Nuorukainen kiinnitti huomion
Teija on asunut ja työskennellyt Virossa jo parikymmentä vuotta. Kiinnostus maahan syntyi jo lukiolaisena Valkealassa.
”Meillä oli kansainvälisyyskerho, jolla oli ystävyyskoulu Virossa Kuusalussa. Teimme sinne retken vuonna 1990.”
Silloin elettiin Neuvosto-Viron viimeisiä aikoja. Koululaiset yöpyivät viikon paikallisissa perheissä, ja myöhemmin myös virolaiset vierailivat Valkealassa.
”Ihmiset olivat lämpimiä ja avoimia. Illanistujaisissa kiinnitin huomiota komeaan nuorukaiseen, Toomas Alleen, joka puhui hyvin suomea. Ihastuin heti. Etsin myöhemmin hänen yhteystietonsa ja lähetin kirjeen. Kirjoittelimme aluksi ystävinä, mutta vuoden kuluttua aloimme seurustella.”
Aluksi minun oli vaikea saada työlupaa, koska emme olleet naimisissa eikä Viro ollut EU:n jäsen.
Teija opiskeli viron kieltä kansalaisopistossa ja kirjoittamalla kirjeitä virolaisille kirjeenvaihtokavereilleen. Lukion jälkeen hän aloitti opiskelun sairaanhoitaja-diakonissaksi Lahden ammattikorkeakoulussa. Harjoitteluita hän suoritti Virossa lasten syöpäsairaalassa sekä kirurgian osastolla ja leikkaussalissa. Valmistuttuaan vuonna 1997 hän alkoi etsiä töitä Virosta.
”Toomas oli opiskellut insinööriksi, ja hänellä oli kotimaassaan hyvä työ. Aluksi minun oli vaikea saada työlupaa, koska emme olleet naimisissa eikä Viro ollut EU:n jäsen. Byrokratia oli nöyryyttävää, ja sain aina vain vuoden oleskeluluvan. Sitä varten tarvittiin Suomesta psykiatrin lausunto ja todistus siitä, ettei minulla ole tartuntatauteja.”
Viiden vuoden kuluttua Teija sai pysyvän oleskeluluvan.
Teija ei tunne ketään muuta suomalaista hoitajaa, joka työskentelisi Virossa. Paljon tavallisempaa on se, että Virosta lähdetään töihin Suomeen.
”Minä olen aina halunnut kulkea omia polkujani.”
Saattohoito opetti kohtaamista
Vuonna 1999 Teija sai ensimmäisen sairaanhoitajan työpaikkansa juuri avatusta yksityisestä diakoniasairaalasta Tallinnasta.
”Panostimme saattohoidon kehittämiseen, sillä Virossa ei ollut kunnallista saattohoitoa. Saattohoidettavat olivat tavallisissa pitkäaikaishoitolaitoksissa. Kielessä ei ollut edes saattohoidon käsitteitä.”
Myöhemmin Teijalle tarjottiin saattohoito-osaston osastonhoitajan paikkaa. Hän mietti kaksi kertaa, pystyykö siihen, mutta otti haasteen vastaan.
”Opin paljon ihmisen kohtaamisesta. Teimme yhteistyötä suomalaisen Terhokodin ja oslolaisen diakoniasairaalan kanssa. Joka toinen vuosi järjestimme saattohoitokoulutusta.”
Välillä jouduin pyytämään liikaa joustoa työntekijöiltä.
Saattohoitoa tehtiin pienillä resursseilla.
”Välillä jouduin pyytämään liikaa joustoa työntekijöiltä. Itsekin joustin, soittelin kotiin ja kerroin miehelleni, että nyt minun onkin pakko jäädä yöksi töihin.”
Vuonna 2017 Teijalle myönnettiin Viron Punaisen Ristin ritarikunnan ansiomerkki panoksesta saattohoidon kehittämisessä. Työ oli kuitenkin alkanut kuormittaa häntä, eikä hän kokenut siitä samaa iloa kuin ennen. Teija väsyi, kun vanhin perheen kolmesta pojasta tuli murrosikään, työpaikka oli toisella puolella kaupunkia eikä hänellä ollut tarpeeksi aikaa perheelle. Oli aika etsiä rauhallisempi työpaikka kodin läheltä.
”Olin tehnyt töitä kuolevien kanssa pitkään. Jo useamman vuoden olin pohtinut, haluaisinko välillä auttaa ihmisiä voimaan paremmin jo varhaisemmassa vaiheessa heidän elämäänsä. Olin työssäni miettinyt paljon henkistä ja hengellistä hyvinvointia, mutta kehonkin hyvinvointi on tärkeää. Ravitsemus alkoi kiinnostaa.”
Teija aloitti työt Viimsissä yksityisessä Fertilitas-sairaalassa vuonna 2018.
”Yleiskirurgisella osastolla tapasin nykyisen pomoni, kirurgi Ilmar Kaurin. Hän kysyi, olisinko kiinnostunut hoitajan työstä lihavuusleikkausklinikalla.”
Meillä kaikki laitosapulaisesta toimistopäällikköön ovat mukana kokouksissa.
Teija päätti jälleen, että ottaa haasteen vastaan, mutta halusi oppia lisää ravitsemuksesta. Työn ohessa hän opiskeli hoitotiedettä Tarton yliopistossa ja valmistui sieltä vuonna 2021 terveystieteiden maisteriksi.
Elämäntapojen muutokseen keskittyvä työ tuntui olevan juuri sitä, mitä Teija oli kaivannut. Häntä motivoi myös tiimityöskentely.
”Meillä kaikki laitosapulaisesta toimistopäällikköön ovat mukana kokouksissa, ja jokainen on nähnyt lihavuusleikkauksen.”
Mitä keho viestii?
Teijan työhön kuuluu paljon keskustelua. Ennen leikkausta potilaan kanssa selvitetään, mitkä syyt ovat johtaneet ylipainoon.
”Lihavuusleikkaus kannattaa tehdä siinä vaiheessa elämää, kun on oikeasti aikaa keskittyä itseensä. Yksi viikko ei riitä elämänmuutokselle.”
Leikkaustyyppejä on kolme: vatsalaukun kavennus-, ohitus- tai miniohitusleikkaus. Kaikki tehdään tähystystekniikalla. Leikkauksessa mahalaukkua muovataan siten, että sen jälkeen on mahdollista syödä kerrallaan huomattavasti vähemmän kuin ennen.
Jatkokäynneillä Teija antaa potilaille muun muassa ravitsemusneuvontaa.
”Opiskelen sitä koko ajan lisää.”
Perheet vastaavat vanhuksista
Teija on nähnyt virolaisen yhteiskunnan muutoksen neuvostoajoista tähän päivään. Hänen mielestään Viron perusterveydenhoidossa parasta on omalääkärisysteemi. Virossa on käytössä pakollinen sairausvakuutus, ja sen piiriin kuuluville omalääkärin vastaanotto on maksuton. Työssäkäyville sairausvakuutuksen maksaa työnantaja ja esimerkiksi lapset kuuluvat sen piiriin automaattisesti. Lääkärin voi valita itse.
”Ongelmia terveyden- ja sosiaalihuoltoon tulee siitä, että ne on erotettu toisistaan. Sosiaalipuoli kuuluu kunnille. Ikäihmisen hygienia ja ruokatalous jäävät läheisten kannettaviksi.”
Jos vanhus ei pärjää yksin kotona, sukulaisten pitää ratkaista ongelma. Tämä asia on Suomessa paremmin.
Vanhusten pitkäaikaishoito on Virossa läheisten varassa, sillä maassa on säädetty laki, jonka mukaan perhe on taloudellisesti vastuussa vanhuksista.
”Jos vanhus ei pärjää yksin kotona, sukulaisten pitää ratkaista ongelma. Tämä asia on Suomessa paremmin.”
Virolaisten keskipalkka on noin 1 500 euroa kuukaudessa. Hoitajapula vaivaa, ja pandemian aikana tilanne on pahentunut. Viime vuonna erilaiset bonukset nostivat hoitajien keskipalkan 1 900 euroon.
”Jos olisin yksinhuoltaja ilman turvaverkostoa, en pärjäisi. Mutta kun minun ja mieheni tulot lasketaan yhteen, olemme keskituloinen perhe.”
Junamatkailu rentouttaa
Teija asuu Viimsissä, noin kymmenen kilometrin päässä Tallinnasta.
Perheen pojat Kristian, 17, Kasper, 12, ja Peeter, 8, ovat kaksikielisiä.
”Kotikielemme on viro, mutta Suomessa vaihdamme suomen kieleen.”
Vapaalla Teija tykkää juosta miehensä kanssa meren rannalla ja metsässä. Hänen lempipaikkansa kotona on sauna.
”Mutta kotona elämä on aika hektistä, joten etsin oman rauhallisen hetken usein sen ulkopuolelta. Saatan mennä kahvilaan istumaan ja kirjoittamaan ajatuksiani vihkoon.”
Suomessa ollessaan Teija hyppää junaan, jossa hän rentoutuu ja uppoutuu ajatuksiinsa. Viime kesänä hän kävi kaksi kertaa Kolarissa: oli päivän siellä ja tuli seuraavalla junalla takaisin.
