Kansainvälinen toimintapäivä kehottaa panostamaan sote-alaan

Ammattiliittojen kansainväliset yhteistyöjärjestöt kampanjoivat hyvän sosiaali- ja terveydenhuollon puolesta.

Kuvateksti
Toimintapäivää voi seurata Twitterissä tunnisteilla #CAREday21 #InvestInCare. Kuva: ITUC

Tänään 29. lokakuuta vietetään kansainvälistä toimintapäivää (Global Day of Action) sosiaali- ja terveydenhuollon riittävien resurssien ja kunnollisten työolosuhteiden hyväksi.

Kampanjasta vastaa ITUC (The International Trade Union Confederation) eli Kansainvälinen ammattiliittojen keskusjärjestö.

Myös EPSU (The European Public Service Union) eli Euroopan julkisten alojen ammattiliittojen kattojärjestö on mukana kampanjassa. Tehy on EPSUn jäsen. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ympäri maailmaa ovat joutuneet poikkeuksellisen kovan paineen alle koronapandemian aikana. Siksi ITUC pitää tärkeänä, että yhteiskunnat panostavat sosiaali- ja terveydenhuoltoon ja sen työoloihin riittävästi. 

Pandemia on ITUCin mukaan nostanut esiin sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden vaikean tilanteen eri puolilla maailmaa.

"Pitkät työpäivät, puutteelliset suojavarusteet, vaikeat työolosuhteet ja matala palkka ovat koetelleet työntekijöitä pandemian aikana", sanoo ITUCin pääsihteeri Sharan Burrow tiedotteessa.

Burrow muistuttaa, että sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät ovat yhteiskunnalle korvaamattomia.

"Nyt on aika panostaa sosiaali- ja terveydenhuoltoon taloudellisesti. Kunnollinen sosiaali- ja terveydenhuolto sekä pelastaa henkiä että vähentää sosiaalista eriarvoisuutta."

ITUC haluaa yhteiskuntien panostavan nykyistä enemmän muun muassa julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon, varhaiskasvatukseen, mielenterveyspalveluihin sekä alan työntekijöiden palkkoihin, työolosuhteisiin ja työsuojeluun. 

ITUC edustaa 200 miljoonaa työntekijää 332 eri ammattiliitosta ja 163 maasta. Tehy on ITUCin jäsen STTK:n kautta.