Avi ratkaisi: Sairaanhoitajilla teetettiin laittomasti hätätyötä

Tehy aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen. ”Kaikkien työnantajien pitäisi tietää, ettei laillinen lakko ole peruste hätätyölle”, sanoo Tehyn oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen.

Kuva: Jari Lifländer

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä määrättiin sairaanhoitajat hätätöihin lakon aikana väärin perustein, totesi Lounais-Suomen aluehallintovirasto.

Työnantaja oli päättänyt teettää kolmella sairaanhoitajalla hätätyönä 6,5 tunnin työpäivän torstaina 7.4. Hätätyöilmoituksessa ja sitä täydentävässä lisäselvityksessä työnantaja ilmoitti, että hätätyön teettämiselle on ollut perusteena tarve suorittaa kolmelle potilaalle haima- ja sappiteiden tukoksen tai vaurion korjaamiseen vaadittu toimenpide.

Tehyn pääluottamusmies Jussi Rantasen mukaan tilanteessa olisi voitu hakea lakossa oleville sairaanhoitajille suojelutyölupaa. Suojelutyöneuvottelut voidaan Rantasen mukaan käydä nopeallakin aikataululla.

Työnantajan mukaan kyseiset toimenpiteet tulee suorittaa viikon sisällä tarpeen ilmenemisestä. Normaalisti työtaistelutilanteen ulkopuolella toimenpiteitä suoritetaan noin neljänä päivänä viikossa. Tehyn luottamusmiehen mukaan suojelutyöstä olisi voitu neuvotella torstaina ja operaatiot suorittaa perjantaina niin, että sairaanhoitajat olisivat tehneet suojelutyötä.

Myös työsuojeluviranomainen linjaa tänään antamassaan ratkaisussa, ettei tehty työ ollut hätätyötä. Hätätyön taustalla on oltava äkillinen syy, jota ei ole voitu ennakolta tietää. Sellainen on esimerkiksi luonnonkatastrofi tai suuronnettomuus. Lakko, josta on ennalta ilmoitettu ja jota on siirretty vielä kahdella viikolla eteenpäin ei aluehallintoviraston mukaan ole hätätyön vaatima äkillinen tapahtuma.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto linjasi hätätyöstä jo maaliskuussa. Silloin Turun kaupunki oli väärin perustein määrännyt sairaanhoitajan hätätöihin ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana.

”Kaikkien työnantajien tiedossa pitäisi olla, että laillinen lakko ei ole hätätyön peruste. Laittoman hätätyön teettäminen on rikos, ja Tehy aikoo tehdä asiasta rikosilmoituksen”, sanoo Tehyn oikeuspalveluiden päällikkö Kari Tiainen.

Lue lisää: Hätätyön turhasta teettämisestä rangaistavaa – työaikalaki muuttuu