Kun valmistuin luontomatkailuoppaaksi, pääsin töihin 160 koiran tarhaan hoitamaan huskyja. Koska olin oppinut tekemään asiat viimeisen päälle jo kotona, ei pomollakaan huomauttamista ollut. Työn imu ja ”koirahulluus” saivat aikaan sen, etten juuri pitänyt vapaata. Työpäivät venyivät usein 12-tuntisiksi.
Laihduin 14 kuukaudessa 15 kiloa. Irtisanouduin, kun olin niin poikki.
Huilattuani muutaman kuukauden lähdin työnhakuun. Sain lyhyitä pestejä toimistosta, metsäntutkimuksesta ja uimahallista. Kun olin puurtanut kolme vuotta tunturihotellin siivoojana, tunsin olevani kynnysmatto, johon muut pyyhkivät likaiset mononsa! Niin ryhdyin opiskelemaan restonomiksi, mutta koulu keskeytyi Anni-esikoisemme syntymään.
Vuonna 2007 ihmettelin lastenneuvolassa, mitä ryhtyisin tekemään. Kohta pääsinkin Muonion terveyskeskukseen siivoamaan.
Urahyppy tuli puskista. Hammaslääkäri oli pulassa ilman apulaista, joten minut kutsuttiin muutaman päivän perehdytykseen. Sen jälkeen sijaistin hammashoitajaa.
Vastaava hoitaja kannusti lämpimästi hoitoalalle. Niin kouluttauduin Kemijärvellä sairaanhoitajaksi ja aloitin työt Muonion terveyskeskuksen ensiavussa.
Pari vuotta myöhemmin pelästyin ylämahakipujani, kuumeiluani ja tulehdusarvojen kohoilua. Verikoe paljasti neutropenian, yhden tyypin valkosolujen puutoksen. Keväällä 2014 sanoin työterveyslääkärille, etten jaksa enää.
Elämä kulki kolmen viikon sykleissä, jolloin olin terveenä vain muutaman päivän. Niiden aikana yritin toipua kahden ensimmäisen viikon oireista.
Sairauslomasta tuli kahden vuoden mittainen. Sen aikana minulla diagnosoitiin syklinen neutropenia, harvinainen autoimmuunitauti, sekä SLE.
Sinnikkäästi olen yhä töissä terveyskeskuksessa, jota nykyisin hallinnoi Lapin sairaanhoitopiiri. Suoritin sote-alan johtamisen koulutuksen, ylemmän amk-tutkinnon, vaikka näillä leveyksillä lähiopetuspäiviin osallistuminen vaati joka kerta vähintään 500 kilometrin autoilun.
Tänä vuonna siirryin avoterveydenhuollon vastaavaksi hoitajaksi. Enää en koe olevani kynnysmatto, enkä antaisi toistenkaan olla. Ensi töikseni kävin porukkani kanssa henkilökohtaiset keskustelut saadakseni tietää heidän tunnelmansa ja työnkuvansa.
Pärjään sairauksieni kanssa, vaikka en millään tahtoisi ottaa viikoittaista, pientä sytostaattiannostani. Siitä tulee niin huono olo.
Vapaa-ajallani puuhailen seitsemän koiramme kanssa. Vien niitä innolla näyttelyihin, ja trimmauksenkin opettelin. Olen pähkäillyt pienestä pitäen koirien terveysongelmia ja hakenut niihin ratkaisuja ammattikirjallisuudesta. Intohimo siihen ei näytä laantumisen merkkiä.
Elina Niemelä-Muotka
42-vuotias avoterveydenhuollon vastaava hoitaja Muoniosta.
Jos en olisi sairaanhoitaja, olisin eläinlääkäri.
Teksti Erja Taura-Jokinen
