Hälytysrahasta sopu Turussa – Tehy sai sakkoja laittomasta työtaistelusta

Ammattiosasto neuvotteli työtaistelun jälkeen uuden hälytysrahasopimuksen.

Kuvateksti
Paikallinen sopimus hälytysrahasta on Tyksissä voimassa vuoden loppuun.
Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Turun yliopistollinen sairaala maksaa vuoden loppuun hälytysrahaa 150 euroa. Korotettu hälytysraha on 200 euroa. Sopimus tuli voimaan marraskuussa 2021. 

"Korotettua hälytysrahaa maksetaan aikoina, jolloin henkilöstöä on tavallista vaikeampi saada töihin. Näin on esimerkiksi kesällä ja jouluna", sanoo Tehyn koordinoiva pääluottamusmies Jussi Rantanen

Vauhdittaakseen hälytysrahaneuvotteluja ammattiosasto järjesti Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin työpaikoilla ylityö- ja vuoronvaihtokiellon syyskuussa 2021. 

Työtuomioistuin on nyt määrännyt Tehylle, neuvottelujärjestö Sote ry:lle ja Tehyn Turun yliopistollisen sairaalan ammattiosastolle hyvityssakkoa työtaistelusta työrauhan aikana.

Työtaistelut ovat laittomia työrauhan eli työehtosopimuksen voimassaolon aikana. Sote-sopimus on voimassa 28.2.2022 asti. 

Tehy ja Sote ry saivat sakkoa myös valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Sakot maksetaan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:lle. Järjestöt joutuvat myös korvaamaan KT:n oikeudenkäyntikulut. 

Tehy sai sakkoa 3 000 euroa, ammattiosasto 3 000 euroa ja Sote ry 4 000 euroa. 

16.2. klo 14.00 tarkennettu kohtaa työtaistelun laittomuudesta.

17.2. klo 7.31 korjattu vuosiluku.