Tarja Kemi pitää nukkekotien askartelusta, sillä siinä ei tarvitse noudattaa mitään protokollaa – toisin kuin työpaikalla.
Jos korvasuppilo sattuu putoamaan lattialle, siitä voi tehdä mainiosti vaikka minikokoisen pöydänjalan. Insuliiniruiskujen suojat saavat puolestaan uuden elämän minisohvan jalkoina.
Sairaanhoitaja Tarja Kemi ei elä kertakäyttökulttuurissa.
”Olen oppinut katsomaan asioita minisilmin. Tapa on myös tarttunut. Tuttavani eivät heitä nykyään mitään roskiin, ennen kuin kysyvät minulta, voisiko sitä käyttää nukkekodeissa.”
Tarja on harrastanut käsitöitä ja askartelua koko ikänsä. Nukkekodeista hän innostui viisi vuotta sitten. Hän kiersi työpaikallaan Kestilän avovankilassa tarkastamassa ensiapuvälineiden varastoja, kun huomasi eräässä huoneessa vangin tekemän nukkekodin. Tarja piti sitä niin taidokkaasti tehtynä, että tilasi kotiinsa samanlaisen.
Nykyään Tarja askartelee etenkin roomboxeja, yhden huoneen nukkekoteja. Sellaisen voi tehdä vanhojen kirjojen kansien väliin, pieneen pahvilaatikkoon tai vaikkapa vanhaan herätyskelloon, kuten Tarja teki kerran. Pääasia on saada jonkinlaiset kehykset, joiden sisälle voi askarrella ideoimansa minimaailman.
”Aluksi sain hitaita katseita ja ihmiset varmaan ajattelivat, että olen mennyt aivan sekaisin, kun aloin harrastaa tällaista aikuisena”, Tarja nauraa.
Ensimmäinen roombox syntyi, kun Tarja alkoi miettiä kivan persoonallista lahjaa ystävälle, joka avasi kahvilan. Sittemmin Tarja on tehnyt lahjoiksi niin minisaunoja kuin minimummoloita.
Työpaikallaan vankiterveydenhuollossa Tarjan pitää olla tarkka, mutta vapaa-ajan askartelussa voi heittäytyä vallattomaksi. Mielikuvitukselle on tilaa, vaikka huone olisi miten pieni.
”Kaiken ei tarvitse olla aina prikulleen. Lopputulos voi olla hauskempi, jos vaikka yöpöytä on isompi kuin vuode. Tässä harrastuksessa ei ole protokollaa, mitä pitäisi noudattaa.”
