Yksityisellä sosiaalipalvelualalla alkaa ylityö- ja vuoronvaihtokielto

Neuvotteluja vauhditetaan, sillä palkkataso yksityisellä sosiaalipalvelualalla on jäänyt selvästi jälkeen julkisen sektorin palkoista.

Kuvateksti
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana työtä tehdään normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti. Ylityötä ei tehdä eikä vuoroja vaihdeta.
Kuva: Lauri Rotko

Tehyn, SuPerin ja ERTOn neuvottelut yksityisen sosiaalipalvelualan (Sostes) työehtosopimuksesta päättyivät viime perjantaina tuloksettomina.

Järjestöt julistivat neuvotteluja vauhdittaakseen ylityö- ja vuoronvaihtokiellon, joka alkoi tiistaina 2. toukokuuta kello 13. Kielto on voimassa kaksi viikkoa, ja se päättyy 16. toukokuuta kello 13.

Kiellon aikana työtä tehdään normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti. Ylityötä ei tehdä eikä vuoroja vaihdeta.

Mainos alkaa
Mainos päättyy

Työehtosopimus päättyi huhtikuun viimeisenä päivänä, joten työrauhavelvollisuus ei ole enää voimassa.

Myös yksityistä sosiaalipalvelualaa vaivaa kova pula hoitajista, ja säästöt ovat kurjistaneet alan henkihieveriin, järjestöt muistuttavat tiedotteessaan. Tämä näkyy hoidon laadussa sekä työntekijöiden jaksamisessa.

Järjestöt vaativat palkkauksen ja työehtojen parantamista. Yksityisen sosiaalipalvelualan palkkataso on jäänyt huomattavasti jälkeen julkisen sektorin palkoista. Palkkaero julkiseen sektoriin on tehtävästä riippuen 150–400 euroa.

Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen piiriin kuuluvat työskentelevät usein vanhusten, lasten ja vammaisten parissa.

Lisätietoa neuvotteluista Tehyn sivuilla.