Kuka saa hoitoa koronaan? Tehy-lehden kolumnisti kertoo arjestaan Keniassa

Koulut aukeavat Keniassa vasta tammikuussa, kirjoittaa Viola Wallenius kolumnissaan.

Eräänä huhtikuisena yönä ihmiset ympäri Keniaa saivat puheluita sukulaisiltaan ja ystäviltään. Niissä kehotettiin keittämään mustaa teetä ja juomaan se ilman sokeria ennen auringon nousua. Niin täällä kuin muuallakin maailmassa alkoivat levitä huhut siitä, mikä voisi auttaa ehkäisemään koronaviruksen tarttumista. Joissain maissa arveltiin saunomisen auttavan, joissain uv-valohoidon. Täällä puhuttiin teestä.

Afrikassa koronavirus lähti leviämään hitaammin kuin muualla maailmassa, mutta tällekin mantereelle se saapui. Muutamassa päivässä tunnelma kotimaassamme Keniassa vaihtui. Helmikuiset koronavitsit vaihtuivat nopeasti pelkoon. Käsidesi loppui ja sen tilalle tuli myyntiin laimealla saippuavedellä täytettyjä pulloja – kovaan hintaan tietenkin.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Kenian presidentti asetti pian tiukat rajoitukset. Rajojen lisäksi sulkeutuivat koulut, virastot ja osa piirikunnista. Tapahtumat ja kokoontumiset kiellettiin. Pian julistettiin myös ulkonaliikkumiskielto ilta- ja yöaikaan sekä kasvomaskien käyttöpakko.

Rajojen sulkeuduttua turismi tyrehtyi. Samaan aikaan monet merkittävät tehtaat, isot yritykset ja valtion konttorit sulkeutuivat. Paniikki alkoi hiipiä.

Tulojen menetys tarkoitti monille köyhyyteen putoamista. Alkoi selviytymispeli ja kilpailu siitä, kuka keksii nopeimmin uuden tulonlähteen. Kuka pärjää kamppailussa, saa tarvitessaan apua viruksen hoitamiseksi? Köyhimmillä ei ole varaa sairaalakuluihin, eikä julkisella puolella ole juuri resursseja hoidon järjestämiseksi. Koko maassa on vain kourallinen tehohoitopaikkoja 50 miljoonaa ihmistä kohti – hengityskoneita ei sitäkään vähää, ja niistäkin iso osa on yksityisissä sairaaloissa.

Koko maassa on vain kourallinen tehohoitopaikkoja 50 miljoonaa ihmistä kohti.

Valtion rajoituksilla on tärkeä merkitys, mutta todellisuudessa turvavälien noudattaminen tai sisätiloissa pysyminen on vaikeaa äärimmäisessä köyhyydessä eläville. Ihmiset asuvat ahtaasti ja varsinkin slummeissa myös hyvin epähygieenisissä oloissa. Käsienpesua on vaikea lisätä, kun vedestä on muutenkin pulaa.

Vastaanotolleni jonotetaan nyt malarian testauksen ja haavanhoidon lisäksi koronapelon ja sekalaisten oireiden vuoksi. Monilla kyläläisillä ei ole varaa sairaalakuluihin, joten turhia käyntejä halutaan välttää viimeiseen asti. Ihmiset miettivät, millaisten oireiden vuoksi kannattaa lähteä testattavaksi. Olemme välittäneet koronaa koskevaa tietoa ja kehottaneet ihmisiä toimimaan ohjeiden mukaisesti.

Samaan aikaan avustustyömme on muuttunut aiempaa työläämmäksi, sillä vapaaehtoisia ei ole apukäsinä. Suunnitelmat ovat menneet uusiksi.

Viime kuukausina olemme tukeneet perheitä pandemian aiheuttamissa akuuteissa ruokakriiseissä, auttaneet köyhyyteen pudonneita perheitä lasten lääkekuluissa ja työttömäksi jääneitä yksinhuoltajaäitejä vuokran maksussa. Monen tilanne on epävarma ja siksi entistä huolestuttavampi.

Arkemme kahdeksan eri-ikäisen lapsen vanhempina muuttui asteen verran haastavammaksi, kun koulut sulkeutuivat eikä etäopetusta ole mahdollista järjestää.

Viime kuukausina olen hamstrannut netistä valmiita tehtävämonisteita, tehnyt kokeita ja antanut lapsille kirjoja luettavaksi.

Oppilaitokset aukeavat vasta tammikuussa, mikä tarkoittaa yli kymmentä kuukautta ilman koulua. Koulu on tärkeä turvapaikka monille lapsille ja erityisesti tytöille. Koulujen ollessa kiinni monen tytön asema täällä heikkenee.

Sairaanhoitaja Viola Wallenius tekee avustustyötä Keniassa ja on kahdeksan ottolapsen äiti.

Lue myös:

Kolumni: Ovellemme tulee lähes päivittäin ihmisiä, jotka etsivät sairaanhoitajaa

Mainos
Mainos