Pääkirjoitus: Miten käy yhteisöllisyyden hoitajapulassa?

Työnjaon ongelmien ratkaisemisella voi olla yllättäviä vaikutuksia.

Kuva: Kirsi Tuura

Miten käy työpaikan yhteisöllisyyden hoitajapulassa? Kysyin asiaa valmentajakonkari Helka Piriseltä, joka on tehnyt paljon töitä sote-alan ammattilaisten kanssa. Ajattelin, että hän vastaisi jotakin hyvän ilmapiirin vaalimisesta ja palautumisen tärkeydestä. Ihan ensimmäiseksi hän nosti kuitenkin esiin työnjaon. Moni ongelma – ja toisaalta myös ratkaisu – piilee rakenteissa, hän muistutti.

Kiireen keskellä järkevästä työnjaosta huolehtiminen on entistäkin tärkeämpää. Epäselvät tehtävänkuvat kuormittavat ja voivat aiheuttaa vaaratilanteita. Toimivalle työporukalle syntyy hyvä pohja, kun kaikki tietävät, kuka tekee, mitä tekee ja miksi. Fiksuimmat ratkaisut löytyvät yhdessä, Helka muistutti.

TAMPEREEN yliopistollisessa sairaalassa on järjestelmällisesti uudistettu tehtävänkuvia ja työnjakoa. Taustalla oli esimerkiksi huomio siitä, että jos hommaa ei ole nimetty kenellekään, se tuppaa valumaan sairaanhoitajille.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Uudistuksessa sairaanhoitajilta siirrettiin muille ammattilaisille tehtäviä, jotka eivät ole hoitotyötä. Sen ansiosta hoitajat ovat voineet käyttää aikaansa entistä enemmän potilaisiin. Tehy on jo pitkään puhunut, että terveydenhuollon ammattilaisten pitää voida keskittyä siihen, mihin heidät on koulutettu. Sen lisäksi on korostettu, että pelkkä työnjaon viilaaminen ei ratkaise hoitajapulaa. Lisäksi tarvitaan rahaa.

PUHUI HELKA rakenteiden jälkeen työn ilosta ja palautumisestakin. Kun työt on järjestetty tolkullisesti, palautumismahdollisuudet paranevat. Silloin on aikaa tutustua työkaveriin, nauraa hetki kahvihuoneessa ja miettiä, että tässä työpaikassa ja näiden kollegojen kanssa haluan kääriä hihat huomennakin.

Helka Pirinen kouluttaa Tehyn elokuun webinaarissa 28.8. muutoksesta ja itsensä johtamisesta. Webinaariin voi ilmoittautua 24.8. asti täällä. Tehyn toukokuun webinaarissa Helka Pirinen koulutti psykologisesta ­turvallisuudesta ja työn ilosta. Webinaarin tallenne on katsottavissa 3.8. asti osoitteessa tehy.fi/webinaarit.