestää rokotuksia ja ikäkausimittauksia, hoitaa välitunneilla tai esimerkiksi koulun pulkkamäessä tapahtuneita pieniä haavereita, auttaa oppilaita heidän pienissä ja isoissa murheissaan ja osallistuu kokouksiin vanhempien, opettajien ja oppilaiden kanssa. Äskettäin koulussa vieraili insestin ja seksuaalisen väkivallan vastaista työtä tekevä järjestö, ja sen jälkeen oppilaat saivat jutella Hannan kanssa yksityisesti.

”Tarvittaessa ohjaan lapsia eteenpäin.”

Koulurakennus talvella.
Kirkevollin ala-asteelle on 40 minuutin ajomatka Hannan kotoa.

Hannan vastuulla on 300 pientä koululaista. Norjassa koulu alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää kuusi, joten nuorimmat ekaluokkalaiset ovat vasta viisivuotiaita. Viime syksynä Hanna hoiti myös ekaluokkalaisten terveystarkastukset, jotka tavallisesti kuuluvat lääkärille. Norjaa piinaa lääkäripula, ja myös hoitajia tarvitaan tuhansia lisää.

Tervehdys muinaissuomella

Hanna Lakso valmistui terveydenhoitajaksi Rovaniemen ammattikorkeakoulusta 20 vuotta sitten.

”Valmistuttuani ajattelin, että voisin vaihtaa maisemaa Ruotsiin, Norjaan tai Englantiin. Kun näin ilmoituksen, jossa Pohjois-Norjaan etsittiin hoitajia, se oli menoa.”

Hanna päätyi viiden tunnin ajomatkan päähän Pohjois-Norjan Lakselviin, joka tunnetaan myös nimellä Lemmijoki. Parintuhannen asukkaan taajamassa häntä odotti terveyskeskuksen yhteyteen perustettu vanhustenosasto ja muutama suomalainen kollega. Yllättäen osa ikäihmisistä puhui suomea, mutta vanhaa sellaista: he olivat kveenejä eli Pohjois-Suomesta 1700-luvulla Norjaan muuttaneiden suomalaissiirtolaisten jälkeläisiä.

”Rauhallinen vanhustenosasto oli turvallinen paikka aloittaa vastavalmistuneena ja ilman kunnollista kielitaitoa”, Hanna muistelee.

Pian kielitaito parani harppauksittain, ja siinä auttoi myös rakkaus. Lakselvin terveyskeskuksessa Hanna tapasi miehensä Torbjørn Bakkenin, joka suoritti siellä lääkäriopintoihin pakollisena kuuluvaa terveyskeskusjaksoaan.

Kolme lasta parissa vuodessa

Kahden vuoden kuluttua Hanna ja Torbjørn ajelivat työn perässä kohti itää. Torbjørn oli saanut työpaikan Kirkkenesin eli suomalaisittain Kirkkoniemen sairaalan kirurgiselta osastolta läheltä Venäjän rajaa. Hanna aloitti saman sairaalan sisätautiosastolla. Hän työskenteli aivoinfarktipotilaiden hoitoryhmässä, joka myös kuntoutti potilaita ennen kotiin tai jatkohoitoon lähettämistä. Työ oli fyysisesti raskasta, mutta Hanna oppi paljon sisätautipotilaiden hoidosta ja nautti sairaalan monikulttuurisesta ilmapiiristä.

”Nuorena pidin myös yövuoroista. Ne olivat rauhallisia, kun päivävuorojen rutiinit puuttuivat. Eikä yövuoro silloin muutenkaan väsyttänyt.”

Hanna Lakso puolisonsa kanssa.
Avio- ja työpari. Joskus Hanna auttaa kirurgina työskentelevää Torbjørnia yksityisklinikalla.

Vuonna 2006 pariskunta pakkasi jälleen matkalaukkunsa, sillä Norjassa lääkärin opinnot edellyttävät erikoistumista kerta kerralta isommissa sairaaloissa. Nyt kutsui Nøtterøy, saari Etelä-Norjan ”aurinkorannikolla”.

Torbjørn aloitti Tønsbergin keskussairaalassa verisuonikirurgian osastolla ja Hanna keuhko-osastolla. Hanna ehti kuitenkin olla sairaalassa töissä vain hetken ennen kuin huomasi olevansa raskaana. Perheen kaksostytöt Milla ja Maija syntyivät 2008. Kun he olivat puolivuotiaita, Ville-vauva ilmoitti tulostaan.

”Olen aina ollut nopea liikkeissäni”, Hanna toteaa ja kertoo, että muistikuvat ajasta, jolloin kotona oli kolme vauvaa kerralla, ovat sumuisia.

”Onneksi on valokuvia.”

Perhe nuotiopaikalla talvella.
Talvisin perhe hiihtää ja laskettelee.

Äitiysvapaan jälkeen Hanna aloitti ensin sairaalan ortopedisellä osastolla ja myös verisuonikirurgisella puolella. Se jäi piipahdukseksi, sillä siellä työkaverina oli tuttu kasvo kotoa.

”Ihmisen täytyy päivän aikana nähdä muutakin porukkaa kuin puolisonsa”, Hanna perustelee.

Hän vaihtoi töihin sairaalan lihavuuskeskukseen. Siellä hän teki potilastyötä eli antoi ravitsemus- ja elämäntapaneuvontaa sekä tutkimushoitajan työtä eli osallistui laihdutuslääke- ja lihavuusleikkaustutkimuksiin.

Pienimmät lihavuuskeskuksen potilaista olivat kaksivuotiaita. Lasten kohdalla hoitoon ja neuvontaan osallistui koko perhe. Kolmen hoitajan ja kahden lääkärin tiimi hitsautui yhteen.

”Pidän Norjassa siitä, että täällä hoitotyötä ei kuormiteta hierarkialla. Kaikkien ammattitaitoa arvostetaan eikä kenenkään tarvitse jännittää esimerkiksi lääkärille puhumista. Tasa-arvo näkyi niinkin, että matkustimme koko joukko yhdessä koulutuksiin.”

Korona myllersi työt

Koronapandemia pirstoi hyvän työyhteisön lihavuuskeskuksessa. Osastoja yhdistettiin, työnjohto vaihtui, tilat ja toimenkuva muuttuivat. Henkilö kerrallaan Hannan tiimin jäsenet lähtivät, niin Hannakin viime vuoden maaliskuussa.

”Minua jännitti, saisinko avoinna olleen kouluterveydenhoitajan paikan, koska olin työskennellyt terveydenhoitajana vain hetken, vastavalmistuneena Rovaniemellä. Mutta jo tunnin kuluttua haastattelusta sain iloisia uutisia ja pääsin Kirkevollin ala-asteelle.”

Koulu sijaitsee maaseudulla, ja lasten vanhemmat ovat usein maanviljelijöitä tai karjatilallisia. Koulussa on myös Ukrainasta sotaa paenneita lapsia, joita Hanna auttaa paitsi terveysasioissa myös esimerkiksi harrastuksiin liittyvissä kysymyksissä.

16 vuoden hoitotyökokemuksellaan Hanna on hoitoalan palkkaluokkien huipulla Norjassa. Hän saa palkkaa vuodessa yli 600 000 Norjan kruunua eli noin 55 000 euroa.

Hanna Lakso puutarhassa.
Etelä-Norjassa voi harrastaa puutarhanhoitoa puolet vuodesta.

Vapaa-aikanaan Hanna upottaa mielellään sormensa kotipihan multaan. Multaterapiaa voi harrastaa puolet vuodesta.

”Kun muutimme nykyiseen taloomme pari vuotta sitten, pihassa ei ollut mitään. Se sopi minulle, koska sain laittaa kaiken juuri niin kuin haluan. Meillä on paljon kukkia, vihanneksia ja karppilampi.”

Hän nauttii nykyisestä työnkuvastaan lasten kanssa.

”Se ei ole koskaan tylsää, ja tylsä työ ei sovi minulle! Pinnallisemmalla tasolla ihanaa on se, että nyt voin käyttää omia vaatteitani ja peräti koruja sekä kynsilakkaa, mitä en sairaalavuosina voinut tehdä”, Hanna sanoo ja nauraa.