Kaksivuotiaana useimmilla lapsilla oli jo vakiintunut hampaidenharjausrutiini, ja vain noin kolmasosa muutti harjaustiheyttään yhden ja neljän vuoden iän välillä.
Oli noin yhdeksän kertaa todennäköisempää, että yksivuotiaan hampaita harjattiin alle kahdesti päivässä, jos kumpikaan vanhemmista ei harjannut omia hampaitaan kahdesti päivässä.
”Lapsuudessa omaksutut suunhoitotavat säilyvät usein aikuisuuteen saakka. Erityisesti hyvät harjaustottumukset näyttivät olevan pysyviä, kun taas puutteellisessa harjauksessa esiintyi enemmän vaihtelua.”
Tutkimus osoittaa, ettei lasten suunterveyttä voida tarkastella irrallaan perheen muusta hyvinvoinnista. Perheiden mahdollisuudet huolehtia lasten suunterveydestä vaihtelevat esimerkiksi taloudellisen tilanteen, jaksamisen ja sosiaalisen tuen mukaan. Siksi lasten suunterveyden erot liittyvät myös laajempiin hyvinvointi- ja terveyseroihin.
Suokon mukaan lasten suunterveyden edistäminen pitäisi aloittaa jo raskausaikana esimerkiksi neuvolassa. Hän peräänkuuluttaa myös eri ammattiryhmien yhteistyön vahvistamista.
EHL Hanna Suokko esittää väitöskirjansa ”Changes in toothbrushing and factors associated with toothbrushing in early childhood – Findings from the FinnBrain Birth Cohort Study” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 13.11.2026.