Jokainen valehtelee joskus. Tutkimusten mukaan näin tapahtuu vähintään pari kertaa päivässä. Kuvitus: Johanna Sarajärvi

Ei päivää ilman palturia – miksi valehtelemme, ja usein ihan turhaan?

Valehteletko? No varmasti. Itsensä buustaamisesta ja valkoisista valheista on kuitenkin pitkä matka kieroiluun ja panetteluun. Varo sellaista.

Masentunut ja alakuloon taipuva näkee itsensä liiankin rehellisesti virheineen päivineen. Pärjäävä ja hyvinvoiva saattaa sen sijaan liioitella ominaisuuksiaan ja osaamistaan. Omasta mielestämme olemme esimerkiksi keskivertoa parempia ja älykkäämpiä työntekijöitä tai taitavampia autoilijoita.

Ihmiset antavat itselleen hyvän naisen tai miehen lisää, selittää psykologian emeritusprofessori Markku Ojanen.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

– Lievästä omakehusta ei ole haittaa, kun ajattelee näin hiljaa mielessään. Se on arvokas taito pitää itsetuntoa yllä. Kun alkaa räikeästi nostaa itseään, vääristelee totuutta.

Markku Ojanen on pureutunut uusimmassa kirjassaan valehtelun syihin ja seurauksiin. Hän sanoo, että jokainen valehtelee joskus, vaikka pidämme rehellisyyttä tärkeänä hyveenä. Toisten tutkimusten mukaan näin tapahtuu pari kertaa päivässä, toisten huomattavasti useammin.

Valehtelua on ollut vaikea tutkia, sillä ihmisillä on taipumus kaunistella epämiellyttäviä ja arkoja asioita. Muistikin voi pettää, vaikka ihminen haluaisi pysyä totuudessa.

Useimmat hyväksyvät toisen puolesta valehtelun, jos sillä voidaan suojella rankoissa tilanteissa olevia tai jopa pelastaa ihmishenkiä. Tietyn tahdikkuuden nimessä ei myöskään lauota suoraan toisia loukkaavia mielipiteitä.

Valkoinen valhe saattaa lipsahtaa, kun haluamme imarrella miellyttämistarkoituksessa tai myöhästymme palaverista: bussi ei muka tullut ajoissa tai kello ei soittanut.

Raskauttavaa valehtelu on, jos salaamme sen avulla tekemäämme vakavaa vilppiä tai yritämme saada väärin perustein huomiota tai etua. Patologiset, aggressiiviset huijarit ovat kuitenkin harvinaisia.

Totuuden puhuminen edistää terveyttä.

Pahin valheen muoto on Markku Ojasen mukaan valtaan ja ideologiaan kietoutuva toiminta. Organisaation nimissä voidaan kääntää musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi. Tästä löytyy historiasta useita esimerkkejä.

– Vilppiä on tehty kautta aikojen, mutta nykyään tuntuu, että suhtautuminen valehteluun on muuttunut löysemmäksi. Ryhmässä valehdellaan helpommin kuin yksilöinä. Kun vastuu kiinnijäämisestä ja seurauksista jakaantuu, valehtelusta ei niin välitetä. Tämä kannattaa pitää mielessä myös työpaikkatasolla.

Odotamme pääsääntöisesti, että toinen puhuu totta. Jos saamme työkaverin tai esimiehen kiinni valheesta, alamme seurata tarkemmin hänen toimintaansa. Tilanteiden toistuessa menetämme luottamuksen häneen.

– Suomalaisessa yhteiskunnassa suhtaudutaan aika luottavaisesti toisiin ihmisiin. Siksi valehtelu vahingoittaa ihmisten välisiä suhteita ja työilmapiiriä.

Moni tietää tapauksia, joissa kollega on päässyt pitkälle valehtelemalla ja toisia panettelemalla. Jossakin vaiheessa tie kuitenkin nousee pystyy.

– Usein ihmiset olettavat, että tällainen henkilö pärjää paremmin kuin hän sitten pärjääkään.

Valehtelua esiintyy tavallista enemmän työpaikoilla, joissa johto kohtelee työntekijöitä välinpitämättömästi tai huonosti. Ihmiset antavat ikään kuin takaisin.

Enemmän menettää pisteitä kertomalla pikkuvalheita kuin tunnustamalla epämieluisan totuuden.

Työhönsä tyytymättömät valehtelevat yleensä enemmän kuin innostuneesti työtään tekevät. Valehtelun salliminen nakertaa työilmapiiriä. Herkästi ajatellaan, ettei asialle kannata tehdä mitään: ”Sehän on nyt sellainen. Ei sen puheisiin aina voi luottaa.”

– Ei tällaiseen pidä suostua. Työyhteisöllä pitää olla selkeät kirjoittamattomat tai kirjoitetut säännöt, joita kaikkien tulee noudattaa.

Markku Ojanen pitää erityisen pahana, jos valehtelusta jää kiinni esimies. Silloin hän menettää työntekijöidensä arvostuksen ja johtaa vain siksi, että hänet on nimitetty tiettyyn tehtävään.

– Organisaatioilla näyttää olevan varaa pitää tökerösti käyttäytyviä esimiehiä. Ilmeisesti johdon on vaikea kuunnella työntekijöiden valituksia. Tuolloin se joutuisi myöntämään, että se on epäonnistunut valinnoissaan.

Kun ihmisiltä on kysytty, onko valehtelusta ollut heille hyötyä, moni tunnustaa sortuneensa tapaan aivan turhaan.

– Kanssaihmiset ovat armeliaampia kuin luulemmekaan. Enemmän menettää pisteitä kertomalla pikkuvalheita kuin tunnustamalla epämieluisan totuuden. Jos on ollut huolimaton tai unohtanut jotakin, kannattaa pyytää anteeksi ja korjata laiminlyönti sen sijaan, että selittelee ja kaunistelee tapahtunutta.

Rehellisyys kannattaa. Uusin tutkimustieto kertoo, että totuuden puhuminen edistää terveyttä. Ilmiölle on haettu selitystä itsekunnioituksesta, joka heijastuu hyvänä olona terveyteen asti.

Rehellisyys toteutuu odotettua paremmin. Kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, etteivät ihmiset käytä toisia tai tilaisuutta hyväksi: maahan pudonnut lompakko tai tilille tullut raha palautetaan kiltisti tai tenttituloksia ei väärennetä, vaikka siihen tarjoutuisi tilaisuus eikä kukaan saisi kiinni.

On löydetty myös persoonallisuuden piirteitä, jotka altistavat valehtelulle. Erään tutkimuksen mukaan eniten valehtelivat sosiaalisesti taitavat, ulospäinsuuntautuneet, toisten reaktioita pohtivat ja häikäilemättömyyteen taipuvaiset ihmiset, joilta puuttui vastuullisuutta.

Tähän asti on totuttu erottamaan viisi merkittävää persoonallisuutta kuvaavaa piirrettä. Ihminen on eriasteisesti joko tasapainoinen tai neuroottinen, sisäänpäinkääntynyt tai ulospäinsuuntautunut, vastuullinen tai vastuuton. Hän on sovinnollinen tai suhtautuu asioihin kielteisesti ja kovuudella, ja hän on avoin uusille asioille tai arvostaa mieluummin tuttua ja turvallista.

– Vastuuttomuus näyttää liittyvän useissa tutkimuksissa valehteluun, muut piirteet eivät niinkään. Yhä useammat tutkijat ovat alkaneet puhua kuudesta suuresta persoonallisuuden piirteestä ja ottaneet mukaan rehellisyyden ja nöyryyden. Rehellisyys erottelee hyvin ihmisiä.

Asioita voi jättää aluksi kertomatta, jos potilas on heikko.

Häikäilemätöntä käyttäytymistä on tutkittu paljon työpaikoilla. Pahimpia valehtelijoita ovat ihmiset, joille kaikki keinot ovat luvallisia.

Markku Ojanen muistuttaa, että geeneillemme emme voi mitään. Ympäristöllä on suuri merkitys, millaiseksi ihminen muokkautuu. Jos kotona, lähiympäristössä tai koko kulttuurissa on tapana valehdella, lapsi ajattelee, että se on hyväksyttävää. Siksi aikuisilla on suuri vastuu vaatia lapsilta rehellisyyttä ja näyttää itse hyvää esimerkkiä.

– Jos lupaa vaikka viedä lapsen johonkin, sana on pidettävä tai pyydettävä anteeksi.

Valehtelusta on vaikea päästä eroon, sillä se on opittu selviytymiskeino. Se liittyy persoonallisuuden syviin rakenteisiin, jotka ovat sitkeästi säilyviä ominaisuuksia. Moni havahtuu vasta, kun on tuhonnut uransa tai ihmissuhteensa.

– Valehtelija ei tunne syyllisyyttä tai häpeää, kun hän saa valheellisella kehumisellaan myönteistä vastakaikua. Hän ei myöskään välttämättä huomaa, kun muut alkavat suhtautua hänen puheisiinsa epäillen.

Poisoppiminen vaatii ensimmäisenä itsetutkistelua. Se on vaikeaa, sillä ihminen on sokea omille piirteilleen ja toimintatyylilleen. Hän voi nähdä, että vika on aina muissa eikä ymmärrä, että on itse aiheuttanut ongelmansa.

Ympäristön tiukka palaute voi auttaa valehtelijaa. Kun hän huomaa, etteivät valheet toimi, hän harkitsee puheitaan ja tekojaan tarkemmin.

– Työpaikoilla ollaan nykyään liiankin hienotunteisia. Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, jolloin ihmiset eivät halua puuttua toisten asioihin. Se on jo ongelma.

Terveydenhuollon ammattilainen näkee työssään epätoivoa ja pelokkaita ihmisiä. Puhunko aina totta vai voinko lieventää toisen kuormaa kaunistelemalla tai jättämällä jotakin kertomatta?

Markku Ojanen sanoo, ettei toivon ylläpitäminen ole valehtelua. Asiat voi esittää myönteisessä valossa, mutta totta puhuen. Joitakin asioita voi jättää aluksi kertomatta, jos potilas on heikko eikä pysty ottamaan tietoa vastaan. Kertomisessa voi sitten edetä pala palalta, hienovaraisesti. Jos potilas kysyy, silloin pitää tietenkin kertoa.

Entä miten suhtaudun, jos huomaan potilaan valehtelevan tai liioittelevan asioita? Tavoitteena voi olla taloudellinen tai muu hyöty, tavallisimmin kuitenkin toive saada osakseen huomiota ja hoivaa.

– Ammattilaisen tulisi jaksaa kuunnella ymmärtäväisesti kiireestä huolimatta. Hyvä keino on esittää tarkentavia ja riittävän konkreettisia kysymyksiä.

Ei siis kannata esimerkiksi kysyä, käytätkö alkoholia vaan paljonko alkoholia sinulta kuuluu viikossa, milloin käytät sitä tai minkälaisessa tilanteessa otat. Kun tietää tarkemmin, mistä on kysymys, voi kannustamalla tukea selviytymistä.

Markku Ojanen: Vaihtoehtoisia faktoja? Miksi valehtelemme? Minerva 2017.

 

Miten tunnistan valehtelun?

  • Harjaantunutta valehtelijaa on vaikea tunnistaa ennen kuin hän jää kiinni. Jos näin on tapahtunut toistuvasti, suhtaudu kuulemaasi tarkemmin.
  • Jos toinen jatkuvasti panettelee ja vähättelee muita, ole varuillasi.
  • Ihmiset valehtelevat puhelimessa ja sosiaalisessa mediassa helpommin kuin kasvokkain.
  • Vieraille valehdellaan useammin kuin läheisille.
  • Jatkuva selittely on merkki siitä, etteivät asiat ole menneet kerrotulla tavalla. Pistä merkille, jos toinen käyttää toistuvasti ilmaisuja ”Usko minua”, ”Puhun totta” tai ”En valehtele”. Ihmisen tulee olla rehellinen ilman, että korostaa asiaa.
  • Jos huomaat toisen valehtelevan, älä hyväksy sitä, vaan anna tiukkaa palautetta.
  • Jos työyhteisössä valehdellaan, esimiehen tulee puuttua asiaan, ennen kuin se tulehduttaa ilmapiirin. Asia on selvitettävä yhdessä.

Teksti Merja Perttula

Lue myös:

Valehtelijan 13 koottua selitystä – montako tunnistat?

Mainos
Mainos