Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ja SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaativat valtiota varmistamaan sote-alan pelastusohjelman rahoituksen.
https://twitter.com/millaryt/status/1506992634929287176
"Päättäjien täytyy näyttää vihreää valoa, jotta saamme pidettyä ammattilaiset alalla ja tarjottua kansalaisille hoidon, joka heille kuuluu", sanoo Rytkönen.
Hän muistuttaa, että neuvotteluratkaisu on vielä mahdollista saavuttaa ennen huhtikuun alkua.
40 000 hoitajan lakot uhkaavat alkaa huhtikuun alussa.
Liitot ovat antaneet kaksi lakkovaroitusta.
Työ- ja elinkeinoministeriöllä on vielä mahdollisuus siirtää jälkimmäistä lakkoa. Ensimmäinen on siirretty jo kerran, eikä sitä voi siirtää enää uudestaan.
Tehyn ja SuPerin vaatima pelastusohjelma nostaisi sote-henkilöstön palkkoja viiden vuoden aikana vuosittain 3,6 prosenttia tavanomaisten sopimuskorotusten lisäksi.
Pelastusohjelma maksaisi noin 300 miljoonaa vuodessa. Osa summasta palautuisi verotuloina.
Seuraa neuvottelukierrosta.
Päivitä yhteystietosi asiointipalvelussa.