Sairaanhoitaja Mirve Törmä on ihastunut Uuden-Seelannin luontoon. Kuva: Tanja Mikkola

Uusi-Seelanti hurmasi – sairaanhoitaja Mirve muutti maahan toistamiseen

Mirve Törmä työskenteli opiskeluaikanaan hoitotyön avustajana Uudessa-Seelannissa. Nyt hän on palannut maahan sairaanhoitajaksi.

Uusi-Seelanti potee sairaanhoitajapulaa monien muiden teollisuusmaiden tavoin. Vaikka alan osaajilla on kysyntää, kuka tahansa ei pääse maahan. Sairaanhoitajan tehtäviin mielivän pitää läpäistä vaativa englannin kielen koe.

– Läpäisin kokeen jo Suomessa. Koe ei saa olla vuotta vanhempi, kun hakee töihin, kertoo sairaanhoitaja Mirve Törmä.

Työnantajan täytyy puolestaan osoittaa, ettei kyseiseen tehtävään ole saatavilla oman maan kansalaisia.

Sairaalat ovat alan työpaikoista halutuimpia. Ne kiinnostavat eniten myös uusiseelantilaisia – lempinimeltään kiwejä. Ulkomaalaiset päätyvät usein vanhainkoteihin.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

– Väestö ikääntyy ja vanhainkodit tarvitsevat sairaanhoitajia. Maan omia nuoria ne eivät kuitenkaan houkuta.

Mirve kiittelee Tehy-lehdessä 14/2012 haastateltua Matleena Flinkkilää, joka kertoi oman hakuprosessinsa kiemuroista. Mirve otti häneen suoraan yhteyttä.

– Sain häneltä paljon apua. Nyt haluan auttaa muita, jotka hakevat tänne Suomesta.

Kiinnostus Uuteen-Seelantiin on poltellut Mirveä pitkään. Hän tutustui maahan jo vuonna 2010. Kyse oli nuorille opiskelijoille tarkoitetusta järjestelystä, jota sanotaan työlomaksi (Working Holiday). Sen kautta saa työskennellä kolme kuukautta yhdellä työnantajalla. Pari vuotta sairaanhoitajaksi opiskelleelle Mirvelle löytyi helposti töitä hoitotyön avustajana.

– Tehtävään ei vaadita koulutusta. Työnantaja huolehtii avustajien koulutuksesta.

Uusiseelantilaiset eivät murehdi tulevasta. Täällä huomion saa vapaa-aika harrastuksineen.

Mirve palasi Suomeen puolentoista vuoden rupeaman jälkeen. Kiipeilyn ja maastopyöräilyn harrastajana hän jäi kaipaamaan erityisesti Uuden-Seelannin luontoa ja paikallisten huoletonta elämänasennetta.

– Uusiseelantilaiset eivät murehdi tulevasta. Suomessa ihmisiä kiinnostaa uran rakentaminen, mutta täällä huomion saa vapaa-aika harrastuksineen.

Saarivaltakunnan jylhiä maisemia on käytetty myös elokuvien kuvauspaikkoina. Kuva: Tanja Mikkola

 

Ensimmäisellä matkallaan Mirve asui Eteläsaaren Queenstownissa. Se on vuoriston keskellä sijaitseva kasvukeskus, jota markkinoidaan maailman seikkailupääkaupunkina. Kaupunki on erityisesti nuorten mieleen.

 – Sain siellä hyviä ystäviä, joihin olen edelleen yhteydessä.

Queenstown oli Mirvellä mielessä myös vuosi sitten syyskuussa, kun hän palasi Uuteen-Seelantiin. Kaupunki oli jälleen kasvanut. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että kielitaitoistakaan hoitoalan ammattilaista olisi otettu avosylin vastaan.

– Uusiseelantilaiset nuoret haluavat Queenstowniin, joten siellä ei ole työntekijäpulaa edes hoitoalalla.

Mirve oli lievästi pettynyt, kun hän joutui etsimään töitä muualta. Parhaaksi vaihtoehdoksi seuloutui Eteläsaaren itärannalla sijaitseva Christchurch, josta työpaikkaa tarjosi yksityinen vanhainkoti.

Ennen sairaanhoitajuuden aloittamista täytyi suorittaa kahden kuukauden mittainen CAP-kurssi (Competence Assessment Programme). Sen Mirve kävi Nelsonissa. Kurssilla perehdytään sairaanhoidon lisäksi yhteiskuntaan, lainsäädäntöön ja maan kulttuuriin.

Neliviikkoinen työharjoittelu tehtiin kokeneen sairaanhoitajan rinnalla. Tuona aikana oli osoitettava osaamisensa muun muassa hoitotyön dokumentoinnissa, lääkehoidossa ja vuorovaikutustaidoissa.

– Koska sairaanhoitajat työskentelevät vanhustenhoidossa eräänlaisina tiiminvetäjinä, pitää näyttää myös delegointikykynsä.

Jotta Uuteen-Seelantiin voi kuvitella hakevansa sairaanhoitajaksi, pitää olla vähintään kaksi vuotta työkokemusta. Mirve opiskeli Laurea-ammattikorkeakoulun englanninkielisellä linjalla Espoossa. Hän valmistui loppuvuodesta 2013 ja meni sen jälkeen heti töihin. Hakumylläkkään hän pystyi hyppäämään vuoden 2016 alussa. Kielikokeen hän oli tosin suorittanut jo edellisenä syksynä.

Mirve pitää kielikoetta varsin vaativana, ja moni joutuukin suorittamaan sen monta kertaa. Tekstin ymmärtämisen lisäksi testataan kirjoittamis- ja puhetaito sekä kuullun ymmärtäminen. Kielitodistuksen lisäksi Uuden-Seelannin sote-alaa valvova virasto tahtoo vähintään kaksi suositusta.

Mirve odotti saavansa työluvan parissa viikossa, mutta aika venähti puoleentoista kuukauteen. Lupa tuli huhtikuun alussa.

Hakuruljanssin jälkeen elämä asettui nopeasti uusiin uomiinsa.

– Olen tykästynyt Christchurchiin. Täällä on paljon tekemistä, hyvät palvelut ja huikeat harrastusmahdollisuudet heti kaupungin ulkopuolella.

Vuonna 2011 Christchurchia koetteli maanjäristys, jonka jälkien korjaaminen on yhä kesken. Kaupungin keskusta on yhtä rakennustyömaata.

– Tiet ovat surkeassa kunnossa ja järistys on vaikuttanut syvästi ihmisiin. Sen takia ihmiset haluavat auttaa toisiaan ja puhaltavat yhteen hiileen.

Vuonna 2011 maanjäristys surmasi lähes 200 ihmistä Christchurchissa. Tuhon jälkiä korjataan yhä. Kuva: Tanja Mikkola

 

Mirve jakaa vuokra-asuntonsa kahden muun kanssa. Toinen on sattumoisin suomalainen sairaanhoitaja. Liikkumista helpottaa auto, jonka Mirve osti joulukuussa.

Töitä hän tekee neljänä yönä viikossa: työvuoro alkaa illalla yhdeltätoista ja loppuu aamulla puoli kahdeksalta.

– Tuntuu, että vuoro menee tosi nopeasti. Suomessa totuin aloittamaan yövuorot jo puoli yhdeksältä.

Kaikki on todella tarkkaan säädeltyä, mikä tekee hoidon laadusta tasaista.

Mirve on saanut huomata, miten erilaisia yöt ovat. Rauhallisten öiden väliin mahtuu kiireisiä. Kiirettä pitää silloin, kun vanhainkodin asukas kaatuu. Yhtenä yönä kaatui kaksi vanhusta. Se tarkoitti vammojen hoidon lisäksi paljon paperisotaa.

– Kaikki on todella tarkkaan säädeltyä, mikä tekee hoidon laadusta tasaista.

Kaatumisen jälkeiseen protokollaan kuuluu elintoimintojen kellontarkka seuranta, jota jatketaan vähintään vuorokausi. Jos kaikki etenee hyvin, lopputarkastus on kahden päivän päästä.

Mirve kertoo, että sairaanhoitajan vastuu on Uudessa-Seelannissa erilainen kuin Suomessa. Vaikka hän ei ole varsinaisessa esimiesasemassa, työhön kuuluu tiiminvetäjän tehtäviä. Sairaanhoitajia on vähemmän kuin Suomessa, eikä heidän rinnallaan ole lähihoitajia. Mirven apuna on kolme työnantajan kouluttamaa avustajaa.

– Avustajat ovat usein siirtolaisia. He ovat kotoisin Tyynenmeren saarilta, kuten Fidžiltä. Monella on sairaanhoidollista kokemusta kotimaastaan, mutta he eivät lähde rekisteröitymään sairaanhoitajaksi täällä.

Vaikka Mirve tekee pelkkää yövuoroa, hän arvioi palkan olevan suurin piirtein samansuuruinen kuin Suomessa. Yö- ja viikonloppulisät ovat Uudessa-Seelannissa pienemmät. Tässäkin on silti vaihtelua työpaikkojen välillä.

– Julkisella puolella on paremmat työehdot. Aionkin liittyä paikalliseen sairaanhoitajaliittoon ja selvittää asiaa.