Tehtäväkohtainen palkka tarkoittaa peruspalkkaa, joka ei sisällä minkäänlaisia lisiä. Tilastokeskuksen viime lokakuun tietoihin perustuvat luvut kuvaavat tehtäväkohtaisten palkkojen keskiarvoa.
”Nyt poimimme vuoden 2022 historiallisen neuvottelukierroksen hedelmiä, jotka ovat kypsyneet juuri jäsenille lupaamassamme aikataulussa ja vielä aiemminkin! Meitä yritettiin lannistaa ja vähätellä monelta suunnalta, että eivät ne palkat niin nouse. Siksikin on herkullista näyttää mustaa valkoisella, että niin sairaanhoitajien kuin lähihoitajien palkat ovat reilusti nousseet. Palkkakuoppaa on lapioitu rutkasti umpeen. Tämä on tehyläisten ansiota”, korostaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.
Tehyn mukaan palkankorotukset ovat vahvistaneet sote- ja kasvatusalan ammattilaisten ostovoimaa. SOTE-sopimus on Suomen suurin alakohtainen työehtosopimus, joten vaikutukset näkyvät suomalaisten naisten keskimääräisen ostovoiman kasvuna.
”Tällaista palkkakehitystä ei olisi syntynyt ilman SOTE-sopimusta. Tavoittelimme pitkään sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille omaa sopimusta, ja se saatiin voimaan vuonna 2021. Se loi pohjan sille, että pystyimme neuvottelemaan paremmin juuri tehyläisten palkoista ja työehdoista. Vuoden 2022 palkkaohjelma ja sen jatko rakentuvat tämän työn päälle”, Rytkönen muistuttaa.