Hoitajat kovilla koronaepidemian takia – työnantajan pitäisi kuunnella nyt herkällä korvalla

Koronaepidemian eturintamassa työskentelevä hoitohenkilökunta on tuoreen tutkimuksen mukaan vaarassa uupua, jos heidän jaksamiseensa ei panosteta.

Kuvateksti
Etulinjassa työskennellään kiireen ja paineen alla. Myös epävarmuus kuormittaa työntekijöitä. Kuva: Annika Rauhala

Kiinassa tehty tutkimus osoittaa masennus- ja ahdistusoireiden sekä univaikeuksien koettelevan etenkin sairaanhoitajia koronaepidemian takia. Vaikka tutkimustulokset perustuvat pienehköön kiinalaisaineistoon, ne ovat todennäköisesti yleistettävissä myös Suomeen ja muihin koronaepidemian koettelemiin maihin.

JAMA Network Open -lehden julkaisemassa tutkimuksessa tarkasteltiin 1 300 sairaanhoitajan ja lääkärin oireilua tammi–helmikuussa. Kyselyyn vastanneet työskentelivät koronaklinikoilla ja -osastoilla.

Erilaiset mielenterveyden ja jaksamisen ongelmat olivat vastaajilla erittäin yleisiä. Heistä 50 prosenttia kärsi masennusoireista, 45 prosentilla oli ahdistuneisuutta, 35 prosentilla unettomuutta ja 70 prosentilla huomattavaa psyykkistä kuormitusta ja huolestuneisuutta.

Oireet olivat yleisiä varsinkin sairaanhoitajilla, kriisialueilla toimivilla ja koronapotilaiden diagnosoinnissa ja hoidossa suoraan mukana olevilla.

Tehyn työympäristöasiantuntija Kaija Ojanperä tunnistaa huolen myös Suomessa.

Etulinjassa mennään kiireen ja kovan paineen alla. Emme tiedä, kuinka kauan tämä kestää eli myös epävarmuus kuormittaa, Ojanperä sanoo.

Hänen mielestään tarvitaan nyt keinoja työssä jaksamisen tukemiseen.

Toivon, että työntekijä ja työnantaja pystyvät aitoon keskusteluun ja yhteistoiminnassa ratkaisemaan ongelmia ja hakemaan toimenpiteitä. Näin työntekijälle tulee sellainen tunne, että hän pystyy vaikuttamaan omaan työhönsä.

Tutkimuksesta kertoi Uutispalvelu Duodecim.

 

Lue lisää:

Uutinen: WHO ja ILO hämmästyivät Euroopan terveydenhuollon huonoa kestävyyttä

Uutinen: Tehy: Työvelvoite on viimeisin keino