Epätietoisuus jatkuu Vammalan sairaalassa

Työnantaja on lupaillut suunnitelmia tulevasta syksyn aikana.

Kuvateksti
Henkilöstö epäilee, että Vammalan aluesairaalaa ollaan lakkauttamassa. Kuva Harri Hurske.

Vammalan aluesairaalan tulevaisuuteen liittyvä epätietoisuus hiertää henkilöstöä.

Tehyn Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ammattiosaston mukaan työnantaja on vähentänyt leikkaussalien määrää ja muuttanut lääkäripäivystystä, mikä on johtanut potilasmäärän vähenemiseen. Tämä on tuonut ennakoimattomia osastosulkuja. Mikäli tilanne jatkuu näin, se uhkaa ammattiosaston mielestä koko sairaalan toimintaedellytyksiä.

– Sairaanhoitopiirin johto kuitenkin vakuuttaa, ettei mikään ole muuttunut, toiminta jatkuu ja korvaavaa toimintaa on tulossa, kertoo Tehyn luottamusmies Katriina Purola.

Tiedossa on, että aluesairaalan leikkaussalit suljetaan vuosikymmenen loppuun mennessä. Työnantaja on ilmoittanut, että tilalle kaavaillaan avohoitotoimintaa ja kuntoutusta. Suunnitelmien on määrä valmistua syksyn aikana.

– Pitkin matkaa työnantaja on heitellyt ilmaan vaihtoehtoja korvaavasta toiminnasta, mutta mitään tarkkoja suunnitelmia tai aikatauluja ei ole.

Luottamusmiehen mukaan henkilöstön työvuoroja on tänä syksynä muuteltu työaikapankkia käyttäen. Leikkaussalitoimintaan on luvassa sulkuja ainakin syysloman aikaan viikolla 42 sekä jouluna ja vuodenvaihteessa. Sulkujen aikana kirurginen ja sisätautinen vuodeosasto yhdistetään.

– Työrauha on ollut jo useamman vuoden koetuksella ja nykytilanne vaikeuttaa työntekoa entisestään. Henkinen kuorma on työntekijöillä todella kova, sanoo Purola.

Tehyn ammattiosasto näkee sairaanhoitopiirin johdon toiminnassa samoja piirteitä, jotka toteutuivat Mäntän aluesairaalan alasajossa.