Arvoisa Tehyn tuleva puheenjohtaja, tässä salaisuuteni, kirjoittaa Millariikka Rytkönen

Tämä on kirje sinulle – juuri Sinulle, joka luet tätä lehteä. Olet ehkä aloittanut sote-alan opinnot tai vastavalmistunut. Tai ehkä olet ehtinyt olemaan kädet savessa alallamme jo jonkin aikaa. Joku teistä jatkaa minun työtäni tehyläisten eteen, ja siksi haluan valjastaa sinut hyvissä ajoin tulevaan.

Pikku prinssi -sadussa kettu jättää Pikku Prinssille hyvästit. ”Nyt saat salaisuuteni. Se on hyvin yksinkertainen. Ainoastaan sydämellään näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä.” Minä en sano hyvästejä, mutta haluan jakaa sinulle salaisuuteni jo nyt, jotta löydät oman polkusi Suomen suurimman sote-alan ammattiliiton johtoon.

Minulta on usein kysytty urani salaisuutta ja hätkähdän kysymystä joka kerta, koska eihän minulla ole mitään varsinaista salaisuutta. Ei ole mitään luotua brändiä tai työstettyä käsikirjoitusta urapolusta. On vain viisi kirjainta, jotka vievät uralla eteenpäin enemmän kuin kaksi, ja haluan jakaa ne juuri Sinulle: vastaa enemmän ”kyllä” kuin ”ei”.

Valmistuttuani jouluna 1995 lähihoitajaksi vannoin, etten enää astu opintielle. Sain vakinaisen työpaikan lastenkodista ja ajattelin tulevaisuuteni olevan paketissa. 20-vuotiaana luulin osaavani ennustaa elämäni kulun. Ja silti jo vuoden kuluttua tammikuussa aloitin opintoni Kätilöopistolla Helsingin väliaikaisessa ammattikorkeakoulussa. Tarvoin neljän ja puolen vuoden ajan Pasilan asemalta läpi Itä-Pasilan kohti Kätilöopistoa. Hoin joka aamu, etten enää koskaan palaa Itä-Pasilan betonibunkkeriin selvittyäni näistä vuosista.

Ja kuinkas sitten kävikään? Täällä sitä nökötetään Itä-Pasilassa vihreässä kaakelitalossa. Ja vieläpä ihan itse hinguttuna ja tyytyväisenä.

Kun ”enää koskaan” muuttui muotoon ”ehkä sittenkin”, alkoi tapahtua. Kun oivalsin, että maailmaa voi muuttaa ja kahvihuoneankeutuksen sijaan voin toimia ihan itse, löysin oman polkuni. Reseptini oli yksinkertainen: sanoin ”kyllä” silloinkin, kun haaste tuntui mahdottomalta.

Muista: jos sinulle tarjotaan jotakin haastetta, sinun on ajateltu selviytyvän siitä. Joku muu jo uskoo sinuun. Kun itse liityt samaan joukkoon, alkaa tapahtua. Trust me.

Suomalaisen työelämän mantrat – tuottavuus ja kilpailukyky – saavat monet kollegamme huokaisemaan raskaasti. Että eihän meidän alamme tuota mitään, eikä tuottavuuttamme pysty mittaamaan. Rohkenen olla eri mieltä.

Viime maaliskuussa julkaistu YK:n raportti listasi kaikkiaan 156 maata niiden onnellisuuden mukaan. Raportin mukaan Suomi on maailman onnellisin maa. Te, arvon kollegat tuotatte jotakin erityisen arvokasta, maailman onnellisinta kansaa! Te pesette mennen tullen paperitehtaat ja Uudenkaupungin Mersujen valmistajat. Siinä sitä tuottavuutta ja kilpailukykyä!

Ja sitä paitsi, meillä sote- ja varhaiskasvatusalan ammattilaisilla on taito olla läsnä. Me osaamme kohdata ja olla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Näitä taitoja ei pysty korvaamaan tekoäly, automatisaatio tai robotiikka. Meille on jäänyt valttikortit käteen tulevaisuuden työelämän räsypokassa.

Arvoisa Tehyn tuleva puheenjohtaja, usko itseesi. Katsele työelämää sydämelläsi ja uskalla tarttua hetkeen. Sillä se neuvo on muutakin kuin nolo sisustusteippiteksti keski-ikäisten naisten olohuoneiden seinillä.