Julkisen alan palkat nousevat Saksassa

Palkankorotukset vahvistavat ostovoimaa ja lisäävät työpaikkojen vetovoimaa, sanoo ammattiliiton puheenjohtaja.

Kuvateksti
Potsdamissa huhtikuussa järjestettyyn mielenosoitukseen osallistui yli 400 aktiivia. Kuva Kay Herschelmann

Saksan julkisen alan työntekijöitä koskevat työehtosopimusneuvottelut päättyivät sopimukseen vapun alla. Sen piirissä on yli kaksi miljoonaa työntekijää, jotka ovat valtion ja kuntien palveluksessa.

Palkat nousevat kahdessa erässä yhteensä 4,75 prosenttia. Ensimmäinen korotus on suuruudeltaan 2,4 prosenttia. Se maksetaan takautuvasti tämän vuoden maaliskuun alusta lähtien. Toinen korotus 2,35 prosenttia maksetaan helmikuussa 2017.

– Tulos on kompromissi, joka nostaa palkkoja selkeästi, vahvistaa ostovoimaa ja tekee julkisen alan työpaikoista houkuttelevampia, toteaa julkisten palvelualojen ammattiliitto Verdin neuvottelijana toiminut puheenjohtaja Frank Bsirske.

Verdin ja työnantajaosapuolen Saksan kunnallisten työnantajien liiton (VKA) välinen sopimus torjuu myös työpaikkakohtaisten eläkkeiden leikkaukset ja varmistaa yli 1 000 tehtävän uudet palkkausperusteet.

Verdi on julkisen alan ammattiliitto, johon kuuluu yli kaksi miljoonaa palkansaajaa. Hoitohenkilöstö kuuluu Verdiin.

 

Verdin tiedote palkankorotuksista

Suosittelemme sinulle