Sote-sopimuksen järjestelyerän maksaminen siirtyy – hyvityksenä työntekijät saavat kaksi palkanlisää

2,5 prosentin suuruiset palkanlisät maksetaan joulukuussa ja helmikuussa.

Kuvateksti
Järjestelyerän maksaminen siirtyi sekä sote-sopimuksessa että hyvtesissä.
Kuva: iStock

Sote-sopimuksen lisäpalkkaohjelman 2,5 prosentin paikallinen järjestelyerä piti alun perin maksaa lokakuun alussa. Koska palkkausjärjestelmän uudistus on vielä kesken, erä siirtyy maksettavaksi 1.2.2025 alkaen. Sopimusosapuolet sopivat siirtämisestä yhdessä.

Järjestelyerän myöhennys korvataan työntekijöille joulukuussa ja helmikuussa 2,5 prosentin palkanlisänä. Ensi joulukuun palkanlisä lasketaan lokakuun ja marraskuun kokonaisansioiden perusteella, ja ensi helmikuun palkanlisä maksetaan joulukuun ja tammikuun kokonaisansioiden perusteella.

Esimerkiksi jos työntekijän lokakuun kokonaisansio on 3 900 euroa ja marraskuun 3 500 euroa, kuukausien kokonaisansiot ovat yhteensä 7 400 euroa. 2,5 prosenttia summasta on 185 euroa. Tehyn sivuilla ja KT:n yleiskirjeessä on asiasta lisää tietoa ja esimerkkejä.

”On hienoa, että pääsimme Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n kanssa sopimukseen järjestelyerän maksuajankohdan siirrosta. Siirron ansiosta kaikki sote-sopimuksen ja hyvtesin piirissä olevat saavat mukavan palkanlisän sekä joulukuussa 2024 että helmikuussa 2025”, sanoo Tehyn edunvalvontajohtaja Else-Mai Kirvesniemi.

Kirvesniemi lisää, että maksuajan siirtämisen ansiosta palkkausuudistus saataneen valmiiksi ensi vuoden puolella.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Hyvinvointialan yleisessä virka- ja työehtosopimuksessa (hyvtes) paikallinen järjestelyerä on 2,0 prosenttia. Järjestelyerän maksamisen aloittaminen siirtyy myös hyvtesissä ensi lokakuun alusta helmikuuhun. Myöhennys korvataan työntekijöille joulukuussa ja helmikuussa 2,0 prosentin palkanlisänä.