”Sairaanhoitajan työvuoron jälkeen olen väsyneempi”, sanoo aiemmin kampaajan töitä tehnyt Miia Leino

Kampaaja Miia Leino sai esikoisen syntyessä niin hyvää hoitoa, että päätti opiskella sairaanhoitajaksi. Vanhainkodin harjoittelussa hän pyöräytti tottuneesti paplarit asukkaiden hiuksiin.

Kuvateksti
Miia Leino teki vielä jokin aika sitten parina päivänä kuukaudessa kampaamokeikkaa tuttavansa liikkeessä. ”Ajatuksena oli pitää kädentaitoja yllä, mutta ajanpuutteen vuoksi päätin lopettaa sen. Nyt leikkaan vain mieheni ja tyttärieni hiukset.”
Kuva: Harri Virta

Harjavaltalaisella Miia Leinolla oli ollut hoitoala kyllä mielessä, mutta lukion jälkeen hän ei jaksanut ajatella pitkiä teoreettisia opintoja. Niinpä hän päätti opiskella parturi-kampaajaksi. Valmistuttuaan hän teki pari vuotta kampaajan töitä yrittäjänä, mutta esikoisen syntymä nosti ajatukset hoitotyöstä uudestaan pintaan.

”Synnytys päättyi kiireelliseen sektioon, mutta koin koko ajan olevani hyvissä käsissä. Kaikki hoitohenkilökunnan sanat, eleet ja teot olivat merkittäviä. Tuolloin tajusin hoitotyön ja sen tekijöiden tärkeyden.”

Toinen tuuppaus hoitoalalle tuli, kun Miia oli jättämässä hyvästejä mummilleen vuodeosastolla.

”Siellä oli ihana, lämmin sairaanhoitaja. Päätin, että näin tärkeää työtä haluan tehdä ja tulla yhtä hyväksi kuin hän.”

Miia pyrki Satakunnan ammattikorkeakouluun vuonna 2013 ja pääsi opiskelemaan sairaanhoitajaksi.

”Pääsin harjoitteluun samalle osastolle, jolla mummoni oli ollut ja sain hyviä eväitä hoitotyöhön.”

Harjoitteluissa oli hyötyä myös entisestä ammatista.

”Vanhainkodissa pyöräytin tottuneesti paplarit asukkaiden hiuksiin.”

Mahtava onnistumisen fiilis

Miia valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2018 ja aloitti työt Satasairaalan päivystysosastolla jo hieman ennen sitä.

”Päivystysosasto oli mielenkiintoinen, monipuolinen ja opettavainen paikka, koska siellä hoidettiin useiden erikoisalojen potilaita. Uusia asioita tuli vastaan päivittäin, ja yhdessä työkavereiden kanssa niitä selviteltiin.”

Päivystysosastolla hoidettiin lyhytaikaista seurantaa vaativia potilaita. Tulosyitä saattoivat olla esimerkiksi rintakipu, rytmihäiriöt ja neurologiset oireet. Muutaman vuorokauden hoidon jälkeen potilaat joko kotiutettiin tai siirrettiin jatkohoitoon.

”Päivittäin tunsin, että olen oikealla alalla. Tuntui hyvältä, kun sain sairastuneen hymyilemään kriisin keskellä tai saimme työkavereitten kanssa jonkin akuutin tilanteen hoidettua. Onnistumisen fiilis oli mahtava.”

Ammattini näkyvät lasten leikeissäkin. Välillä heillä on kampaamo, välillä koronasairaala.

Miia piti myös kolmivuorotyön vaihtelevista aikatauluista.

”Osittain niiden ansiosta pystyimme hoitamaan lapsia pitkälti kotona. Myös osa-aikaeläkkeellä ollut äitini auttoi lastenhoidossa.”

Miian perheeseen kuuluvat aviomies Ville ja lapset Venla, 9, Vilma, 6, ja Viola, 2.

”Ammattini näkyvät lasten leikeissäkin. Välillä heillä on täällä kampaamo, välillä koronasairaala.”

Takaisin synnytyssaliin

Kätilön työ oli Miialla mielessä jo silloin, kun hän aloitti sairaanhoitajan opinnot. Hän teki kymmenen viikon harjoittelun vastasyntyneiden teho-osastolla ja pääsi myös seuraamaan sektiota.

”Se oli yksi hienoimmista hoitotyön kokemuksistani. Sain käydä kertomassa heräämössä odottavalle isälle, että vauva on syntynyt. Tunteet olivat pinnassa sekä isällä että opiskelijalla.”

Tämän vuoden alussa Miia aloitti sairaanhoitajille, ensihoitajille ja terveydenhoitajille tarkoitetut opinnot, jotka johtavat kätilön ammattiin. Aluksi hän teki opintojen aikana osa-aikaisesti töitä, mutta nyt hän on kokonaan opintovapaalla.

”Tämä koulutus tuntuu tosi hyvältä ja sopii yhteen perhearjen kanssa. Lähipäiviä oli Turussa enintään yksi viikossa.”

Miia on jo ehtinyt opiskella opintoihin liittyvät teoriaosuudet ja on nyt harjoittelussa Satasairaalan synnytyssalissa.

”Se on upein harkkapaikka ikinä. Oma juttu on nyt todellakin löytynyt.”

Varma tili

Miian mielestä kampaajan ja sairaanhoitajan työtä yhdistää ihmisten kohtaaminen. Isoin ero syntyy hänestä siitä, että kampaamokäynti on positiivinen tilanne, johon on itse hakeuduttu. Sairastuminen sen sijaan on usein kriisi.

Hoitotyö vaatii paljon ajatustyötä.

”Ihmisen kohtaaminen tällaisena hetkenä vaatii huomattavasti enemmän kuin kohtaaminen kampaamopenkissä. Huomaan, että olen sairaanhoitajan työvuoron jälkeen väsyneempi kuin kampaajan työpäivän jälkeen. Hoitotyö vaatii paljon ajatustyötä. Kiirekin pukkaa, kun kollegoita on kipeinä.”

Kampaajan työssä tulot saattoivat olla epäsäännölliset.

”Sairaanhoitajan työssä on ihanaa, kun on varma tili joka kuukausi. Unelmani on saada kätilöopinnot kunnialla purkkiin ja työllistyä alalle.”