Luottamusmies: Terveystalon lomautusten perusteet horjuvat

Terveystalo on ilmoittanut mahdollisuudesta lomauttaa koko konsernin henkilöstö 90 päiväksi. Pääluottamusmiehen mukaan lomautukset pitää kohdentaa vain niihin yksiköihin, joissa työt ovat oikeasti vähentyneet.

Kuvateksti
Terveystalo valmistautuu lomauttamaan toistamiseen tänä vuonna. Kuva: Ismo Pekkanen / Lehtikuva

Terveystalon koko konsernia koskeneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät 26. kesäkuuta. Henkilöstöä voidaan lomauttaa enintään 90 päiväksi niissä tehtävissä, joissa työt tai edellytykset tarjota työtä ovat väliaikaisesti vähentyneet.

Pääluottamusmies Leila Leiviskän mukaan koko konsernia koskevat toimet vaikuttavat ylimitoitetuilta, sillä jo kevään korona-pandemian lomautusten aikana henkilöstöltä tuli viestiä, että töitä olisi.

 Jotkut joutuivat jopa perumaan vastaanottoja, jotta lomautukset sai pidettyä. Samalla kuitenkin lisättiin keikkalaisten käyttöä ja työtä siirrettiin ammatinharjoittajille. Tätä ei saa enää tapahtua.

Pääluottamusmies myöntää, että on yksiköitä, joissa työt ovat edelleen vähentyneet.

 Siksi yt-neuvottelut olisi pitänyt käydä tiettyihin yksikköihin kohdennettuina. Saimme sovittua, että luottamusmiehet ja henkilöstöhallinto selvittävät kerran kuukaudessa alueittain, mikä on työn kysynnän määrä. Tulemme valvomaan, ettei ylilyöntejä lomautuksissa enää tapahdu.

Luottamusmiehet toivat yt-neuvotteluissa huolen henkilöstön jaksamisesta.

 Henkilöstö on joustanut ja venynyt monta kuukautta ja monella alkaa jaksaminen olla tosi tiukoilla.

Leiviskä muistuttaa, että sovittua työaikaa ei tarvitse ylittää. Jokaiseen ylityökertaan työnantajan on saatava työntekijän suostumus erikseen. Työpäivä päättyy sillä hetkellä kuin suunniteltu työaika päättyy. Työvuorolista on vahvistettava työehtosopimuksen määräysten mukaisesti viikkoa ennen sen alkua.