Rakkaus kantritähteen on kestänyt 24 vuotta – matkoja Amerikkaan jo nelisenkymmentä

Garth Brooks on Tiina Pukin suuri rakkaus, jonka kasvot koristavat kodin jokaista huonetta.

Kuvateksti
Kantritähti Garth Brooks julkaisi uusimman keikkakalenterinsa heinäkuussa. Tiinalla riittää nyt mietittävää, mihin konserttimatkoihin rahat riittävät. Kuva: Pia Inberg

Kiitos yhteisistä hetkistä. Kiitos ihanasta musiikistasi. Rakastan sinua.

Tiina Pukki on päässyt sanomaan nämä tärkeät asiat kasvokkain Garth Brooksille kaksi kertaa elämänsä aikana.

Tiina on fanittanut itseään kuusi vuotta vanhempaa kantrilaulajaa jo 24 vuotta. Hän menetti sydämensä komealle Garthille nähdessään hänen haastattelunsa tv:ssä ja Suosikki-lehdessä.

Nykyään Garthin kuva koristaa muun muassa Tiinan parvekkeen oven ikkunaa.

– Jos muutan joskus toiseen asuntoon, parvekkeen ovi täytyy ottaa mukaan, Tiina nauraa.

Kun Tiina oli haavahoitajien kongressissa Torontossa vuonna 2008, hän osti Yhdysvaltain kartan.

– Päästessäni ammattini puolesta niin kauaksi jäin lomailemaan sinne suunnalle muutamaksi viikoksi – ja tietysti idolini konsertteihin.

Kartta on nyt kodin seinällä. Tiina merkkaa siihen artistin kiertueaikataulut, jotta hän tietää, missä tärkeä ihminen kulloinkin kulkee ja minne voisi itsekin mahdollisesti matkustaa.

Garth on mukana myös työpaikalla Hyksin Vatsakeskuksessa Meilahden sairaalassa, jossa Tiina työskentelee auktorisoituna haavahoitajana. Tietokoneen näytönsäästäjänä pyörii ikimuistoinen yhteispotretti kantritähden kanssa.

– Jos töissä on synkkä hetki, se valostuu heti, kun katson iloista virnistystämme!

Tiina on käyttänyt fanitukseen kaikki liikenevät varansa, yhteensä kymmeniä tuhansia euroja. Koska Garth ei ole esiintynyt Euroopassa, konsertteihin on pitänyt lentää rapakon taa. Matkoja on takana nelisenkymmentä.

Konserteissa Tiina on heiluttanut vuosikaudet samaa kylttiä. Garth on oppinut tunnistamaan sen.

– Toisinaan hän vilkuttaa minulle sekä lähettää lentosuukkoja ja sydänmerkkejä!

Viidenkympin rajapyykki ei ole saanut fanitusta hiipumaan.

– Garth on ihana mies, joka kehottaa ihmisiä kohtelemaan toisiaan niin kuin toivoisi itseään kohdeltavan. Uppoudun tarinoihin, joita hän lauluissaan kertoo. Se vain surettaa, kun hän on niin monessa paikassa, johon en itse pääse.

Teksti Erja Taura-Jokinen