Ulkopuolisuuden tunne heikentää työn tuottavuutta ja lisää työuupumusta. Kuvitus: Niko Vartiainen

Ethän ole se kollega, joka jättää työkaverin yksin?

Yksinäisyyden noidankehään voi ajautua kuka vain. Onneksi sieltä on mahdollista päästä pois.

”Yksinäisyys tuntuu siltä, kuin olisi pienessä komerossa, jossa ei pysty olemaan mitenkään rennosti ja on vaikea hengittää. Sitä vain toivoo, että pääsisi sieltä pois.”

Näin kuvailee tuntemuksiaan eräs yksinäinen kirjassa Kaiken keskellä yksin. Yksinäisyyttä on sanottu myös muuriksi tai kuiluksi itsen ja muiden välillä. Siihen liittyy epämiellyttävä kokemus ulkopuolisuudesta tai erillisyydestä. Yksinäisyys ahdistaa ja hävettää. Se saattaa sairastuttaa henkisesti ja fyysisesti.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

– Aina välillä tulee vastaan kysymys, onko joku muka nykyään vielä yksinäinen, kun on netti ja kaikki mahdolliset sähköiset yhteydenpitolaitteet. Kyllä on – ihan yhtä moni kärsii yksinäisyydestä nyt kuin aiemminkin, huomauttaa Kaiken keskellä yksin -kirjan kirjoittaja, yksinäisyyden tutkija ja opetusneuvos Niina Junttila.

Tutkimusten mukaan noin 10–20 prosenttia suomalaisista kärsii yksinäisyydestä joskus. Noin viittä prosenttia vaivaa syvempi yksinäisyydentunne.

– Yksinäisyys ei syrji ketään. Helposti ajatellaan sen koskettavan vain työelämän ulkopuolella olevia ja vanhuksia. Mutta yksinäisyydestä voi kärsiä kuka vain.

 Työpaikatkaan eivät ole yksinäisyydestä vapaita alueita.

– Todennäköisesti lähes jokaisesta työyhteisöstä löytyy esimerkkejä tai ainakin muistoja kollegasta, jonka seuraan kahvihuoneessa ei koskaan istuttu ja jonka kysymyksiä tai keskustelunavauksia ei kuultu. Sama ihminen istui kokouksissa yksin ja oli yleensä aina hiljaa. Jos hän ehdotti jotakin, siihen suhtauduttiin kulmien kohotuksella tai siirtymällä seuraavaan asiaan, Junttila kuvailee.

Tällaista toimintamallia selitetään yleensä sillä, että kollega on jotenkin outo ja että hänen seurassaan on vaivaannuttavaa.

– Uskon, että suurin osa näistä työpaikalla yksinäisyyteen suljetuista ei ole lähtökohtaisesti yhtään sen oudompia kuin kukaan mukaan.

Siellä, missä ihmisiä on enemmän kuin yksi, on aina mahdollista joutua torjutuksi.

Yksinäisyyttä ruokkii ostrakismi. Se tarkoittaa torjutuksi tulemista ja ulkopuolelle sulkemista: kukaan ei käänny, kun menemme lähelle, ei vastaa kysymyksiimme, ei välitä siitä, mitä teemme.

– Ostrakismia esiintyy kaikkialla yhteiskunnassa – kodeissa, päiväkodeissa, kouluissa, harrastuksissa, työpaikoilla. Siellä, missä ihmisiä on enemmän kuin yksi, on aina mahdollista joutua torjutuksi.

Tutkimusten mukaan työpaikalla koettu ulkopuolisuuden tunne heikentää työn tuottavuutta ja työssä viihtymistä. Sillä on yhteys myös lisääntyneisiin sairauslomiin ja työuupumukseen.

Kun kukaan ei näe, kuule tai kosketa, se lannistaa, eristää, masentaa ja lisää itsetuhoisuutta. Yksinäisyyden tunnetta ei voi poistaa lääkkeillä, mutta yksinäisyyden liitännäisvaivoja kuten masennusta, ahdistusta, epätoivoa ja surua lääkitään paljon.

Yksinäisyys sairastuttaa myös fyysisesti. Tutkimusten mukaan vastentahtoinen yksinäisyys on raskas taakka keholle. Se saattaa jopa lisätä kuolemanriskiä.

– Yksin jääminen laukaisee ihmisen sisäisen varoitusjärjestelmän: stressihormonit lisääntyvät ja verisuonet supistuvat. Kortisoli lisääntyy, oksitosiini ja serotoniini laskevat, immuunipuolustus heikkenee, Junttila listaa.

Pitkään jatkuessaan elimistön hälytystila nostaa aivohalvauksen ja sydäninfarktin riskiä. On sanottu, että yksinäisyys merkitsee elimistölle samaa kuin polttaisi 15 savuketta päivässä.

Yhteisöllisyys ja muiden ihmisten seura sen sijaan tukevat terveyttämme monin tavoin. Hyvän olon hormonit lisääntyvät ja stressi hellittää. Ihmisillä, jotka ovat suhteissa muihin ja tuntevat heihin yhteyttä, on merkittävästi pienempi riski sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin ja kuolla ennenaikaisesti.

Yksinäisyyden on sanottu merkitsevän elimistölle samaa kuin polttaisi 15 savuketta päivässä.

Yhteisöllisyyden hyötyjen ja yksinäisyyden haittojen perustan on ajateltu olevan evoluutiossa. Tästä on puhunut muun muassa ylilääkäri ja professori Peter Strang.

Ihminen on laumaeläin, jolle yhteisöllisyys on merkinnyt turvaa villieläimiä ja vihollisia vastaan. Kun ihminen lähti liian kauas laumastaan, hän jäi yksin kohtaamaan uhat. Hänen henkensä joutui vaaraan ja hänen elimistönsä reagoi aktivoimalla stressijärjestelmän.

Strangin mukaan näin tapahtuu meille edelleenkin, kun jäämme yksin. Vaikka aika on uusi, geenimme ovat samat kuin ennen.

Yksinäisyydellä on eri ulottuvuuksia: se voi olla tilapäistä, pitkäaikaista, sosiaalista, emotionaalista.

Ohimenevä yksinäisyys liittyy usein johonkin elämänvaiheeseen kuten muuttoon uudelle paikkakunnalle, eroon tai työpaikan vaihtoon. Pitkäaikainen yksinäisyys voi sen sijaan olla ihmisen koko elämää leimaava kokemus.

Sosiaalisella yksinäisyydellä tarkoitetaan sitä, että ei ole verkostoja tai ei koe kuuluvansa mihinkään ryhmään.

– Ei ole kuitenkaan selvää mittaa siitä, mikä määrä ihmissuhteita tekee onnelliseksi. Jollekin riittää yksi läheinen ihmissuhde, toinen tarvitsee enemmän, Junttila huomauttaa.

Määrää olennaisempaa onkin ihmissuhteiden laatu – se, että kokee riittävää yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden tunnetta sosiaalisissa suhteissaan.

Emotionaalinen yksinäisyys on yksinäisyyden muodoista se satuttavampi ja ulospäin usein näkymättömämpi kokemus.

– Emotionaalinen yksinäisyys on puutetta läheisestä, tärkeästä ja luotettavasta ystävästä. Se on kokemusta siitä, että ei ole ketään, joka ymmärtäisi tai johon voisi luottaa. Syvää yksinäisyyttä voi tuntea vaikka ympärillä olisi kavereita, puoliso tai perhe.

Usein emotionaalisen yksinäisyyden juuret ovat jo lapsuudenkokemuksissa. Ehkä lapsen tarpeita ei ole huomioitu kotona, ehkä on ollut koulukiusaamista tai ulkopuolelle jäämistä.

Noidankehä on valmis, kun yksinäisyydestä tulee osa identiteettiä.

Psykoterapeutti ja sosiaalipsykologi Ari Marjovuon mukaan emotionaalisen yksinäisyyden kierre voi alkaa vaikkapa koulutien alussa, kun lapsi ei pääsekään mukaan kaveriporukoihin.

– Hän voi olla innokas tutustumaan muihin, mutta temperamentiltaan hitaasti lämpenevä. Pian kaikki muut ovat löytäneet kaverin, ja hän on jäänyt ulkopuolelle. Aikaa kuluu, eikä lapsi edelleenkään löydä seuraa. Hän alkaa miettiä, että hänessä täytyy olla jotain vikaa. Kun hän menee uusiin tilanteisiin, hän ajattelee, että minä olen outo, eivätkä nuo muut halua olla kanssani tekemisissä.

Kun näistä käsityksistä tulee osa identiteettiä, niistä tulee myös itseään toteuttava ennuste. Yksinäisyyden noidankehä on valmis.

Vaikka yksinäisyydestä irti pääseminen on vaikeaa, mahdotonta se ei ole. Yksikin merkittävä ihmissuhde voi pyyhkiä yksinäisyyden tunteen tiehensä. Joskus riittää, että lähtee mukaan johonkin harrastukseen tai vapaaehtoistoimintaan, jossa voi tutustua samanhenkisiin ihmisiin.

Jos yksinäisyys on kuitenkin syvää ja pitkään jatkunutta, voi muiden ihmisten seuraan hakeutuminen olla mahdotonta. Yksinäisyys saa ihmisen välttelemään, jopa torjumaan, muita.

– Silloin voi auttaa se, että käsittelee ensin omia ajatusmalleja ja käsityksiä itsestä ja muista. Yksinäisyyden juurisyynähän ovat usein kielteiset käsitykset: Minä olen outo, tylsä, sosiaalisesti kömpelö. Toiset ovat erilaisia, parempia, pahempia, Marjovuo kuvailee.

– Kun oppii ensin ymmärtämään paremmin näitä negatiivisia ja vääristyneitä käsityksiä, on myös helpompi löytää keinoja muuttaa käyttäytymistään. Vaikka yksinäisyys ei ole omaa syytä, emme pysty vaikuttamaan kenenkään muun ajatteluun ja käytökseen kuin omaamme.

Helsinki Missiossa kehitetty yksinäisyyden lievittymiseen tähtäävä Näkemys-hoitomalli pyrkii auttamaan yksinäisyydestä kärsiviä juuri näillä periaatteilla. Marjovuo kehitti Näkemyksen yhdessä toimintaterapeutti ja sosiaalipsykologi Jenny Julkusen ja sosiaalipsykologi Maria Rakkolaisen kanssa.

Yksinäisyyden lievittämisessä vastuu on meillä kaikilla.

Hoitomallissa asiakas keskustelee viisi kertaa ammattilaisen kanssa sekä tekee Yksinäisyys-työkirjan tehtäviä. Hoitomallia voi käydä työkirjan avulla läpi myös itsenäisesti.

– Ajatus ei ole se, että yksinäisyys poistuu viidellä tapaamisella. Mutta tätä kautta avuttomuus yksinäisyyden edessä vähenee ja ihminen saa rohkeutta astua eteenpäin, huomauttaa Marjovuo.

Niina Junttila korostaa, että yksinäisyyden lievittämisessä vastuu on meillä kaikilla.

– Lopetetaan se huomiotta ja ulkopuolelle jättäminen. Ei päästetä ketään tipahtamaan verkostojen ulkopuolelle. Kilautetaan kaverille, tervehditään vastaantulijaa, kysytään työpaikan hiljaiselta, mitä sinulle kuuluu ja kuunnellaan vastaus ilman kiirettä.

helsinkimissio.fi

lahdemukaan.fi

 

Pois yksinäisyyden kehästä

Yksinäisyyttä ylläpitäviä ajatuksia ja sitä kautta käyttäytymistään voi muuttaa. Se vaatii totuttujen kaavojen kyseenalaistamista ja uusien vaihtoehtojen etsimistä.

Alkutilanne

Tilanne: Aloitteeseeni ei vastata

-> Ajatukseni: Toinen on ajattelematon, itsekeskeinen

-> Tunteeni: Ärtymys, loukkaantuminen

-> Toiminta: En enää vastaa enkä ehdota mitään

-> Vahvistus: Epäluottamus, yksinäisyys

Muutos

Tilanne: Aloitteen tekeminen

-> Ajatukseni: Tuttavani on unohtanut vastata

-> Tunteeni: Ymmärrys, levollisuus

-> Toiminta: Ehdotan uudelleen, kysyn toista, menen yksin

-> Vahvistus: Luottamus, ihmiset eivät ole itsekeskeisiä

Lähde: Yksinäisyys – tehtäväkirja avuksesi. Ari Marjovuo, Jenny Julkunen ja Maria Rakkolainen, Tuuma-kustannus.

Teksti Tiina Suomalainen

Mainos
Mainos