Mistä itsetuhoisuudessa on kyse? Aivojen magneettikuvauksessa on todennettu, että kyseessä on neurobiologinen poikkeustila. Ihmisen kokema henkinen kipu on niin suuri, että se laukaisee akuutin stressitilanteen. Otsalohkon aivokuoren toiminta lamautuu. Rationaalinen ajattelu on mahdotonta. Ajatukset keskittyvät siihen, että sietämätön henkinen tila on saatava päättymään.
Ruumiintoiminnot vastaavat akuuttia stressitilaa: ihmisellä on sydämentykytystä, sisäistä tärinää, huimausta, hengenahdistusta. Jos päällä on serotoniinitasoja alentava laskuhumala, riski tehdä itselle jotakin kohtalokasta kasvaa entisestään.
Usein ongelmat ovat kasautuneet pitkän ajan kuluessa. Ulkopuolisesta mitättömältäkin kuulostava asia voi olla viimeinen tikki, joka laukaisee itsetuhoisuuden. Ihminen ei välttämättä halua kuolla. Hän haluaa paeta äärimmäisen pahaa oloaan.
"Aivojen poikkeustila ja tuska syrjäyttävät kaiken muun."
– Vastaanotollani ei juuri puhuta kuolemasta, vaan henkisestä kivusta ja tuskasta, Marena sanoo.
Jokainen hänen asiakkaansa on tunnistanut itsetuhoisen tilan, jossa toimii kuin sumussa.
– Jos itsemurhaa yrittänyt lääketieteen asiantuntija, lääkäri, ei onnistu teossaan, se kertoo, että mielentila on poikkeuksellinen.
Joku on sanonut unohtaneensa hetkeksi täysin, että hänellä on lapsia. Aivojen poikkeustila ja tuska syrjäyttävät kaiken muun. Joskus ihminen harhaisessa mielentilassa kuvittelee, että itsemurha olisi läheisille helpotus.
Ajatuksia voi tasoittaa, jos saa puhua umpikujastaan jollekulle. Puhuminen aktivoi aivojen rationaalisia alueita, jolloin aivot palautuvat yleensä nopeasti normaalitilaan ja elämänmyönteiset ajatukset palaavat mieleen.
Tilanteesta jää kuitenkin muistijälki aivoihin. Seuraavassa kriisissä tallentunut jälki aktivoituu ja kynnys uuteen itsemurhayritykseen laskee. Tästä syystä ihminen voi yrittää itsemurhaa toistuvasti.
Varhaiset traumaattiset kokemukset altistavat itsetuhoisuudelle. Esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta tai hylkäämisen ja menetyksen kokemukset tallentuvat aivojen mantelitumakkeeseen ja tekevät aivojen hälytysjärjestelmästä epävakaan. Silloin ihminen on aikuisiällä alttiimpi voimakkaille ja hallitsemattomille stressireaktioille.
Marena Kukkonen näkee, että sairaanhoitajissa ja lähihoitajissa somaattisella puolella on valtava käyttämätön resurssi: he voisivat ottaa itsemurhayrityksen puheeksi.
Marena käy esimerkiksi osastotunneilla kouluttamassa hoitajia itsemurhaa yrittäneen kohtaamisessa. Hän tietää, että moni hoitaja kantaa huolta, miten puheeksioton tekisi. Samaa viestiä tulee esimerkiksi kouluterveydenhoitajilta.
– Kysyminen ei lisää itsetuhoisuutta. Kysy, kuinka päädyit tänne. Auta minua ymmärtämään, mitä sinulle tapahtui. Jokainen osaa kertoa tarinan siitä, miten päätyi tilanteeseen, hän neuvoo.
Kertominen auttaa ymmärtämään omaa toimintaa ja puhuessa ongelmiin alkaa nousta turvallisia ratkaisuja.
Kuulijan ei tarvitse ratkaista potilaan ongelmia: Keskity kuuntelemaan ja yritä ymmärtää, mistä tuskan takana on kyse. Usein kuuntelu ja myötäeläminen riittää. Älä tulkitse, syyllistä tai yritä piristää.
Asiakas yrittää joskus suojella auttajaa ja epäilee, kestääkö hoitaja tai vaikka koulun opo kuulla itsetuhoisia ajatuksia. Jos joku kysyy ja välittää vaikealla hetkellä, se voi jäädä mieleen.
Miksi-kysymys on itsemurhaa yrittäneelle turha. Syitä on tavallisesti monia. Kysymys voi tuntua syytökseltä ja vastausta voi olla vaikea antaa.
Kysy, olisiko potilaalla syitä elää, pieniäkin. Mikä häntä on aiemmin auttanut pääsemään itsetuhoisista ajatuksista yli? Tulevaisuuteen näkeminen, vaikka vain seuraavan päivän miettiminen, voi olla hyvä alku.
Ammattilaisen kannattaa olla tietoinen omista itsemurhaan liittyvistä asenteistaan. Potilas voi herättää vastatunteita. Kerta toisensa jälkeen päivystykseen tullut itsetuhoinen potilas voi ärsyttää, koska ”oikeitakin potilaita olisi”.
– Vastoin yleistä luuloa itsemurhaa yrittänyt ei hae huomiota, ole itsekäs tai pyri vaikuttamaan toisiin ihmisiin yrityksellään. Pikemminkin tuskan hetkellä ei pysty muistamaan ketään läheistä ihmistä.
Vielä 1990-luvun alussa itsemurhia tehtiin vuosittain lähes 1 500. Kansallisessa itsemurhien ehkäisyprojektissa tutkittiin kaikki vuoden 1987 itsemurhat. Yli kahta tuhatta omaista haastateltiin. Suurin havainto oli, että monessa tapauksessa taustalta löytyi masennus.
"Itsemurhien määrä Suomessa on saatu puolitettua."
Havainnon seurauksena yli 100 000 ammattilaista sai koulutusta masennuksen varhaisessa tunnistamisessa. Lisäksi satsattiin kivunhoitoon ja päihdetyöhön.
Itsemurhien määrä Suomessa on saatu puolitettua. Eniten pystyttiin vaikuttamaan keski-ikäisten miesten itsemurhakuolleisuuteen.
Tytöt ja nuoret naiset eivät ole hyötyneet avusta samassa määrin, ja tämä näkyy itsemurhayritysten määrän kasvuna.
– Nuoriin kohdistuu valtavia vaatimuksia: opiskelu, ulkonäkö, taloudelliset paineet. Suomi on maailman onnellisin maa, mutta silti meillä eläköityy paljon nuoria mielenterveysongelmien takia.
Lähes jokainen suomalainen tuntee jonkun joka on yrittänyt itsemurhaa tai tehnyt sen. Itsemurhaa yrittäneisiin ei ryhmänä ole kiinnitetty huomiota. Tarkkoja tilastoja yrittäneistä ei ole, eikä ehkä voikaan olla.
Suomessa suuri osa itsemurhaa yrittäneistä jää vaille psykososiaalista tukea pian yrityksen jälkeen, vaikka aiempi itsemurhayritys on suurin itsemurhan riskitekijä.
Marena Kukkosen mukaan on monia merkkejä, joiden mukaan itsemurhayritykset olisivat huomattavassa kasvussa.
– Itsetuhoisten tunnistamiseen ja jatkohoitoon pitää kiinnittää huomiota, jos itsemurhakuolleisuutta halutaan laskea.
Aina itsetuhoisuudesta ei pelätä kysyä, vaan pelätään vastausta. Minne ohjaan, jos aikeita on?
– Paljon kuulee sitä, että ennalta ehkäisevää apua ahdistukseen tai masennukseen on vaikea saada.
Marena Kukkonen on työskennellyt Suomen mielenterveys ry:n Linity-projektin projektipäällikkönä ja vuonna 2018 perustetun Itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkönä yhteensä kuusi vuotta. Sinä aikana asenteet ovat hänen mielestään muuttuneet. Itsemurhista puhutaan ja kirjoitetaan entistä enemmän.
– Puhumattomuus ei auta ketään. Jos asiasta ei kysytä tai puhuta potilaan kanssa, se lisää häpeää. Moni itsemurhaa harkitseva ihminen käpertyy sisäänpäin, kun pitäisi kurottua muita ihmisiä kohti. Kokemus siitä, että kukaan ei ymmärrä minua eikä kenelläkään voi puhua, on hälyttävä. Joskus itsemurha tulee läheisille täytenä yllätyksenä.
Mikään hoito ei ole tehokasta, jos potilas myöhemmin kuolee itsemurhaan.
– Itsemurhaa yrittänyt saatetaan pelastaa Medihelillä ja tehohoidolla. Operaatio maksaa kymmeniä tuhansia euroja. Kukaan ei kysy itsemurhasta ja seuraava kerta onnistuu. Puhuminen on hoitotoimenpide siinä kuin lääkehiilen antaminen tai tikkaaminen. On olemassa muunkinlaista hengenpelastusta kuin elvytys.
Kuusi tärkeää tietoa
1 Itsetuhoinen mielentila voi vaihtua nopeasti. Oikealla hetkellä tarjottu henkinen tuki voi estää itsemurhan.
2 Itsemurhasta puhuminen ei lisää ihmisen aikeita tai toivottomuutta. Avoin puhe vähentää stigmaa ja auttaa itsemurhaa harkitsevaa näkemään muita vaihtoehtoja.
3 Joskus sanotaan, että itsemurha on normaali reaktio epänormaalissa tilanteessa. Asia on pikemminkin päinvastoin: itsemurha on epänormaali reaktio normaaliin tilanteeseen. Kaikilla on elämässään hankalia tilanteita, mutta vain harva suunnittelee itsemurhaa.
4 Itsemurhaa miettivä puhuu aikeistaan usein jollekulle – ehkä kokeillen, kuuleeko kukaan hätää. Ota puheet vakavasti ja rohkaise hakemaan apua.
5 Itsemurhariski kohoaa usein vain tilapäisesti. Itsemurha-ajatuksista kärsinyt voi elää pitkän elämän.
6 Itsetuhoisella ei ole aina mielenterveysongelmia, eivätkä kaikki mielenterveysongelmissa kamppailevat ole itsetuhoisia.
Naisia neljännes
- Itsemurhaa yrittää vuosittain 10 000–40 000 suomalaista. Kukaan ei tiedä todellista lukua, koska yrityksestä ei välttämättä saa tietää kukaan.
- Noin puolet kuolee ensimmäiseen tiedossa olevaan itsemurhayritykseen.
- Yhden itsemurhayrityksen jälkeen uuden yrityksen riski on 60–100-kertainen.
- Vuonna 2017 itsemurhan teki 824 henkilöä. Samana vuonna tieliikenteessä kuoli 212 henkeä.
- Kolme neljästä itsemurhan tehneistä on miehiä.
- Jokaisen itsemurhan tehneen ja sitä yrittäneen ympärillä on arvioitu traumatisoituvan vakavasti 6–10 ihmistä.
- Itsemurhan tehneistä kolmannes oli hoitokontaktissa kuolemaansa edeltävällä viikolla. Viimeisistä käynneistä kolmannes tapahtui perusterveydenhuollossa, runsas kolmannes psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa ja runsas kymmenesosa muussa erikoissairaanhoidossa.
