Kirjoituskilpailuun osallistunut hoitaja tekee ennaltaehkäiseviä kotikäyntejä 85-vuotiaiden luokse. Kuva: iStock

”Voin vain ihailla ikäihmisten sitkeyttä”, kirjoittaa voimavaroja kartoittava hoitaja

Tehy-lehden kirjoituskilpailuun osallistunut hoitaja iloitsee, että voi kohdata ikäihmisen rauhassa ilman kiirettä.

”Kassi pakattu ja Google-mapsista ajoreitti katsottu valmiiksi. Vajaan tunnin ajomatkan ja muutaman ohi ajetun viitattoman tienhaaran jälkeen saavun perille. Vastassa hyvin hoidetun pihapiirin edessä on nauravainen pariskunta. Ikää molemmilla 85 vuotta.

Olen menossa ennaltaehkäisevälle kotikäynnille. Tänä vuonna kunnassamme valittiin kohteeksi 85 vuotta täyttävät ikäihmiset, jotka eivät ole säännöllisen avun piirissä. Tavoitteena on kartoittaa heidän voimavarojaan ja kertoa saatavilla olevista palveluista kotona pärjäämisen tueksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Alkurupattelun jälkeen pääsemme itse asiaan. Haastattelun runkona toimii 40 kysymyksen kaavake, jota molemmat ovat osittain jo ennalta täyttäneet.

Kaavake sisältää perustietoa mm. asumisesta, terveydentilasta, harrastuksista ja etuusasioista. Kaavakkeen pohjalta käymme hyvin syvällistä keskustelua eletystä elämästä, vastoinkäymisistä ja voimavaroista, joiden avulla pärjää tässäkin elämänvaiheessa. Toinen toistaan tukien.

Haastatteluun tulee luova tauko, kun talon emäntä kattaa lounaaksi kanakeittoa, itse tehtyä leipää ja mehua ja kiisseliä jälkiruuaksi. Eipä tarvitse syödä omia eväitä tänä päivänä.

Käynnin lopuksi teemme muutamia jatkosuunnitelmia molemmille. Muuten pariskunta kokee pärjäävänsä näissä kotioloissa ilman ulkopuolisia palveluita. Annan yhteystiedot ja sanon, että aina voi soittaa.

Käynnin lopuksi pitää vielä kiertää puutarha läpi. Jokaisessa nurkassa on joko koriste- tai hyötykasveja. Rikkaruohoista ei ole tietoakaan. Heillä on varmaan enemmän tunteja vuorokaudessa kuin muilla.

Jälleen kerran voin vain ihailla ikäihmisten sitkeyttä. Aina kaikilla eivät ole asiat näin hyvin, mutta sellaisillakin käynneillä pystyn tarjoamaan tietoa ja ohjausta.

Tässä työssä kaikista antoisinta on se, että saan kohdata ikäihmisen rauhassa, vailla kiirettä. Työ on itsenäistä, mutta tarvittaessa voin konsultoida omaa työryhmää mahdollisissa jatkosuunnitelmissa. Seuraavia kohtaamisia odotellessa.”

EHKO-hoitaja

Kerro meille, mikä työssäsi on parasta. Kirjoita ja osallistu kilpailuumme. Lue ohjeet Tehylehti.fi/kirjoituskilpailu.

Mainos
Mainos