”Tajusin, että kaipaan kasvoja”, sanoo aiemmin rahahuollossa työskennellyt sairaanhoitaja

Tytti Epelälle harvat ihmiskontaktit olivat helmiä rahahuollon töissä. Oivallus saatteli hänet sairaanhoitajan ammattiin, jossa näitä helmiä riittää.

Kuvateksti
Tytti Epelä oli aiemmin töissä rahahuollossa ja opiskeli taidehistoriaa ja muotoilua. Hän halusi tulla kuvatuksi Kouvolan kaupungintalolla. ”Se on mielestäni merkittävä suomalaisen, modernin arkkitehtuurin teos sekä ulkoa että sisältä.”
Kuva: Marja Seppälä

Kun Tytti Epelä asetti valkolakin päähänsä keväällä 2002, hän tiesi pian aloittavansa yliopistossa taidehistorian opinnot. Niitä ennen hän tahtoi kesätöihin.

”Tuttavani kautta hain rahaliikenteen tehtäviin. Ennen työsopimuksen kirjoittamista kävin alan vaatimusten mukaisesti huumausainetestissä. Nuhteettomuutta varmistettiin myös tarkistamalla, ettei minulla ollut rikostaustaa.”

Salassapitosäännökset olivat tiukat. Ne ovat voimassa tätäkin haastattelua tehdessä eli kovin paljon Tytti ei voi aiemmasta työstään kertoa.

Työn aloituksen Tytti muistaa sujuneen mutkattomasti.

”Tehtävät olivat helposti omaksuttavia ja kerta toisensa perään samanlaisina toistuvia. Niistä tuli nopeasti rutiinia, joten päivät rullasivat vaivatta omalla tahdillaan.”

Taidehistorian opintojen alettua Tytti jatkoi samassa firmassa keikkatöissä. Vähitellen palo taidehistorian opintoihin hiipui, ja Tytti suuntautui muotoiluun. Hän valmistui ammattikorkeakoulusta muotoilijaksi vuonna 2010.

”Sisustus- ja kalustesuunnittelu oli kiehtovaa ja inspiroivaa, mutta alan työllistymisvaihtoehdot jäivät kovin rajallisiksi. Siksi lähdin kokopäiväiseksi työntekijäksi rahahuoltoon, jonne yhteydet eivät missään vaiheessa olleet katkenneet.”

Erityisen paljon pidin siitä, että sain perehdyttää uusia työntekijöitä.

Tytti sai yhä enemmän vastuuta.

”Erityisen paljon pidin siitä, että sain perehdyttää uusia työntekijöitä.”

Ura eteni niin, että Tytti valittiin esihenkilön sijaiseksi uuteen rahahuoltoyksikköön, jonka perustamiseenkin hän sai antaa panostaan.

”Se oli opettavainen ammatillinen käänne. Sain ottaa haltuun henkilöstöhallintoon liittyviä asioita, suunnitella työvuoroja ja käydä kehityskeskusteluja. Huomasin yhä enemmän nauttivani työssä niistä tilanteista, jolloin olin vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.”

Esihenkilön tehtävät olivat kuitenkin myös haastavia.

”Olin ollut tuotantotyöntekijä, mutta sitten minut valittiin palveluvastaavaksi. Se oli uusi asetelma koko tiimille. Aika usein tunsin olevani puun ja kuoren välissä. Odotuksia tuli eri suunnista, johtajistosta ja tuotannosta. Työpäivät venyivät, ja välillä työasiat painoivat mieltä vapaa-aikanakin.”

Työssä oli opeteltava sietämään sitä, että pöydällä oli aina keskeneräisiä asioita.

Äitiys sinetöi muutoksen

Vuonna 2015 Tytti sai esikoisensa. Samaan sumaan tuli muitakin muutoksia.

”Olin vanhempainvapaalla, kun kuulin työyksikköni lakkauttamisesta. Toiset henkilöt hoitivat henkilöstön irtisanomisiin ja uudelleen sijoittamisiin liittyvät asiat.”

Tuore äitiys täytti mielen niin, että Tytti osasi olla murehtimatta sitä, miten ja missä hänen työelämänsä aikanaan jatkuisi. Menneitä vuosia muistellessaan hän oivalsi nauttineensa työnsä ihmiskontakteista. Pintaan oli noussut myös vilpitöntä halua auttaa.

”Tajusin, että kaipaan työssä kasvoja. Niinpä ilmoittauduin suorittamaan sairaanhoitajan polkuopintoja Xamkiin, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun.”

Polkuopinnoissa opiskelija suorittaa opintoja avoimessa ammattikorkea­koulussa, ja kun vaadittu opintopistemäärä on täynnä, opiskelijalla on mahdollisuus hakea tutkinto-opiskelijaksi. Tytillä tutkinto-opinnot taukosivat toisen lapsen syntymään. Valmistumista hän pääsi juhlimaan viime keväänä.

Mieluista hoitoalan työpaikkaa Tytin ei tarvinnut etsiä tai odottaa.

”Kun tein opintojeni viimeisiä harjoitteluita Kouvolan mielenterveys- ja päihdepalveluissa, sain tietää siellä pian avautuvasta äitiysloman sijaisuudesta. Tulin valituksi, ja sillä tiellä nyt ollaan.”

Tytti organisoi ja suunnittelee työ­päivänsä pitkälti itse.

”Yleensä käytän yhden asiakkaan tapaamiseen puoli tuntia tai kolme varttia, mutta kokonainen tuntikin on mahdollinen.”

Pidän hoitoalan työtä arvokkaana ja tärkeänä. Se motivoi ja vahvistaa ammattiylpeyttäni.

Asiakkaiden tilanteet vaihtelevat paljon.

”Osalla on läheisiä tukemassa, mutta osalla olen yksi harvoista ihmiskontakteista. Joidenkin kanssa keskityn siihen, että arki pysyy edes senhetkisessä tilassa. Pidän työtäni arvokkaana ja tärkeänä, mikä motivoi ja vahvistaa ammattiylpeyttäni.”

Säännöllinen arkipäivätyö tuntuu perheenäidistä hyvältä ja ammatinvalinta oikealta.

”Yhteistä entisen työn kanssa on ehdoton luottamuksellisuus ja salassapito sekä tarkkuus.”